perjantai 13. lokakuuta 2017

Blogitauon jälkeen

Tässä onkin aikaa vierähtänyt sitten edellisen kirjoituksen. Mitään hyvää ei ole tapahtunut, samaa vanhaa **skaa. Julkisella puolella odottelis kaksi top-laatuista pakkasalkiota, mutta ei ole voimia käydä niitä sieltä kyytiin nappaamassa. Mulla ei pää kestä ton hormonipoliklinikan touhuja, etenkin yks lääkäri (PD) on jättäny muhun niin vakavat psyykkiset traumat, että saan lievän paniikkikohtauksen jo pelkästä ajatuksesta, että pitäis tää lääkäri kohdata ja avata sille kaikista arimmat ruuminosat ja samalla kuunnella sen ilkeilyä.

Ollaan käyty yksityisellä puolella nyt kaks kertaa inssissä. Miehen siittiöiden laadussa oli tapahtunu paranemista,niin kokeillaan nyt vielä tää syksy sit näin. Lisäks otan yhtä lääkettä, jonka avulla yksityisen klinikan potilaista pari on tullu raskaaksi. Virallisesti sitä ei käytetä lapsettomuushoidoissa enkä löytäny siitä nettijuttuja suomeksi tai edes englanniksi. Mut kokeillaan.

Mulle tulee 35 vuoden rajapyykki pian vastaan ja ois pakko tehdä päätös sen suhteen, että pakastaisinko omia munasolujani... Jos vika on vain miehessä, niin sillä saatais lisäaikaa lääketieteen kehittymistä odotellessa tai lahjasiittiöitä harkitesss.

Oon niin poikki tän lapsettomuusasian kans, että en jaksais enää vatvoa tätä ollenkaan. Oon tympääntyny tällä hetkellä ihan kaikkeen. En oo masentunu, mut kaikki tuntuu vain ja ainoastaan yhdentekevältä. Jos voisin aikamatkustaa tasan neljän vuoden taakse, kun taistelin äärimmäisen kovien kipujen kanssa hengestäni teho-osastolla, en varmaan jaksaisi taistella. Luovuttaisin siihen paikkaan, jos tietäisin, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Vahva veikkaukseni on, että ilman taistelutahtoani ja päättäväisyyttäni olisin kuollut neljä vuotta sitten. Potilaskertomuksessa lukee, että kliininen tilani oli erittäin huono, mut olemukseltani olin yllättävän pirteä. Myös hoitajat sanoivat tuolloin, että oman asenteeni ansiosta toivuin siitä niin hyvin. Nyt tuntuu, että se kaikki oli turhaa. Miksi taistelin? Jos olisin päästäny irti, niin tää kaikki kurjuus ois jääny kokematta.

Jos joku sanoo, että päivääkään ei vaihtaisi elämästään pois, mä voin puolestani sanoa, että tältä ajalta, kun oon kärsiny lapsettomuuden tuskaa antaisin ilomielin joka ikisen päivän pois. No mutta eipä tässä auta kuin sinnitellä. Toivo omaan lapseen on jo mennyt. Mutta ehkä tilalle löytyy jotain muuta. Eihän tää elämä voi tässä olla. Yksityisen klinikan lääkärikin sanoi, että kyllä näillä meidän läpikäymillä hoidoilla olisi pitänyt jo raskaus alkaa. Eli ei hyvältä näytä hänenkään mielestä.

Mä lopetan blogien lukemisen nyt. En jaksa muiden raskausuutisia, vaikka jokaisesta olenkin tähän asti iloinnut - olen todella, todella onnellinen kaikkien heidän puolesta, jotka lapsettomuutta kokeneina saavatkin iloita raskaudesta ja omasta lapsesta. Lopetan myös tämän blogin tähän. Olen muiden saman aihepiirien blogien kommentointia seuranneena huomannut, että näitä lukevat myös sellaiset ihmiset, jotka eivät osaa ajatella oman napansa ulkopuolelle ja joilla ei välttämättä ole mitään kykyä asettua muiden ihmisten asemaan. Haluan ehkä tässä kohtaa jatkaa elämääni tietynlaisessa kuplassa eläen. Jos joku samaa tilannetta elävä joskus haluaa vaihtaa ajatuksia kahden kesken, esim. sähköpostilla, se olisi mukavaa.

perjantai 25. elokuuta 2017

Negaa

Oon taas koko viikon testannu herkillä testeillä ja puhdasta negaa tietty tullu joka kerta, niin myös tänään, jolloin mahdollisen raskauden pitäis oikeasti jo näkyä testissä. Pregnylin pistämisestä on nyt kaksi viikkoa.

Ei tullut yllätyksenä, mut kyllähän tää silti itkettää ja harmittaa. Oon ollu sunnuntaista lähtien todella väsynyt. Varmaan Crinonesta johtuvaa (aloin kumminkin tunkea mömmöjä sisääni siirtopäivän illasta alkaen 1 putkilo/vrk). Kuumeinen olokin. Mut tää väsymys on ihan jotain sellasta, että jos tää jatkuu Crinonen lopettamisen jälkeen, niin pakko mennä lääkäriin. Huh, onneks on perjantai. Ja asuntokaupat, jaiks 😀

tiistai 22. elokuuta 2017

Home In Despair

Tuntuu siltä, että mun elämä on vuosikaudet ollu yhtä surua, tuskaa ja vastoinkäymistä. Tavallaan lapsettomuus ja epäonnistuneet hoidot on vain luonnollista jatkumoa sille. Tietyssä mielessä tää mielentila on ollu mulle jo noin 10 vuoden ajan se normaalein mielentila; ilon ja onnen hetket taitaa olla mun kohdalla vain jotain tähtiin kirjoitettuja virheitä tai vähintään teennäistä iloa ja itsepetosta. Lempibändini biisi Home In Despair kuvaa kyllä ihan täysin mun elämää.

