maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kohti seuraavaa kiertoa

Taisi olla lauantai, kun ekan kerran tuntui alavatsalla kuukautiskipumaisia kramppeja. Tai ehkä se oli jo pe? No, joka tapauksessa vuodon ja uuden kierron pitäisi alkaa vasta keskiviikkona tai torstaina,kun ovulaatiosta on kulunut 14 vrk. Tämä sama toistuu lähes joka kierrossa: noin 5-6 vrk ennen minkäänlaista vuotoa kohtu tuntuu kramppailevan. Jos mulla olisi jotain tuhrua ja/tai ongelmia keltarauhasen kans, niin se selittyis varmaan sillä. Mutta kun ei ole.

Olenkin tässä suuressa viisaudessani keksinyt syyn noille krampeille ja itse asiassa koko meidän lapsettomuudelle. Mun kohtu hylkii alkioita. Joo joo, ei pitäisi olla mahdollista tai ainakaan yleistä. Etenkään, kun meillä kummallakaan ei ole verikokeissa todettu vasta-aineita (tässä kai olennaista on mun vasta-ainearvot). Mutta kaikki merkit viittaavat siihen. Ajallisestihan nuo krampit alkavat päivä tai pari sen jälkeen,kun alkio on 7-päiväinen ja yrittäisi ehkä kiinnittyä kohtuuni. Kertaakaan en ole haamun haamua raskaustestiin saanut eli kiinnittymistä ei ole tapahtunut vaan kohtu on tehokkaasti onnistunut hankkiutumaan kutsumattomasta vieraasta eroon.

Ei, tämä ei ole pelkkää vilkasta mielikuvitusta tai epätoivoista omien oireiden tarkkailua. Mun kroppa tuppaa muutenkin hylkimään kaikkea vierasta. Olen tapaturman vuoksi joutunut erittäin ikäviin toimenpiteisiin suu- ja leukakirurgin penkillä. On siirretty keinotekoista luuta ja omaa luutani alaleuasta yläleukaan. Jälkimmäinen toimenpide meni ihan jees, mutta keinotekoinen luu puski ikenestä läpi! Kyseinen kirurgi on törmännyt kerran tai kaksi vastaavaan tilanteeseen, kyseisen suuren hammaslääkäriaseman vastaava hammaslääkäri (aihetta liipaten väitellyt tohtori) ei kertaakaan! Eli harvinaista, mutta mahdollista.

Lisäksi mulla on hoitohistoriassa muitakin vähän samankaltaisia tilanteita, mutta toi luusiirre nyt oli konkreettisin. Mulla on myös autoimmuunisairaus (kilpirauhasen vajaatoiminta) ja allergioita. Eikö tässä olisi ihan riittämiin viitteitä siitä, että mun kroppa on jatkuvasti puolustustilassa tunkeilijoita kohtaan?

No mitäkö aion asialle sitten tehdä? Julkisella puolella ei asialle tehdä mitään, koska hoitavat siellä vain massaa, eivät erilaisia yksilöitä. Kortisonireseptiä olen sieltä jo kertaalleen pyytänyt, mutta "sen käyttö ei ole niin yksiselitteistä blaablaablaa". Kyllä, tiedän itsekin sen voivan aiheuttaa haittoja mulle ja mahdolliselle sikiölle, en oo mikään tyhmä. Mutta ei, julkisella sitä ei määrätä. Yksityisellä? No ehkä. Mut haluanko laittaa miestäni maksamaan 160 euroa (tms) siitä lääkärikäynnistä? Ehkä en, etenkin kun tutulle gynelle ei näin kesäaikaan pääsekään tuosta noin ja uudelle gynelle en jaksa jankata asioita.

Mutta löysin ratkaisun vauvafoorumeilta! :O Kyytabletit! Kyllä, niiden avulla aion seuraavassa (tai sitä seuraavassa) kierrossa hankkiutua raskaaksi. Ne sisältävät kortisonia, vaikka eivät varmaan yhtä tehokasta tai yhtä paljon kuin Prednisolon, jota yleensä hylkimiseen määrätään. Mutta kokeilen. Ovispäivänä otan isomman annoksen (pitää vielä foorumeilta tutkailla annostus) ja siitä eteenpäin loppukierron ajan tabun päivässä.

