perjantai 13. lokakuuta 2017

Blogitauon jälkeen

Tässä onkin aikaa vierähtänyt sitten edellisen kirjoituksen. Mitään hyvää ei ole tapahtunut, samaa vanhaa **skaa. Julkisella puolella odottelis kaksi top-laatuista pakkasalkiota, mutta ei ole voimia käydä niitä sieltä kyytiin nappaamassa. Mulla ei pää kestä ton hormonipoliklinikan touhuja, etenkin yks lääkäri (PD) on jättäny muhun niin vakavat psyykkiset traumat, että saan lievän paniikkikohtauksen jo pelkästä ajatuksesta, että pitäis tää lääkäri kohdata ja avata sille kaikista arimmat ruuminosat ja samalla kuunnella sen ilkeilyä.

Ollaan käyty yksityisellä puolella nyt kaks kertaa inssissä. Miehen siittiöiden laadussa oli tapahtunu paranemista,niin kokeillaan nyt vielä tää syksy sit näin. Lisäks otan yhtä lääkettä, jonka avulla yksityisen klinikan potilaista pari on tullu raskaaksi. Virallisesti sitä ei käytetä lapsettomuushoidoissa enkä löytäny siitä nettijuttuja suomeksi tai edes englanniksi. Mut kokeillaan.

Mulle tulee 35 vuoden rajapyykki pian vastaan ja ois pakko tehdä päätös sen suhteen, että pakastaisinko omia munasolujani... Jos vika on vain miehessä, niin sillä saatais lisäaikaa lääketieteen kehittymistä odotellessa tai lahjasiittiöitä harkitesss.

Oon niin poikki tän lapsettomuusasian kans, että en jaksais enää vatvoa tätä ollenkaan. Oon tympääntyny tällä hetkellä ihan kaikkeen. En oo masentunu, mut kaikki tuntuu vain ja ainoastaan yhdentekevältä. Jos voisin aikamatkustaa tasan neljän vuoden taakse, kun taistelin äärimmäisen kovien kipujen kanssa hengestäni teho-osastolla, en varmaan jaksaisi taistella. Luovuttaisin siihen paikkaan, jos tietäisin, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Vahva veikkaukseni on, että ilman taistelutahtoani ja päättäväisyyttäni olisin kuollut neljä vuotta sitten. Potilaskertomuksessa lukee, että kliininen tilani oli erittäin huono, mut olemukseltani olin yllättävän pirteä. Myös hoitajat sanoivat tuolloin, että oman asenteeni ansiosta toivuin siitä niin hyvin. Nyt tuntuu, että se kaikki oli turhaa. Miksi taistelin? Jos olisin päästäny irti, niin tää kaikki kurjuus ois jääny kokematta.

Jos joku sanoo, että päivääkään ei vaihtaisi elämästään pois, mä voin puolestani sanoa, että tältä ajalta, kun oon kärsiny lapsettomuuden tuskaa antaisin ilomielin joka ikisen päivän pois. No mutta eipä tässä auta kuin sinnitellä. Toivo omaan lapseen on jo mennyt. Mutta ehkä tilalle löytyy jotain muuta. Eihän tää elämä voi tässä olla. Yksityisen klinikan lääkärikin sanoi, että kyllä näillä meidän läpikäymillä hoidoilla olisi pitänyt jo raskaus alkaa. Eli ei hyvältä näytä hänenkään mielestä.