I feel home in despair for I dwell in grief
and I feel home when the air's too thick to breathe
and I feel home anywhere the light of day is drowned in heavy rain

Yet I know the worst is still to come

Toisaalta tää vastoinkäymisissä rämpinen on mulle tuttua eikä sinällään lannista mua, mutta mä oon viimeisen 10 vuoden aikana kokenut niin älyttömän monta vastoinkäymistä, että alkais jo riittää. Lapsettomuus ja hedelmöityshoidot ei oo edes pahimmasta päästä, mut ei mullakaan riitä loputtomiin voimia aina kömpiä kuopan pohjalta ylös. Oon joutunu jo pelkästään fyysisesti tekemään mielettömän isoja urakoita normaaliin elämään palaamiseksi, psyykkinen toipuminen on hoitunut aina siinä sivussa. Tai no joo, traumaterapiassakin on tullut pyörähdettyä, että rehellisesti sanoen oon kyl saanu ulkopuolelta apuja vaikeista tilanteista selviämiseen.

Hedelmöityshoidoista toipuminen olis huomattavasti helpompaa, jos en sais joka ikisestä lääkkeestä lähes kaikkia pakkauksessa lueteltuja haittavaikutuksia. Tosin muistaakseni voimakasta hiustenlähtöä ei edes mainita missään eli saan haittavaikutuksia enemmän kuin pakkausselosteet antavat syytä pelätä. Eipä sekään yllätä.

Seuraavassa PAS:issa haluan, että molemmat pakkasessa olevat alkiot siirretään kerralla, jos selviävät sulatuksesta. Haluan tän kamalan hedelmöityshoitovuoden päättyvän pian. Tiedän, että tää ei oo edes pitkä aika, mutta mä oon uhrannut tän vuoden aikana elämästäni, terveydestäni ja jopa ulkonäöstäni todella paljon. Jotkut ehkä jaksaa hoitoja montakin vuotta, mutta me ollaan edetty hoidoissa tosi intensiivisesti ja ajateltu, että annetaan nyt tälle prosessille kaikkemme. Sitten kun loputkin alkiot on siirretty muhun seuraavan kuukautisvuodon mukana poistuakseen, voin mieheni kanssa miettiä vaihtoehtoina esim. tanskalaisen spermapankin kans asioimista tai munasolujeni pakastusta lääketieteen kehittymistä odottelemaan. Tai ylipäätään voimme aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä uudessa kodissamme. Haluan paiskata sen hirvittävän lapsettomuuspolin oven kiinni takanani ja unohtaa ne kauheimmatkin kokemukset ja satuttavimmat sanat, joita eräskin lääkäri (PD) siellä suustaan päästeli.

Yksityiselle klinikalle voisinkin vielä joskus kuvitella meneväni, mutta en enää julkiselle. Että sinällään en luovu vielä kokonaan toivosta tai ajatuksesta jatkaa hoidoissa käymistä joko pakastettujen munasolujen tai perinteisen IVF:n avulla. Välillä mietin, että varmaan vaikkapa lainan ottaminen hoitojen jatkamiseks yksityisellä ois ollu pieni hinta psyykkisestä jaksamisesta ja siitä, että mun fiilis ei olis tällainen kuin on. Kyllä se pieni tsemppi edes mun vakigyneltä (TV) kuultuna auttaa kummasti, julkisella kun ei oo resursseja edes minimiempatiaan.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Tänään oli PAS

Sittenkin olin väärässä, alkio oli selvinnyt sulatuksesta 100-prosenttisesti ja jatkanut jakautumistaan normaalisti tähän päivään eli mun kohtuun tyrkättiin 4-päiväinen top-alkio. Eipä oo tälläkään kertaa odotukset kovin korkealla, koska kohdun limakalvo oli ohentunut viidessä päivässä pari milliä ja nyt kp 16 se oli vaivaiset 7,5 mm. Oli kuitenkin kuulemma kauniisti kolmirakenteinen ja blaablaa, mut kyllähän sen tietää, että en mä tuu raskaaksi ainakaan mieheni sukusoluilla. Jotain on enemmänkin pielessä kuin pelkästään siittiöiden huono liikkuvuus, vähäinen määrä ja siemennesteen viskositeetti. En tiedä, onko vika miehessä vai mussa eikä sitä ainakaan täällä takapajuisessa Suomessa pysty edes selvittämään - tuskin missään muuallakaan.

Mietin tässä vielä tän illan, viitsinkö edes aloittaa keltarauhastukea (Crinone) vai teenkö elämästäni taas kerran turhaan vielä suurempaa kärsimystä :/ Mulla tulee siitä kovat päänsäryt, huono olo, alapää kirvelee ja kutisee, mielialat on entistäkin negatiivisemmat (jos mahdollista) ja pinna on äärimmäisen kireällä. Väsymyskin kasvaa ja on melkein ihme, jos töissä pystyn käymään. Luonnolliseen kiertoon tehdyissä PAS:eissahan se keltarauhastuki ei oo pakollinen.Ylihuomenna alkion ollessa 6 päivää pistän kuitenkin mahaläskeihini Gonapeptylin.