Voisko meidän lapsettomuus todellakin päättyä muutaman euron maksavaan käsikauppalääkkeeseen? Oon jotenkin nyt niin innoissani tästä oivalluksesta, että odotan jo menkkojen alkua enemmän kuin ikinä :D Ihana klinikoiden kesätauko - omat ajatukset rullaa, kun ei tartte rampata hoidoissa ja pumpata itseensä hormoneja niin että tukka ja järki lähtee :D :D

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannus

Pitkästä aikaa olimme juhannuksen kotona ja ylipäätään Suomessa. Eilisen eli juhannuspäivän vietin yksin kotona, tarkemmin sanoen sohvalla kisujen kans. Mies oli kaverillaan grillaamassa. Tai jotain. Vissiin meni ryyppäämisen puolelle, ainakin makuuhuone haisee nyt ihan desinfiointiaineen ja väljähtäneen oluen sekoitukselle. Hyvä, ettei oksennukselle sentään.

Ihan kiva viettää välillä aikaa yksinkin, mut ehkä juhannuksena olisin toivonut jotain muuta... Nyt käytin päivän ja illan lapsettomuuskeskustelujen lukemiseen foorumeilta, pari leffaakin pyöri taustalla. Kun sain muiden onnistumistarinoista tarpeekseni, stalkkailin entisiä koulu- ja opiskelukavereita Facebookista. Äh, kaikilla (?) on perhe. Tai siis kaikilla, joita voin pitää suunnilleen normaaleina - tosin tuntuu, että pikkupaikkakunnalta ei ihan normaaleja ihmisiä edes tule ja iso osa asuu edelleen siellä, kuinkas normaalia se nyt sitten on... Heh, mä oon sentään päässy sieltä 40 kilsan päähän ;)  Kaikki elelevät keskiluokkaista elämää lapsineen ja omakotitaloineen. Paitsi mä. Ja pari hieman epänormaalimpaa tyyppiä. Tai ehkä mäkin oon muiden silmissä sellainen. Sen laitoin merkille, että yliopistokoulutusta ei ole koko synnyinpaikkakuntani ikäluokasta hankkinut lisäkseni kuin 2-3 (kaikki eivät ole FB:ssa, mutta olen kuullut muuta kautta).

Noh, se ilo omasta "menestyksestä" ei kauan kestänyt. Opiskelukavereilla vasta hyvin meneekin. Kaikki ovat valmistuneet maistereiksi, hyvissä alan työpaikoissa korkeissa asemissa, lapsiakin siinä sivussa on pyöräytetty ja joku on jopa debytoinut kirjailijana. Miten jotkut onnistuvat saamaan kaiken?! Ihan tuosta noin vain? En ole kateellinen, mutta toivon todella, että he osaavat olla kiitollisia ja onnellisia elämästään. Etenkin lapsistaan. Tutkinnoilla tms. nimikkeillä ei ole mitään arvoa sen rinnalla, että on elämässään onnistunut saavuttamaan onnellisuuden - ja aika monelle se onni tulee perheen muodossa.

Lohduttauduin sillä ajatuksella, että onhan mullakin elämässä kaikki nyt lapsettomuutta lukuun ottamatta kunnossa. Mulla on onnellinen avioliitto, olen tällä hetkellä terve, läheiset ovat terveitä, olen kiinnostavassa työssä, olen saanut ja saan edelleen matkustella, minulla on ihanat kissat ja mahdollisuudet hankkia omakotitalo (muualtakin kuin sieltä synnyinpaikkakunnalta, vaikka ihan täältä kaupungista, kävelymatkan päässä keskustasta).

Tuon kaiken selvittelyn ohessa söin tietenkin suklaata ja join siideriä. Koska mä voin. Raskaustestin tein toki ennen sitä, negaahan se näytti. Edelleen se pieni optimisti mussa sanoo, että tää voi hei oikeesti olla sun viimeinen juhannus ilman lapsia, juo nyt sitä siideriä! Oikeesti mua vaan ottaa päähän. Tää koko tilanne. Tietynlainen toivottomuus. Kaikki rankat hoidot, jotka on tehty ihan turhaan. Juon siideriä puoliväkisin enkä siks, että sitä tekis mieli. Noinhan mä oon ajatellu jo pari vuotta. Juonut sitä siideriä juhlapäivinä kuin viimeistä päivää. Eikä niitä lapsia silti täällä oo näkyny!