Mä lopetan blogien lukemisen nyt. En jaksa muiden raskausuutisia, vaikka jokaisesta olenkin tähän asti iloinnut - olen todella, todella onnellinen kaikkien heidän puolesta, jotka lapsettomuutta kokeneina saavatkin iloita raskaudesta ja omasta lapsesta. Lopetan myös tämän blogin tähän. Olen muiden saman aihepiirien blogien kommentointia seuranneena huomannut, että näitä lukevat myös sellaiset ihmiset, jotka eivät osaa ajatella oman napansa ulkopuolelle ja joilla ei välttämättä ole mitään kykyä asettua muiden ihmisten asemaan. Haluan ehkä tässä kohtaa jatkaa elämääni tietynlaisessa kuplassa eläen. Jos joku samaa tilannetta elävä joskus haluaa vaihtaa ajatuksia kahden kesken, esim. sähköpostilla, se olisi mukavaa.

perjantai 25. elokuuta 2017

Negaa

Oon taas koko viikon testannu herkillä testeillä ja puhdasta negaa tietty tullu joka kerta, niin myös tänään, jolloin mahdollisen raskauden pitäis oikeasti jo näkyä testissä. Pregnylin pistämisestä on nyt kaksi viikkoa.

Ei tullut yllätyksenä, mut kyllähän tää silti itkettää ja harmittaa. Oon ollu sunnuntaista lähtien todella väsynyt. Varmaan Crinonesta johtuvaa (aloin kumminkin tunkea mömmöjä sisääni siirtopäivän illasta alkaen 1 putkilo/vrk). Kuumeinen olokin. Mut tää väsymys on ihan jotain sellasta, että jos tää jatkuu Crinonen lopettamisen jälkeen, niin pakko mennä lääkäriin. Huh, onneks on perjantai. Ja asuntokaupat, jaiks 😀

tiistai 22. elokuuta 2017

Home In Despair

Tuntuu siltä, että mun elämä on vuosikaudet ollu yhtä surua, tuskaa ja vastoinkäymistä. Tavallaan lapsettomuus ja epäonnistuneet hoidot on vain luonnollista jatkumoa sille. Tietyssä mielessä tää mielentila on ollu mulle jo noin 10 vuoden ajan se normaalein mielentila; ilon ja onnen hetket taitaa olla mun kohdalla vain jotain tähtiin kirjoitettuja virheitä tai vähintään teennäistä iloa ja itsepetosta. Lempibändini biisi Home In Despair kuvaa kyllä ihan täysin mun elämää.

I feel home in despair for I dwell in grief
and I feel home when the air's too thick to breathe
and I feel home anywhere the light of day is drowned in heavy rain

Yet I know the worst is still to come

Toisaalta tää vastoinkäymisissä rämpinen on mulle tuttua eikä sinällään lannista mua, mutta mä oon viimeisen 10 vuoden aikana kokenut niin älyttömän monta vastoinkäymistä, että alkais jo riittää. Lapsettomuus ja hedelmöityshoidot ei oo edes pahimmasta päästä, mut ei mullakaan riitä loputtomiin voimia aina kömpiä kuopan pohjalta ylös. Oon joutunu jo pelkästään fyysisesti tekemään mielettömän isoja urakoita normaaliin elämään palaamiseksi, psyykkinen toipuminen on hoitunut aina siinä sivussa. Tai no joo, traumaterapiassakin on tullut pyörähdettyä, että rehellisesti sanoen oon kyl saanu ulkopuolelta apuja vaikeista tilanteista selviämiseen.

Hedelmöityshoidoista toipuminen olis huomattavasti helpompaa, jos en sais joka ikisestä lääkkeestä lähes kaikkia pakkauksessa lueteltuja haittavaikutuksia. Tosin muistaakseni voimakasta hiustenlähtöä ei edes mainita missään eli saan haittavaikutuksia enemmän kuin pakkausselosteet antavat syytä pelätä. Eipä sekään yllätä.