Läskejä tosiaan on tullut näiden hoitojen aikana ja paljon! Erityisesti lantio ja takapuoli, rinnat ja ojentajat on saaneet kerättyä kilokaupalla hyllyvää ihraa. Kai se on tullu mielettömän suuresta määrästä naishormoneja. Normaalisti mun kovalla treenaamisella osa energiasta ois menny lihaksiin ja lihasmassa ois kasvanu ja sitä kautta polttanu entistä enemmän rasvaa. Hormonihoitojen aikana painot ei vaan oo noussu entiseen malliin eikä liikunnasta oo saanu muutenkaan juuri iloa enää. Fyysinen suorituskyky on laskenu ja endorfiinit on kadonnu mun elämästä. Eipä toi stressistä laennu selkäkipukaan tässä avuks ollu, edelleen kipeä eikä senkääk takia tee mieli rehkiä liikoja,ettei taas pahene.

Oon käyny melkein 10 vuotta aktiivisesti erilaisissa (kaikenlaisissa!) jumpissa ja spinningeissä, nostellu salilla isojakin painoja ja lenkkeillyt aina selkäni ja sääolosuhteiden sallimissa rajoissa. Nyt kuitenkin luovutin ja aion lopettaa kuntoilun toistaiseksi. Katsotaan sit tilanne joskus uusiks, kun a) paino on kolminumeroinen lukema tai b) tää hedelmöityshelvetti loppuu joskus.

Tänään pitäisi olla PAS

...mutta oon aivan varma, että alkio ei oo selvinny sulatuksesta. Tai sitten on selvinny, mutta ei oo jakautunu niin täydellisesti kuin lapsettomuuspoli edellyttäisi. Alkio on otettu eilen sulamaan ja tänään aamupäivällä ne soittaa miehelle, jos/kun siirtoon ei päästä. Mun mielestä sais soittaa joka tapauksessa ja vieläpä kertoa kellonajan etukäteen, koska tässä menee molempien työpäivä pelon ja jännityksen takia ihan plörinäksi.

Sitten kun saamme tiedon, että alkio ei selviä sulatuksesta, niin ohjeistin miestäni samassa puhelussa pyytämään, että otettais sit pakkasesta seuraava top-alkio ja siirrettäis se tänään eli sulatuspäivänä. Oon jostakin blogista ja joiltakin keskustelupalstoilta lukenu, että myös kyseinen sairaala voi toimia niin, mutta en tiedä, onko sit naamakertoimesta kiinni vai mistä.

Mulla on tällä hetkellä todella ahdistunut, epätoivoinen, väsynyt ja turhautunut olo. Päällimmäisenä vaina ajatus, että kunpa nää hoidot olisi pian ohi. Olo on jotenkin niin nöyryytetty eikä oma elämä tunnu olevan omissa käsissä, kun koko ajan joku (kovakourainen tai jopa ilkeä) ihminen sörkkii mun arimpia alueita ja koko ajan joku meidän parisuhteen ulkopuolinen taho määrittää meidän (mun) aikataulut ja miten edetään. Mihinkään ei saa itse vaikuttaa eikä mitään yksilöllisiä seikkoja oteta huomioon. Olo on kuin olisin nyt 10 kk menny vain lentokentän matkalaukkuhihnalla, joku aina silloin tällöin repii mut pois ja laittaa taas takaisin. Välillä mut avataan ja sisältö levitetään kaikille. Oon vain arvoton esine, jolla ei oo määränpäätä eikä ihmisarvoa. Oon muiden silmissä vain yks samanlainen musta Samsonite, joita maailmassa on varmaan miljoonia, vaikka oikeasti oon helposti särkyvä, uniikki, käsityönä tehty laukku. Tää kesätauko hoidoista ei todellakaan tehnyt hyvää kuin ehkä hetkellisesti, tuntui, että liukuhihna oli kesän ajan jumissa ja nyt kun se liikkuu, tää laukku on hajoamassa säpäleiksi. Haluan jo pois liukuhihnalta!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Oman asunnon osto

Tulipa sitten hankittua ensimmäinen oma asunto 😁 Asuntonäytöissä ja lainaneuvotteluissa ramppaamisesta ehti tulla jo rakas harrastus, mutta nyt kai pitäisi etsiä vapaa-aikaan uutta sisältöä. Heh, eiköhän se onnistu vaikkapa sisustuslehtiä selailemalla...!

Aloitettiin alkukesästä asuntojen katselu sillä ajatuksella, että omakotitalo, paritalo tai rauhallinen rivitalo lähellä päiväkotia ja koulua ois kiva, jos nyt kumminkin kävisi sellainen ihana onnenpotku, että lapsen joskus saisimme. Mihin sitten päädyimme? Kerrostaloasunto ihan kaupungin keskustan tuntumasta trendikkäältä alueelta, josta on lyhyt matka mun työpaikalle, kuntosalille, baareihin, ravintoloihin, lenkkipoluille, keikkapaikoille ja junalle (eli myös nopea yhteys lentokentälle) 😄

Asuntoesittelyissä tulimme siihen tulokseen, että emme voi elää elämäämme nyt tai tulevaisuudessa koko ajan toivoen sitä parasta, joka ei ehkä ikinä toteudu. Siinä voisi oikeasti olla lähellä murtumispistettä, jos uusi koti on ostettu lasta ajatellen ja joka ikinen päivä siellä olisi vauvan kokoinen aukko. Useimmiten nämä meidän vauvaa ja isompaakin lasta silmällä pitäen katsomat kämpät olivat vähän sivummalla, joten siellä sitä oltais sit oltu ja surkuteltu tylsää elämää kahdestaan, kun joka paikkaan olisi isompi kynnys lähteä.