Mua on suoraan sanoen alkanu ahdistaa ihan kaikki juhlapyhät. Eikö niitä voisi poistaa tai tehdä vapaaehtoisiksi? :D Ei siksi, että mulla olis alkoholiongelma, kuten yllä olevasta voisi virheellisesti päätellä, vaan siksi, että lapsettoman kolmekymppisen pariskunnan on todella vaikea keksiä tekemistä ko. päiville ja ulkomaanmatkojen hinnatkin ovat aina yläkantissa.

Näin kauppatieteilijän näkökulmasta olisi kansantaloudelle tehokkaampaa, jos työtä tehtäisiin mahdollisimman monena päivänä. Kiinteät kulut juoksevat koko ajan: yritykset maksavat toimitilavuokristaan, ohjelmistolisensseistään ja rakennuskoneistaan riippumatta siitä, käyttääkö niitä joku. Myös kysyntää olisi hyvä saada tasattua mahdollisimman monelle päivälle ympäri vuoden. Mielestäni juhlapyhien viettoon ei saisi ketään pakottaa vaan ne, jotka eivät välttämättä halua mennä juhannuksena mökille palelemaan hyttysten syötäväksi, saisivat pitää ko. vapaapäivän muuna haluamaan ajankohtana. Myös joulu, pääsiäinen ja oikeastaan kaikki juhlapyhät voitaisiin arkipäiväistää vapaaehtoisvoimin. Ehkä itsenäisyyspäivän voisi jättää kaikille pakolliseksi, koska se on asia, jota on syytä pysähtyä miettimään edes kerran vuodessa? Työssä olijat eivät tietenkään saisi mitään pyhälisiä vaan esim.tää juhannus olisi vain yksi työpäivä muiden joukossa. Kertyneet vapaapäivät voisi sitten talvella käyttää etelänmatkaan tai vaikka lapsettomuushoidoissa käymiseen. Veikkaan, että tällä tavalla vähenisi myös alkoholin tuomat haitat ja kuolemat. En usko, että olen yksin näiden ajatusteni kanssa. Yksinäisille, ilman parisuhdetta eläville ihmisille juhlapyhät ovat varmasti vieläkin rankempia. Ehkä myös itsemurhat vähenisivät?

Joo-o... Varmaan todennäisyydet tän idean toteutumiselle on ihan yhtä surkeat kuin sille, että ikinä saisin ne kaksi tai kolme kauan kaipaamaani lasta. Nyt: lisää suklaata, sen avullahan mä oon tähänkin asti kaikki nää pettymykset kestänyt.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Unien tulkintaa

Inofolic ei varmaan ole muuten auttanut, mutta unen laatua se on parantanut ja poistanut ahdistuneisuutta. Oon kärsiny vuosia unettomuudesta, ja normina onkin ollut jatkuva univaje ja normaalit yöunet (7,5-9 h) on ollu poikkeuksia. Unen laadusta johtuen olen aamuisin vielä nukkunut ja nähnyt unia kellon soidessa enkä oo enää muistanu yöllä näkemiäni unia yhtä hyvin kuin ennen. Viime yön unet muistan. Yhden niistä erityisen hyvin. Voi ahdistus sentään.

Olin yksin ruotsinlaivalla tai jossain laivalla kuitenkin. Kävin likaisessa vessassa, joka oli täynnä ihmisten ulosteita ja eritteitä. Yritin asioida siellä siististi ja rauhallisesti, mutta jostain syystä laivan keinuessa pääni osui johonkin. Minulta murtui yläetuhampaan vieressä oleva hammas. Murtuma oli todella pieni, joten en siitä piitannut vaan lähdin laivalle kävelemään ja vähän juhlimaankin. Taas kävin vessassa. Nyt siistimmässä ja fiilis oli hyvä. Katsoin kuitenkin peiliin ja hammas oli murtunut noin puolesta välistä. Aaargh, nyt sen huomaisivat jo muutkin, mikä oli unessa pahin pelkoni. No, jatkoin kuitenkin risteilyä vielä suht hyvillä mielin. Sitten menin katsomaan kolmannen kerran hammasta peilistä. Tälläkin kertaa yleisessä vessassa. Nyt laiva keinui jo todella pahasti, luulin välillä kuolevani. "Tää laiva ei ikinä selviä satamaan asti", mietin. Hammas oli kokonaan poissa. Jos oikein tarkasti katsoi, ikenen alta pilkisti vähän hammasta, mut käytännössä hampaan paikalla oli iso aukko. Isompi kuin mitä hammas oli vienyt tilaa. Niin iso, että itketti ja samalla tajusin, että sitä aukkoa ei paraskaan hammaslääkäri saa täytettyä.