Seuraavassa PAS:issa haluan, että molemmat pakkasessa olevat alkiot siirretään kerralla, jos selviävät sulatuksesta. Haluan tän kamalan hedelmöityshoitovuoden päättyvän pian. Tiedän, että tää ei oo edes pitkä aika, mutta mä oon uhrannut tän vuoden aikana elämästäni, terveydestäni ja jopa ulkonäöstäni todella paljon. Jotkut ehkä jaksaa hoitoja montakin vuotta, mutta me ollaan edetty hoidoissa tosi intensiivisesti ja ajateltu, että annetaan nyt tälle prosessille kaikkemme. Sitten kun loputkin alkiot on siirretty muhun seuraavan kuukautisvuodon mukana poistuakseen, voin mieheni kanssa miettiä vaihtoehtoina esim. tanskalaisen spermapankin kans asioimista tai munasolujeni pakastusta lääketieteen kehittymistä odottelemaan. Tai ylipäätään voimme aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä uudessa kodissamme. Haluan paiskata sen hirvittävän lapsettomuuspolin oven kiinni takanani ja unohtaa ne kauheimmatkin kokemukset ja satuttavimmat sanat, joita eräskin lääkäri (PD) siellä suustaan päästeli.

Yksityiselle klinikalle voisinkin vielä joskus kuvitella meneväni, mutta en enää julkiselle. Että sinällään en luovu vielä kokonaan toivosta tai ajatuksesta jatkaa hoidoissa käymistä joko pakastettujen munasolujen tai perinteisen IVF:n avulla. Välillä mietin, että varmaan vaikkapa lainan ottaminen hoitojen jatkamiseks yksityisellä ois ollu pieni hinta psyykkisestä jaksamisesta ja siitä, että mun fiilis ei olis tällainen kuin on. Kyllä se pieni tsemppi edes mun vakigyneltä (TV) kuultuna auttaa kummasti, julkisella kun ei oo resursseja edes minimiempatiaan.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Tänään oli PAS

Sittenkin olin väärässä, alkio oli selvinnyt sulatuksesta 100-prosenttisesti ja jatkanut jakautumistaan normaalisti tähän päivään eli mun kohtuun tyrkättiin 4-päiväinen top-alkio. Eipä oo tälläkään kertaa odotukset kovin korkealla, koska kohdun limakalvo oli ohentunut viidessä päivässä pari milliä ja nyt kp 16 se oli vaivaiset 7,5 mm. Oli kuitenkin kuulemma kauniisti kolmirakenteinen ja blaablaa, mut kyllähän sen tietää, että en mä tuu raskaaksi ainakaan mieheni sukusoluilla. Jotain on enemmänkin pielessä kuin pelkästään siittiöiden huono liikkuvuus, vähäinen määrä ja siemennesteen viskositeetti. En tiedä, onko vika miehessä vai mussa eikä sitä ainakaan täällä takapajuisessa Suomessa pysty edes selvittämään - tuskin missään muuallakaan.

Mietin tässä vielä tän illan, viitsinkö edes aloittaa keltarauhastukea (Crinone) vai teenkö elämästäni taas kerran turhaan vielä suurempaa kärsimystä :/ Mulla tulee siitä kovat päänsäryt, huono olo, alapää kirvelee ja kutisee, mielialat on entistäkin negatiivisemmat (jos mahdollista) ja pinna on äärimmäisen kireällä. Väsymyskin kasvaa ja on melkein ihme, jos töissä pystyn käymään. Luonnolliseen kiertoon tehdyissä PAS:eissahan se keltarauhastuki ei oo pakollinen.Ylihuomenna alkion ollessa 6 päivää pistän kuitenkin mahaläskeihini Gonapeptylin.

Läskejä tosiaan on tullut näiden hoitojen aikana ja paljon! Erityisesti lantio ja takapuoli, rinnat ja ojentajat on saaneet kerättyä kilokaupalla hyllyvää ihraa. Kai se on tullu mielettömän suuresta määrästä naishormoneja. Normaalisti mun kovalla treenaamisella osa energiasta ois menny lihaksiin ja lihasmassa ois kasvanu ja sitä kautta polttanu entistä enemmän rasvaa. Hormonihoitojen aikana painot ei vaan oo noussu entiseen malliin eikä liikunnasta oo saanu muutenkaan juuri iloa enää. Fyysinen suorituskyky on laskenu ja endorfiinit on kadonnu mun elämästä. Eipä toi stressistä laennu selkäkipukaan tässä avuks ollu, edelleen kipeä eikä senkääk takia tee mieli rehkiä liikoja,ettei taas pahene.