Ehkä tää oli nyt yksi askel siihen suuntaan, että lapsettomuus ei ole maailmanloppu meille, vaikka toki vielä aiommekin yrittää tavalla jos toisellakin lapsen hankkia. Joku voi tietenkin ihmetellä, miksi me hankimme omistusasunnon just nyt, kun olemme yrittäneet lasta vasta alle 2 vuotta ja pakkasessakin on alkioita. Me ajateltiin, että on ihan pöhköä maksaa vuokraa, kun voisi saman rahan laittaa oman asunnon lainanlyhennyksiin. Lisäksi oon edelleen niin fiiliksissä uudesta työpaikastani, että en enää ajattelekaan lähteväni pk-seudulle tai ulkomaille ainakaan pitkäksi aikaa. Jos saisimme joskus sen maailman suurimman lahjan, tästä asunnosta pääsemme kyllä eroon ja luultavasti kevyen pintarempan jälkeen myös pienellä voitolla. Ja kyllä meidän tulevassa kodissa tilaa on myös pinnasängylle, kellarikerroksen vaunuhuonekin tuli tsekattua 😉

Ai niin, perjantaina eli kp 11 kävin yksityisellä gynellä (TV) ultrassa ja siellä näkyi 18 mm:n kokoinen follikkeli sekä 7,7 mm:n paksuinen endometrium. TV:n mukaan todella hyvältä näytti tulevaa pas:ia ajatellen ja mies soittelikin lapsettomuuspolille heti sen jälkeen. Pistin pe illalla Pregnylin ja pas sovittiin keskiviikolle eli kp 16. Tää kierto onkin sit lyhyempi kuin mulla normaalisti, mikä on TV:n mukaan vain hyvä asia: ylipitkät,vaikkakin säännölliset kierrot eivät kuulemma ole niin hyviä kuin neljän viikon kierrot. Uusi tieto mulle, joka olen naiivina kuvitellut, että oma kiertoni on lähes täydellinen (ovis kp18-19 ja siitä 14 pv:n päästä menkat eli kierto 32-33 pv) 🤣 Tää TV on kyllä todella mukava, osaava, helläkätinen, tsemppaava ja potilaaseen paneutuva lääkäri. Tuli taas paljon parempi fiilis hoitojenkin suhteen. Voi kunpa tällaisia lääkäreitä olis myös julkisella puolella!

Tarkennuksena vielä, että Pregnylin pistin siis sen takia, kun tää pas tehdään luonnolliseen kiertoon ja siirron pitää osua jollekin päivälle tiistaista perjantaihin. Näin saatiin ovis osumaan just oikeaan ajankohtaan. Kunpa nyt edes yksi kolmesta top-alkiosta selviäisi sulatuksesta 🤔

Onneksi oli muuten kotona kaks Pregnyl-pakettia: Yliopiston apteekissa selvisi, että Pregnyliä ei enää saa ja vastaava  tuote maksaa nykyään lähes 40 euroa. En ihan ymmärtäny, että mikä ihme juttu toi nyt on, mut siis ilmeisesti Pregnylin tilalle on tullut joku vastaava valmiste, josta ei saa Kela-korvausta. Tai sit joku lääkäri on kämmänny jotain mun reseptien kans, en tiedä 😐

torstai 10. elokuuta 2017

Huomista folli- / limisultraa jännätessä

Huomenna kp 11 meen yksityiselle jo tutuksi tulleelle gynelle ultraan. Jos nyt osuis ovis silleen, että pääsisin dpo4 pas:iin. Tai siis mun käsittääksenk se dpo4 ois siirtopäivä,jos alkio on pakastettu 3 päivän ikäisenä ja se otetaan sulamaan päivää ennen siirtoa. Aika huonosti noi asiat on julkiselle puolella meille selitetty, mut viimeks mieheni sinne soittaessa ja erikseen kysyessä sanottiin kai noin.

Menkkojen niukkuuden ja lyhyen keston takia pelkään, että nyt ois ekan kerran häikkää kohdun limakalvossa eikä siirtoon päästä sen takia... Kaiken lisäksi tänään tuli vähän veristä valkovuotoa. Mulla ei oikeastaan ikinä tuu mitään verisen näköistäkään vuotoa muuten kuin kp 1-7 välillä. Niistäkin kunnon vuotopäiviä on 2-4 ekaa päivää ja loput on sit ihan satunnaisia.

Mua huolettaa, että oon pilannu kroppani ja koko kuukautiskiertoni noilla hedelmöityshoidoilla ja keinotekoisilla hormoneilla :( Ennen niitä mulla oli kaikki niin säännöllistä, limakalvot ja kaikki todella hyvät. Munasarjatkin erään gynen mielestä kuin kaksikymppisellä :D Mut nyt tuntuu, että mun erityisherkkä kroppani on jotenkin kärsinyt pysyvästi tai ainakin pitkäaikaisesti noista hormoneista ja kaikesta muustakin kajoamisesta.

Edelleen ihmettelen, että eikö lapsettomuuden johtuessa miehestä voi olla mitään muuta keinoa kuin lääkitä ja operoida naista, jolla ei ole missään tutkimuksissa havaittu mitään vikaa? Kyynisenä ihmisenä ja markkinatalouteen kriittisesti suhtautuvana epäilijänä mietin, että pyöriikö tässä lääkefirmoilla niin isot rahat, että muita hoitokeinoja ei sen takia suosita eikä tutkimustyöhönkään löydy rahoitusta.  Lääkärithän tietenkin juoksevat lääkefirmojen pillin mukaan, jos heidän palkkansa ja/tai tutkimustyönsä on suurelta osin kiinni lääkefirmojen maksuista.

Tuntuu eettisesti väärältä ja nykyaikana jopa uskomattoman vanhanaikaiselta, että ei muka olisi tutkittu ja kehitetty jotain keinoa, jolla hoitaa miehestä johtuvaa lapsettomuutta. Oma mieheni on toki netistä ahkeran tutkiskelun perusteella löytänyt viitteitä mm. yskänlääkkeen, lisäravinteiden yms vaikutuksista. Mutta eipä niistä juuri lääkärit oo puhuneet eikä niistä löydy suomeksi mitään tietoa.