Tästä unesta voi kukin lapsettomuuden kanssa ja ehkä hoidoissakin käynyt päätellä, mitä mun alitajunta käsitteli.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Ovulaatioplussa

Jep jep, näin hyvin mä sit tunnen oman kroppani 😂 Eilen illalla vielä kirjoitin, että oviksesta ei merkkiäkään ja nyt aamulla sain liuskatestiin niin selkeän plussan kuin vain voi saada. Just ennen nukkumaanmenoa alkoi tosin mahassa pientä kramppailua ja rinnat tuntui aavistuksen aroilta, kun otin liivit pois.

Tällä hetkellä kiittelen liukuvaa työaikaa (pakkohan tässä aamulla oli puuhailla ennen töihin menoa) ja harmittelen huonoa tuuria (pakastetut alkiot ovat kolmepäiväisiä eli siirtoon ei päästä viikonlopun takia).

Mitään tarkkoja aikatauluohjeita polilta ei saatu, mut mä järkeilen näin: ovisplussasta 1 vrk:n sisään ovis (to), dpo 0 siis to ja su ois näin ollen dpo3. Alkio pitäis ottaa siis tuolloin sulamaan, mut eihän se nyt ole tietenkään mahdollista tässä maanantaista-perjantaihin-ja-silloinkin-vain-yhdeksästä-puolikolmeen-yhteiskunnassa 😑

Illalla tarkoitus olisi vielä yrittää ekaa kertaa koti-inssiä. Oon ostanut sellasta jotain siittiöiden kulkua avittavaa ja kohdunkaulan liman kaltaista ainetta, jota voisi laittaa ennen yhdyntää sisään. Nyt kokeilemme laittaa sen ja miehen satsit (muumi)mukiin, sekoitella siitä juokseva liuos ja ruiskuttaa sisääni. Meillähän siis ongelma siittiöiden liikkuvuudessa ja ennen kaikkea viskoosissa siemennesteessä eli luulisi tuon vähän jeesaavan :) En oo lukenu tai kuullu mistään kokemuksia tuosta, mut tuskinpa se haitaksikaan on.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Edelleen ovis kateissa

Viimeksi eilen testasin ovulaatiotestillä, mutta liuskatestiin ilmestyi vain erittäin haalea viiva, tuskin nähtävissä lainkaan. Olokaan ei ole ollenkaan sellainen, että ovis tapahtuisi ainakaan viiden päivän sisään. Mulla on aina tosi selkeät oireet ja käytännössä aina tunnen munarakkulan puhkeamisenkin. Ovulaatio on siis edelleen jossain piiiiitkän ajan päässä.

Hoidot on tainnu rasittaa mun kroppaa niin paljon, että ei se jaksa nyt toimia ihan kunnolla. Kun kelaan taaksepäin, niin tällaiset hoidot olen käynyt läpi:

Lokakuu 2016 1. inseminaatio: Letrozol + Pregnyl
Marraskuu 2016 2. inseminaatio: Letrozol + Pregnyl
Joulukuu 2016 1. ICSI: Bemfola, Orgalutran, Pregnyl + Crinone
Tammikuu 2017 1. PASin yritys, alkio ei selvinnyt sulatuksesta: Zumenon + Lugesteron
Maaliskuu 2017 2. ICSI/IVF: Bemfola, Orgalutran, Pregnyl + tukilääkityksenä Pregnyl/Crinone (tästä hoidosta Pregnyl-irrotuspiikin ylisuuren annostuksen vuoksi vaikea hyperstimulaatio ja Klexane-lääkitys)
Toukokuu 2017 3. IVF: Bemfola, Orgalutran, Ovitrelle + Crinone.