Oon käyny melkein 10 vuotta aktiivisesti erilaisissa (kaikenlaisissa!) jumpissa ja spinningeissä, nostellu salilla isojakin painoja ja lenkkeillyt aina selkäni ja sääolosuhteiden sallimissa rajoissa. Nyt kuitenkin luovutin ja aion lopettaa kuntoilun toistaiseksi. Katsotaan sit tilanne joskus uusiks, kun a) paino on kolminumeroinen lukema tai b) tää hedelmöityshelvetti loppuu joskus.

Tänään pitäisi olla PAS

...mutta oon aivan varma, että alkio ei oo selvinny sulatuksesta. Tai sitten on selvinny, mutta ei oo jakautunu niin täydellisesti kuin lapsettomuuspoli edellyttäisi. Alkio on otettu eilen sulamaan ja tänään aamupäivällä ne soittaa miehelle, jos/kun siirtoon ei päästä. Mun mielestä sais soittaa joka tapauksessa ja vieläpä kertoa kellonajan etukäteen, koska tässä menee molempien työpäivä pelon ja jännityksen takia ihan plörinäksi.

Sitten kun saamme tiedon, että alkio ei selviä sulatuksesta, niin ohjeistin miestäni samassa puhelussa pyytämään, että otettais sit pakkasesta seuraava top-alkio ja siirrettäis se tänään eli sulatuspäivänä. Oon jostakin blogista ja joiltakin keskustelupalstoilta lukenu, että myös kyseinen sairaala voi toimia niin, mutta en tiedä, onko sit naamakertoimesta kiinni vai mistä.

Mulla on tällä hetkellä todella ahdistunut, epätoivoinen, väsynyt ja turhautunut olo. Päällimmäisenä vaina ajatus, että kunpa nää hoidot olisi pian ohi. Olo on jotenkin niin nöyryytetty eikä oma elämä tunnu olevan omissa käsissä, kun koko ajan joku (kovakourainen tai jopa ilkeä) ihminen sörkkii mun arimpia alueita ja koko ajan joku meidän parisuhteen ulkopuolinen taho määrittää meidän (mun) aikataulut ja miten edetään. Mihinkään ei saa itse vaikuttaa eikä mitään yksilöllisiä seikkoja oteta huomioon. Olo on kuin olisin nyt 10 kk menny vain lentokentän matkalaukkuhihnalla, joku aina silloin tällöin repii mut pois ja laittaa taas takaisin. Välillä mut avataan ja sisältö levitetään kaikille. Oon vain arvoton esine, jolla ei oo määränpäätä eikä ihmisarvoa. Oon muiden silmissä vain yks samanlainen musta Samsonite, joita maailmassa on varmaan miljoonia, vaikka oikeasti oon helposti särkyvä, uniikki, käsityönä tehty laukku. Tää kesätauko hoidoista ei todellakaan tehnyt hyvää kuin ehkä hetkellisesti, tuntui, että liukuhihna oli kesän ajan jumissa ja nyt kun se liikkuu, tää laukku on hajoamassa säpäleiksi. Haluan jo pois liukuhihnalta!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Oman asunnon osto

Tulipa sitten hankittua ensimmäinen oma asunto 😁 Asuntonäytöissä ja lainaneuvotteluissa ramppaamisesta ehti tulla jo rakas harrastus, mutta nyt kai pitäisi etsiä vapaa-aikaan uutta sisältöä. Heh, eiköhän se onnistu vaikkapa sisustuslehtiä selailemalla...!