Koko ajan kuitenkin saa lukea uutisia siitä, miten nuorten miesten hedelmöittymiskyky on alentunut viime vuosina radikaalisti. Eiköhän asiaa pitäisi sitten myös Suomessa tutkia enemmän eikä jatkaa hedelmöityshoitoja 90-luvun tyyliin?!

perjantai 4. elokuuta 2017

Menkoista

Tässä tiistaina alkaneessa kierrossa on ollu kyllä poikkeukselliset kuukautiset. Tämä teksti on varmaan TMI-osastoa, mutta kirjoitanpa kuitenkin.

Vuoto alkoi ovulaatiosta laskettuna vasta dpo17 (tosin aikaisin aamusta ja ovisplussan tein dpo0 illalla). Yleensä vuoto alkaa dpo14. Menkkakivut oli ihan normaalit, tosin yhden panadolin otin, koska vuoto ja kipui alkoi just ennen työpäivää enkä halunnut ottaa riskiä, että työpäivä kärsisi kramppailuista. Vuoto oli alusta alkaen melko kirkkaanpunaista - yleensä mulla on aika tummaa, suht lähellä jopa tummanruskeaa. Punainen väri on pysynyt joka päivä kp1-4 eikä missään vaiheessa ole tullut limakalvoa tai edes mitään limakalvon rippeitä... Yleensä niitä tulee etenkin alussa todella paljon. Lisäks tää niukkuus on outoa.

No miksi ylipäätään käytän aikaani tällaisen asian miettimiseen? Ehkäpä siksi, että pelkään limakalvossa olleen jotain häikkää. Ehkä siellä oli viime kierrossa vain joku parin millin limakalvo eikä raskaus siksi alkanu? Viime kierrossa käytin Letrozolia kp3-7 ja Prednisolonia dpo1 alkaen. Olisko ne voinu vaikuttaa kohdun limakalvoon noin radikaalisti? Vai onko mun kroppa nyt edelleen ihan rikki puolen vuoden ajan lähes putkeen tehdyistä koeputkihoidoista? Vaikea sanoa.

Toivottavasti tähän uuteen kiertoon kasvaisi hieno limakalvo niin kuin yleensä. PAS:iin luultavasti mennään, koska silloin toimenpidevuorossa on se lähes ainoa kiva ja empaattinen lääkäri (NK). Viikon päästä meen yksityiselle gynelle kp11 tsekkauttaan, että johtofolli on lähteny kasvuun yms. Mun mielestä toi on aika aikaisin, kun ovis on ilman Letrozolia ym lääkkeitä kuitenkin vasta kp18,mutta kai ne siel hedelmöityspolilla haluaa suunnitella ajoissa aikataulunsa lähes kaksi viikkoa eteenpäin... Tosin eihän sitä siirtopäivää vielä kp11 voi tietää. Hyvä, jos silloin vielä näkyy johtofolliakaan. Onneks kuitenkin ne suostui ultraukseen yksityisellä, niin ei mee töissä säätämiseks poissaolojen kans, nyt ehdin ruokiksella viereiselle lääkäriasemalle eikä kukaan ihmettele mitään :) 

Eiliseen postaukseen tarkennus (mobiilisovelluksella en löydä muokkauskohtaa): mä en siis syö L-arginiinia vaan ubikinonia. Mies käyttää molempia. Meni vähän puurot ja vellit sekaisin :O Mulla jostain syystä hukkuu ja menee sekaisin sanat, joissa on vieraskielisiä kirjaimia, kuten B tai G 😂 En tiedä, miksi... Mut välillä vähän vaikeuttaa elämistä, etenkin ulkomaanreissuilla oon surkea muistamaan katujen, ravintoloiden ja jopa hotellien nimiä. Pitäis varmaan vaan vääntää kaikesta Uuno-versiot tyyliin 'upikinoni' tai 'arkiniini' 😁

torstai 3. elokuuta 2017

PAS tässä kierrossa vai ei?

Tässä kierrossa kiertopäivät ja viikonpäivät menis silleen yksiin, että alkionsiirto voisi onnistua. Luonnolliseen kiertoon tehtävässä pas:issa ovulaation osumisen mahdollisuus oikeaan hetkeen on käsittääkseni 4/7, koska ainakin tolla polilla alkio otetaan sulamaan päivää ennen ja siirto tehdään seuraavana päivänä. Näin ollen tarvitaan kaksi peräkkäistä arkipäivää eli joko ma-ti, ti-ke, ke-to tai to-pe. Oon lukenu, että joissain paikoissa joustetaan sen suhteen,että alkio voidaan ottaa sulamaan aamulla ja siirto tehdä saman päivän iltapäivänä, mut tuolla ei sellasta joustoa tapahdu - kysytty on. Oon lukenu sellaista, että yksityisellä puolella siirto voitaisiin tehdä jopa lauantaina! :D Siellä on ilmeisesti aika paljon paremmat palkat, parempi työmotivaatio tai oikeasti ihmiskeskeistä ajattelua. Tai ehkä se raha sitten määrää niin paljon.