Aika tiukalla aikataululla olemme halunneet edetä! Nyt kuitenkin keho on sitä mieltä, että pidetään varmaan taukoa siihen asti, kunnes polin kesätauon jälkeen osuu luomukierron päivät kohdilleen PASin aikataulujen kanssa :)

Tällä hetkellä ei muita lääkityksiä kuin Thyroxin ja Inofolic. Olen ottanut iltaisin satunnaisesti myös aspiriinia 1/4 tabletista. Inofolic on selkeästi parantanut unen laatua ja vähentänyt ahdistusta, mut tuskinpa sillä on muuta vaikutusta... Ilmeisesti PCO-diagnoosin saaneille siitä voisi olla hyötyä hedelmällisyyden suhteen, mut muilla naisilla ei ainakaan virallisesti ole tutkimuksissa löydetty hyötyjä. Ajattelin kuitenkin kokeilla, koska ei siitä haittaakaan pitäisi olla - paitsi hinta ;) Aspiriinistakaan ei varmaan ole hyötyä, mut en ole vielä saanut aikaiseksi mennä verikokeisiin hyytymistesteihin (vai mitä ne nyt onkaan), joten varmuuden vuoksi!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kierto sekaisin

Päivitystä:

Matka oli onnistunut ja Armenia, Azerbaidzan & Georgia mielettömän hienoja ja mielenkiintoisia maita. Matkustelu on tällä hetkellä mieheni ja muun lähipiirini sekä kissojeni lisäksi rakkain asia elämässäni :)

Uusi työ alkoi viikko sitten ja nyt tuntuu, että tuolla pystyn kehittymään uudessa työssäni ja etenemään urallani vaikkapa ulkomaan konttoreille asti. Esimies on tosi kiva eikä puutu henkilökohtaisiin asioihin, työkaverit huipputyyppejä ja työnkuva asiantuntijana tosi haastava, mutta koulutuksellani ja aiemmalla työkokemuksellani opittavissa.

Nyt meneillään kp 22. Ovistestit näyttävät negaa. Vahvimman viivan testasin kp 11 Azerbaidzanin hotellissa kostean illan päätteeksi (otin vain 2 ovistestiä mukaan enkä halunnut aiemmin tuhlata niitä - ihan kuin ne muka ois vieny liikaa tilaa tai painanu liikaa,  voi mua typerystä: olis vaan pitänyt testata aiemmin!!!). Siitä lähtien viiva haaleni pikkuhiljaa, kunnes kp 18 sitä ei ollut enää lainkaan.

Tuona kiertopäivänä 18 kävin ultrassa yksityisellä gynellä (sama ihana, empaattinen lapsettomuuslääkärinäkin toiminut gyne, joka teki aukiolotutkimuksenkin). Molemmissa munasarjoissa näkyi 10 mm kokoinen follikkeli, mutta oikealla näkyi myös 2 keltarauhasta. Kysymys kuuluukin: mitkä näistä ovat jäänteitä koeputkihoidosta? Eli ovatko keltarauhaset jääneet kummitteleen vai onko ovis tapahtunut jo kp 10/11? Gyne päätyi pitämään todennäköisempänä sitä, että ovulaatio on vielä tulossa. Kuulemma on todella yleistä, että hoitojen jälkeen seuraava kierto venyy pitkäksi. Kohdun limakalvo oli 7 mm ja sehän siitä varmasti vielä paksuuntuukin. Nyt pitää sitten vain tikutella. Tänään sainkin ovistestiin tooooosi haalean viivan, ehkä se siitä ovista kohti tummenee :)

PAS yritetään tehdä luonnolliseen kiertoon, niin oviksen olisi tapahduttava ensi viikolla pe, la tai su, jotta viikonloppu tai juhannus ei osuisi siirto- ja sulatuspäivään. Polilla ei suostuttu mielestäni ihan käyttökelpoiseen ideaani pistää Ovitrelle sopivaan ajankohtaan ja mennä siirtoo nyt alkavan viikon pe eli kp 27 eli sais kyl aikamoinen onni potkaista, jos ovulaatio sattuis just noiden kolmen päivän sisään osumaan.