Aloitettiin alkukesästä asuntojen katselu sillä ajatuksella, että omakotitalo, paritalo tai rauhallinen rivitalo lähellä päiväkotia ja koulua ois kiva, jos nyt kumminkin kävisi sellainen ihana onnenpotku, että lapsen joskus saisimme. Mihin sitten päädyimme? Kerrostaloasunto ihan kaupungin keskustan tuntumasta trendikkäältä alueelta, josta on lyhyt matka mun työpaikalle, kuntosalille, baareihin, ravintoloihin, lenkkipoluille, keikkapaikoille ja junalle (eli myös nopea yhteys lentokentälle) 😄

Asuntoesittelyissä tulimme siihen tulokseen, että emme voi elää elämäämme nyt tai tulevaisuudessa koko ajan toivoen sitä parasta, joka ei ehkä ikinä toteudu. Siinä voisi oikeasti olla lähellä murtumispistettä, jos uusi koti on ostettu lasta ajatellen ja joka ikinen päivä siellä olisi vauvan kokoinen aukko. Useimmiten nämä meidän vauvaa ja isompaakin lasta silmällä pitäen katsomat kämpät olivat vähän sivummalla, joten siellä sitä oltais sit oltu ja surkuteltu tylsää elämää kahdestaan, kun joka paikkaan olisi isompi kynnys lähteä.

Ehkä tää oli nyt yksi askel siihen suuntaan, että lapsettomuus ei ole maailmanloppu meille, vaikka toki vielä aiommekin yrittää tavalla jos toisellakin lapsen hankkia. Joku voi tietenkin ihmetellä, miksi me hankimme omistusasunnon just nyt, kun olemme yrittäneet lasta vasta alle 2 vuotta ja pakkasessakin on alkioita. Me ajateltiin, että on ihan pöhköä maksaa vuokraa, kun voisi saman rahan laittaa oman asunnon lainanlyhennyksiin. Lisäksi oon edelleen niin fiiliksissä uudesta työpaikastani, että en enää ajattelekaan lähteväni pk-seudulle tai ulkomaille ainakaan pitkäksi aikaa. Jos saisimme joskus sen maailman suurimman lahjan, tästä asunnosta pääsemme kyllä eroon ja luultavasti kevyen pintarempan jälkeen myös pienellä voitolla. Ja kyllä meidän tulevassa kodissa tilaa on myös pinnasängylle, kellarikerroksen vaunuhuonekin tuli tsekattua 😉

Ai niin, perjantaina eli kp 11 kävin yksityisellä gynellä (TV) ultrassa ja siellä näkyi 18 mm:n kokoinen follikkeli sekä 7,7 mm:n paksuinen endometrium. TV:n mukaan todella hyvältä näytti tulevaa pas:ia ajatellen ja mies soittelikin lapsettomuuspolille heti sen jälkeen. Pistin pe illalla Pregnylin ja pas sovittiin keskiviikolle eli kp 16. Tää kierto onkin sit lyhyempi kuin mulla normaalisti, mikä on TV:n mukaan vain hyvä asia: ylipitkät,vaikkakin säännölliset kierrot eivät kuulemma ole niin hyviä kuin neljän viikon kierrot. Uusi tieto mulle, joka olen naiivina kuvitellut, että oma kiertoni on lähes täydellinen (ovis kp18-19 ja siitä 14 pv:n päästä menkat eli kierto 32-33 pv) 🤣 Tää TV on kyllä todella mukava, osaava, helläkätinen, tsemppaava ja potilaaseen paneutuva lääkäri. Tuli taas paljon parempi fiilis hoitojenkin suhteen. Voi kunpa tällaisia lääkäreitä olis myös julkisella puolella!