Alkionsiirtoon ois kiva päästä nyt,kun päivät osuis kohdilleen. Mun mies soittelee tänään vielä polille ja kysyy, kuka lääkäri on sillä viikolla toimenpidevuorossa. Jos siellä se inhottava, kovakourainen lääkäri (PD), joka on kiinnostunut enemmän veronmaksajien rahojen vartioinnista kuin meidän lapsettomuuden hoitamisesta, niin jätän väliin. Kyseinen lääkäri on niin kylmä ja töykeä ja lisäks hänen otteensa on kovakouraisemmat kuin juuri kellään (paitsi yks gyne samalla polilla vie kyllä voiton ihan pelkällä munasarjaultrauksella, jonka vain ja ainoastaan hän (MK) osaa tehdä siihen tyyliin,että täyttäisi kidutuksen tunnusmerkit). Mä stressaisin ihan älyttömästi, jos siirron tekis tää PD, enkä usko stressin olevan hyväksi tossa tilanteessa. MK ei mun käsittääkseni tee toimenpiteitä, on vain vastaanotolla, mut en mä kyllä hänenkään rusikoitavaksi enää suostuisi.

Voi kuulostaa tosi naurettavalta, mutta ihmisen mieli on aika haavoittuva lapsettomuuden tuskan, pitkien hormonikuurien, munasolupunktion ja kaikin puolin pieleen menneen hoitokierron jälkeen. Silloin ei kannattais itkua nieleskelevälle naiselle töksäytellä mitä tahansa.

Tässä kierrossa me taas miehen kans toivotaan luomuihmettä. Miehellä on nyt sellaset lisäravinteet käytössä, että jos ei siemennesteen laatu parane, niin ainakin salilla nousee penkistä enkat :D Nyt siis mukaan on otettu myös L-Carnitine aiempien monivitamiinin, L-Arginiinin ja jonkun-jonka-nimeä-en-muista lisäksi. Itse käytän nyt raskausmonivitamiinia, Omega-kapseleita limakalvoille, Inofolicia ja L-Arginiinia - ihan vain siksi, että eihän sitäkään ole poissuljettu, etteikö myös munasoluissa voisi olla jotain häikkää.

Jotenkin ihmetyttää, että lääkärit tai kukaan lapsettomuuden hoidon parissa työskentelevä ei ota esille, että miehen hedelmällisyyteen voidaan vaikuttaa lisäravinteilla. Me ollaan huomattu, että ainakin viskositeettiongelma on ratkaistu näillä käytössä olevilla ravinteilla, ja just ton carnitiinin pitäis tuoda elinvoimaa ja liikkuvuutta myös siittiöille. Ihan pimeetä "hoitaa" pariskunnan tervettä osapuolta tosi rankoilla hoidoilla, jos ongelma saattais olla ratkaistavissa muutaman kympin ostoksilla Prisman lisäravinnehyllyltä.

tiistai 1. elokuuta 2017

Päiväni murmelina

Taas kp 1. Taas! Tuntuu, että just äskenhän alkoi uusi kierto ja uudet, entistä korkeammat toiveet raskaudesta. Tää aika eli kp:t 2-32 tässä välillä tuntuu jotenkin kadonneen. Tai sitten johtuu vain siitä, että mieli sulkee pois edellisen kierron pettymyksen ja alkaa keskittyä uuteen kiertoon (ja uuden pettymyksen odotteluun...).

Mä en kyl enää jaksais herätä kovin monta kymmentä kertaa tähän samaan päivään - menkkojen alkamispäivään. Miten siinä voi pää kestää? Oisko helpompi tietyssä mielessä luovuttaa ja lakata toivomasta raskautta? Vai antaako unelma perheestä jotain yliluonnollisia voimia, joilla tätä jaksaa kuukaudesta ja vuodesta toiseen?

En siis ole luovuttamassa, onhan meillä kolme top-alkiota pakkasessakin. Mut ei mulla niiden suhteen oo korkeat odotukset, koska ainakaan tuol julkisella puolella ei selvitetä kovin tarkasti oikeaa siirtoajankohtaa (esim.verikokeilla) ja muutenkin mun tuurilla luonnolliseen kiertoon tuskin osuu ne mahdolliset siirtopäivät.

Tajusin muuten, että julkisella puolella en ole IKINÄ kuullut KENENKÄÄN henkilökunnasta käyttävän sanoja vauva, lapsi tai perhe. Tulee sellanen olo, että ei ne edes tiedä (tai ainakaan välitä), miks ne on siellä töissä: auttaakseen pariskuntia saamaan vauvan. Porukka tekee siellä vain leipänsä eteen töitä ma-pe klo 7-15, mut ei siellä kyllä kukaan kutsumusammatissa tai potilaita auttamassa ole siinä mielessä kuin voisi kuvitella. No joo, ehkäpä joku lääkäri haluaa tehdä tutkimusta ja on oikeasti innostunu alasta, mut potilaista kiinnostuneita ei ole kuin 1 tai 2 lääkäriä. Hoitajatkaan nyt ei erityisemmin vaikuta olevan liekeissä työstään tai kiinnostuneita just meidän tilanteesta. Siinä mielessä yksityinen puoli on paljon parempi, se ilmapiiri on niin kannustava ja lämmin :)

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Dpo 8

Kärsivällisen (kaikkea muuta) luonteeni ja mökillä  vietetyn viikonlopun ansiosta aloitin raskaustesteillä leikkimisen  vasta tänään 😂 Negaahan se näytti, tietenkin. Kai tää aikainen testailu on sellanen psyykkinen juttu, ettei ehdi toiveet kasvaa kierron loppua kohden turhan korkealle eikä sitten tuu älyttömän pahaa romahdusta, kun testaan sen negan dpo 14 tai menkkojen alkaessa.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Normaaliin kiertoon palaaminen

Näköjään vie aina yhden kierron koeputkihedelmöityskierron jälkeen ja sit kierto palaa normaaliks. Tai siis aina ja aina; ei mulla tainnu olla ton puolen vuoden ja sille ajalle ajoittuneiden kolmen ivf:n/icsi:n väleissä kuin yks taukokierto per hoito, mut ainakin nyt toukokuisen hoidon jälkeen meni näin. Eli kesäkuussa oviksen kans vähän venähti,mut nyt se oli ihan ajallaan.