Kyselimme vielä tältä yks. gyneltä mielipiteitä tilanteeseemme. Hän sanoi, että viimeisin hoitotulos oli erittäin lupaava ja että tilanteemme vaikuttaa hyvältä. Hänen mielestään vaikuttaisi siltä, että siirretyt alkiot ovat kromosomeiltaan olleet viallisia eivätkä siksi ole edes yrittäneet kiinnittyä. Kohtuni näyttää kuulemma oikein kauniilta eikä mikään viittaisi ainakaan ongelmiin kiinnittymisessä. Myös sitä hän piti hyvänä merkkinä, että mieheni siittiöt olivat viimeksi onnistuneet hedelmöittämään maljalla kaikki munasolut - näin munasolun sisään pääsee oikeasti paras siittiö eikä vain kauniilta näyttävä, mutta sisältä viallinen, kuten ICSIssä voi käydä. Hänen mukaansa saatan olla hieman vaikeasti stimuloitavissa, mikä pitää omasta mielestänikin paikkansa: mun kroppa (ja pää!!!) reagoi lähes kaikkiin Buranaa vahvempiin lääkkeisiin ei-toivotulla tavalla ja saan kaikista sivuvaikutuksia tai sitten muuten ei-ennakoitavissa olevia seurauksia. Siksi onkin tosi tylsää, että mua pitää hoitaa noilla kamalilla hormoneilla, koska mun kroppa toimisi niin hyvin ilman niitä. Eikö miehille voitais kanssa kehittää jotain lääkitystä, niin että hoidettaisi aina sitä osapuolta, jossa vika todennäköisemmin on?  Tuntuu hullulta, että terve ihminen hoidetaan ihan sairaaksi.

Oli kiva kuulla tämän gynen ajatuksia, koska julkisella puolella olemme kuin liukuhihnalla eikä siellä kohdella meitä mitenkään inhimillisesti vaan pikemminkin aivottomina ja arvottomina yhteiskunnan rahareikinä. Siellä ei tule tunnetta, että kukaan (ehkä yhtä tai kahta lääkäriä ja paria hoitajaa lukuun ottamatta) haluaisi meidän saavan vauvan. Siellä olen vain tunteeton esine, jolla ei ole omia ajatuksia ja toiveita hoidostaan. Olen esine, enkä edes mitenkään ainutlaatuinen vaan samaa massaa muiden esineiden kanssa eikä minua siis näin ollen hoideta yksilöllisesti. Kaikki tieto ja vaihtoehdot tutkimusten, lääkkeiden ja hoitojen suhteen pitää etsiä itse joko netistä tai yksityisen puolen lääkäreiltä. Julkisen puolen hoidoissa tehdään vain lakisääteinen minimi. Eikä yhtään sen enempää. Nyt kun kelaan asioita, niin olisi pitänyt jatkaa hoitoja yksityisellä ystävällisten ja empaattisten ammattilaisten parissa parhaiden mahdollisten labrapalveluiden ja hoitovaihtoehtojen kanssa. Mutta katsotaan nyt, saadaanko pakkastyyppejä siirrettyä ja mitä niistä tulee. Edelleen elellään toiveikkaina! :D

torstai 18. toukokuuta 2017

Hcg alle 5

Kävin tänään klo 17.40 labrassa ja noin kahden tunnin päästä siitä sain tuloksista tekstarin. Nopeaa toimintaa, vaikka julkisesta palvelusta onkin kyse! Eipä tarvitse enää tänä iltanakaan tunkea Crinonea alapäähän.

Maallikkona sanoisin, että jatkossa meidän alkioille kannattaisi tehdä pitkä viljely, jos tällaiset 3-päiväisinä siirretyt  luokan 2,0 alkiot eivät edes yritä kiinnittyä. Tällä alueella julkisen ja yksityisen järjestelmissä luokka 2,5 tarkoittaa jo top-alkiota ja tätä luokkaa kaksi aiemmin siirrettyä alkiota olivat (niistäkään ei haamun haamua). Luokan kaksi alkiot olivat siis oikeasti ihan hyviä, mut joku niissä oli sit kumminkin pielessä ja pahasti :'(