Tarkennuksena vielä, että Pregnylin pistin siis sen takia, kun tää pas tehdään luonnolliseen kiertoon ja siirron pitää osua jollekin päivälle tiistaista perjantaihin. Näin saatiin ovis osumaan just oikeaan ajankohtaan. Kunpa nyt edes yksi kolmesta top-alkiosta selviäisi sulatuksesta 🤔

Onneksi oli muuten kotona kaks Pregnyl-pakettia: Yliopiston apteekissa selvisi, että Pregnyliä ei enää saa ja vastaava  tuote maksaa nykyään lähes 40 euroa. En ihan ymmärtäny, että mikä ihme juttu toi nyt on, mut siis ilmeisesti Pregnylin tilalle on tullut joku vastaava valmiste, josta ei saa Kela-korvausta. Tai sit joku lääkäri on kämmänny jotain mun reseptien kans, en tiedä 😐

torstai 10. elokuuta 2017

Huomista folli- / limisultraa jännätessä

Huomenna kp 11 meen yksityiselle jo tutuksi tulleelle gynelle ultraan. Jos nyt osuis ovis silleen, että pääsisin dpo4 pas:iin. Tai siis mun käsittääksenk se dpo4 ois siirtopäivä,jos alkio on pakastettu 3 päivän ikäisenä ja se otetaan sulamaan päivää ennen siirtoa. Aika huonosti noi asiat on julkiselle puolella meille selitetty, mut viimeks mieheni sinne soittaessa ja erikseen kysyessä sanottiin kai noin.

Menkkojen niukkuuden ja lyhyen keston takia pelkään, että nyt ois ekan kerran häikkää kohdun limakalvossa eikä siirtoon päästä sen takia... Kaiken lisäksi tänään tuli vähän veristä valkovuotoa. Mulla ei oikeastaan ikinä tuu mitään verisen näköistäkään vuotoa muuten kuin kp 1-7 välillä. Niistäkin kunnon vuotopäiviä on 2-4 ekaa päivää ja loput on sit ihan satunnaisia.

Mua huolettaa, että oon pilannu kroppani ja koko kuukautiskiertoni noilla hedelmöityshoidoilla ja keinotekoisilla hormoneilla :( Ennen niitä mulla oli kaikki niin säännöllistä, limakalvot ja kaikki todella hyvät. Munasarjatkin erään gynen mielestä kuin kaksikymppisellä :D Mut nyt tuntuu, että mun erityisherkkä kroppani on jotenkin kärsinyt pysyvästi tai ainakin pitkäaikaisesti noista hormoneista ja kaikesta muustakin kajoamisesta.

Edelleen ihmettelen, että eikö lapsettomuuden johtuessa miehestä voi olla mitään muuta keinoa kuin lääkitä ja operoida naista, jolla ei ole missään tutkimuksissa havaittu mitään vikaa? Kyynisenä ihmisenä ja markkinatalouteen kriittisesti suhtautuvana epäilijänä mietin, että pyöriikö tässä lääkefirmoilla niin isot rahat, että muita hoitokeinoja ei sen takia suosita eikä tutkimustyöhönkään löydy rahoitusta.  Lääkärithän tietenkin juoksevat lääkefirmojen pillin mukaan, jos heidän palkkansa ja/tai tutkimustyönsä on suurelta osin kiinni lääkefirmojen maksuista.

Tuntuu eettisesti väärältä ja nykyaikana jopa uskomattoman vanhanaikaiselta, että ei muka olisi tutkittu ja kehitetty jotain keinoa, jolla hoitaa miehestä johtuvaa lapsettomuutta. Oma mieheni on toki netistä ahkeran tutkiskelun perusteella löytänyt viitteitä mm. yskänlääkkeen, lisäravinteiden yms vaikutuksista. Mutta eipä niistä juuri lääkärit oo puhuneet eikä niistä löydy suomeksi mitään tietoa.

Koko ajan kuitenkin saa lukea uutisia siitä, miten nuorten miesten hedelmöittymiskyky on alentunut viime vuosina radikaalisti. Eiköhän asiaa pitäisi sitten myös Suomessa tutkia enemmän eikä jatkaa hedelmöityshoitoja 90-luvun tyyliin?!