La illalla tikutin ovisplussan ja tuntemusten perusteella ovuloin su alkuillasta. Otin su ekan kerran kortisonia. Pienin annoksin (5mg aamuin illoin), mut silti se tuntuu väsyttävän :/ Toivottavasti siitä ei tulis sen pahempia haittavaikutuksia. Mut kestän kyl vaikka mitkät haittavaikutukset, jos tää Prednisolon nyt vaan auttais!!! Varmaan viikonloppuna huomaan eron, jos tää auttaa. Normaalisti mulla tulis 6-7 päivän kuluttua oviksesta pieniä kohdun supisteluina tuntuvia kramppeja ja hillittömät aivastelukohtaukset. Kyllä, oon WomanLogiin kirjannu oireita jo yli puolitoista vuotta ja lähes joka kuukausi oon merkinny aivastelut viikon päästä oviksesta/punktiosta/inssistä :D Sattumaa tai ei, mut mun sisäinen tunne kertoo, että koko kroppa on allerginen alkiolle, joka yrittää kiinnittyä :O

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Selkään sattuu

Välillä mietin, että vaikka lapsettomuus hedelmöityshoitoineen, komplikaatioineen, pettymyksineen ja suruineen on ihan kamalaa, niin onhan mulla elämässä perusasiat kohdillaan. Terveys, hyvä työpaikka, liikuntaharrastus ja kaikkia kivoja kesäsuunnitelmiakin. Mutta niitäkään ei kannata ottaa itsestäänselvyyksinä... Näköjään. Tai siis en ole ikinä ottanutkaan; olen lähes jokainen päivä onnellinen kaikista pienistä asioista, kuten vaikkapa siitä, että ylipäätään olen elossa ja että saan elää länsimaisen yltäkylläistä ja turvattua elämää. Silti joskus tulee aikoja, jolloin en vain pysty löytämään ajatuksistani sitä kiitollisuutta elämästä, jota suuri(n) osa länsimaisista ihmisistä pitää itsestäänselvyytenä, mutta joka omien rankkojenkin kokemusteni ja syvälle menevien pohdiskelujeni seurauksena on mulle kaukana siitä.

No nyt meni ehkä turhankin syvälliseksi, koska kukaan ei oo kuollut tai mitään. Mulla oli vain selkä ihan älyttömän kipeä. Siis niin kipeä, että noin kymmenen askeleen välein meinasin lentää läpilyövän kivun takia polvilleni tai pyörtyä. Niin kipeä, että työpaikalle pääsy oli rankempi kokemus kuin 20 kilsan juoksulenkki ja seinistä piti ottaa tukea useammin kuin parin viinipullon ja shottien täyteisen baari-illan jälkeen. Kipu sai huutamaan ääneen.

Viime viikon tiistaina piti lähteä lounaalle, mutta laahustin ja linkutinkin lääkärille, joka laittoi heti pahimpiin kipuihin piikit molempiin pakaroihin. Saikkua, paljon lääkkeitä ja lepoa. Siinäpä se viime viikko sitten menikin. Töissä kävin silti pyörähtämässä välillä ja lähdin sitten kotiin, kun kivut menivät liian pahoiksi. Edelleenkään en ole kävellyt kuin viitisen minuuttia kerrallaan, mistään jumppa- tai spinningtunneista on turha edes haaveilla. Välillä oon jättänyt lounaankin väliin, koska en vain pysty kävelemään työpisteeltäni mihinkään. Yleensä selälle tekee hyvää kävely, mutta kokemuksesta tiedän, että mulla hermopinne vain pahenee, jos kävelen kipukynnykseni ylärajoilla ja selkäkin menee vain pahemmin jumiin, jos kävelen ihan vinksahtaneessa asennossa.

Koko ajan on pieni pelko siitä, mitä työpaikalla ajatellaan, kun uusi työntekijä on heti saikulla... Vaikka kai siellä nyt ymmärretään ja nähdään, että kivuistani huolimatta olen motivoitunut ja pyrin tekemään töissä parhaani. Kaikki kivat kesäsuunnitelmat meni uusiksi: ei asiaa mökille, ei huvipuistoon, ei aamulenkkejä järven rannalla, ei festareita, ei mitään. Paitsi töissä 8 tuntia (ihan maksimiaika, selkä hajoaa siinä ajassa totaalisesti) ja 8 tuntia sohvalla makaamista ja 8 tuntia sängyssä makaamista - nukkumisestakaan ei tule mitään, kun vahvat lääkkeet sekoittaa varmaan autonomisen hermoston ja en vain nukahda välillä öisin ollenkaan. Liikunnan puutekin aiheuttaa varmaan unettomuutta, kivuista nyt puhumattakaan.

Jos tästä selkäkivusta selviän ilman leikkausta sekä työpaikan menettämistä ja vieläpä suunnilleen liikuntakykyisenä ja kivuttomana, niin yritän olla tyytyväinen vain siihen olotilaan ja elämäntilanteeseeni. Yritän jättää taakseni lapsettomuuden katkerat kokemukset ja negatiiviset ajatukset ja keskittyä vain nauttia normaalista arjestani. Yritän  ajatella tulevaisuudestani positiivisesti ja uskotella itselleni, että ehdin vielä saada lapsia ja että minulla on lupa nauttia myös nykyhetkestä eikä surra jo etukäteen tulevaisuutta. Terveys, parisuhde, työ, kissat, harrastukset, jokunen hyvä ystävä ja muut läheiset ihmiset - siinäkin on jo älyttömän monta syytä onnellisuuteen.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Nyt alkoi

Tänä aamuna alkoi uusi kierto. Ilmeisesti ovulaatio olikin pari viikkoa sitten torstaina aika myöhään illalla tai sitten mun 14 vrk:n luteaalivaihe oli vähän normaalis pidempi. Vai onkohan "luteaalivaihe" oikea termi 😀 Ovistikkuihin tuli vahva testiviiva kahtena peräkkäisenä päivänä, mut netistä luin, että se eka posiitivinen testi lasketaan eli siitä päättelin oviksen olleen ke-to-välisen yön paikkeilla. Tuntemuksia oli molempina päivinä, tosin ultran mukaan oli kaks munarakkulaa kasvamassa eli ehkä ne on sit puhjennu eri aikaan.

Tavallaan menkkojen alku harmittaa aina. Jokin pieni toivonkipinä herää, vaikka sata raskaustestiä näyttäisi negaa ja vaikka kuinka alavatsaa kramppailisi! Mietin joka kuukausi, että toivoa on niin kauan kunnes vuoto alkaa. En tiedä, kauanko ihmisen psyyke kestää tällaisia pettymyksiä. Eihän meillä oo yritystä takana kuin alle 2 vuotta ja joillain sitä on 10 vuotta, että siihen verrattuna ei tässä pitäis vielä mistään psyyken hajoamisesta edes valittaa...!

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Alkais jo...!

Ei vieläkään menkkoja. Huomenna sitten. Edelleen odotan uuden kierron alkua melkein yhtä toiveikkaana kuin ekaa inssikiertoa tai ekaa icsi-kiertoa viime vuonna :)  Saan tutulta Prednisolon 5 mg -kortisonia, jota ajattelin ottaa ovulaatiopäivänä 3-4 kpl ja loppukierron 1 kpl/vrk.

Kävin tänään raskausmahaisen kaverini ja hänen 1-vuotiaan lapsensa kanssa lounaalla. Oli mulle psyykkisesti raskasta, mutta onneksi tää kaveri on erittäin kiitollinen omasta tilanteestaan ja on tietoinen, että jotkut yrittävät useamman vuoden ennen kuin onnistuvat (sitä tuskin osaa edes kuvitella, että kaikki eivät onnistu monenkaan vuoden yrittämisen ja hoitojen seurauksena). Tälle kaverille en oo kertonu mitään meidän tilanteesta, mut oli silti kiva kuulla, että osaa arvostaa sitä, mitä hänellä on.

Perjantaina näen erästä kaveria, jolle oon kertonu meidän lapsettomuudesta. Heillä on puolivuotias lapsi. Aikanaan sain paljonkin tukea tältä kaverilta, koska heidän vauva ei saanut ihan tuosta noin vain alkuaan ja tuntui, että ymmärsimme toisiamme. Mutta nyt tuntuu, että tää kaveri ja hänen miehensä vain säälivät meitä. Vähän myös miettivät, että onneksi he saivat lapsen eivätkä joudu olemaan meidän housuissamme. Nyt oikeastaan harmittaa, että oon kertonu tälle kaverille... En haluis tavata enää heitä ja seurata ulkopuolisena sitä vauvaonnea ja hehkutusta täydellisestä elämästä. Haluisin ottaa etäisyyttä ainakin vuoden tai pari kaikkiin tällaisiin tuttuihini, mikä tietenkin kuulostaa ihan kamalalta ja itsekeskeiseltä, mutta en vain nyt pysty käsitteleen järkevästi muiden vauvaonnea, etenkin kun taustalla ei ole mitään suurempia haasteita tai vastoinkäymisiäkään.

Tänään olinkin 11 h töissä ja ennen töitä kävin työpaikan kuntosalilla. Hyvin pysyi ajatukset muualla (niitä lounastreffejä lukuun ottamatta, jolloin ruoan lisäksi nieleskelin myös itkuani).

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Tiistaimasennusta

Juuri kun ajattelin, että kamala päivä alkoi olla voitettu, niin kaverini ilmoitti huomisista lounastreffeistä sopiessamme, että hän odottaa toista lastaan. Ultrakuvasta päätellen raskaus on vähintään 16. viikolla, ehkä pidemmälläkin.

Vauvauutisiin on ollut pakko tottua ja olen yleensä ollut ystävien puolesta aidosti onnellinen, mutta erityisen pahalta nyt tuntuu se, että jätimme kaverini kanssa ehkäisyn pois suunnilleen samoihin aikoihin syksyllä 2015 ja hän saa pian jo toisen vauvan, kun minä en ole saanut ensimmäistäkään plussaa tikkuun, en ole kokenut edes kemiallista raskautta, keskenmenoa, en yhden ainoaa ohimenevääkään onnen tunnetta siitä, että minäkin saisin joskus kertoa iloisia uutisia lähipiirille tai puhumattakaan siitä, että minun olisi mahdollista pidellä omaa vauvaa sylissä.

Korostan vielä, että en halua kokea keskenmenoa enkä sitä kenellekään ikinä toivoisi, mutta tämä meidän lapsettomuus on niin absoluuttista, että edes se pieni hetki raskaana oloa auttaisi uskomaan siihen parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Tätä mun ajoittaista synkkyyttä ja epätoivoa omaa tulevaisuutta kohtaan ei voi edes kuvitella kukaan muu kuin sellainen henkilö, joka on kokenut saman - tämä on jatkuvaa toivomista ja yrittämistä ilman ainuttakaan onnistumisen hetkeä.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kohti seuraavaa kiertoa

Taisi olla lauantai, kun ekan kerran tuntui alavatsalla kuukautiskipumaisia kramppeja. Tai ehkä se oli jo pe? No, joka tapauksessa vuodon ja uuden kierron pitäisi alkaa vasta keskiviikkona tai torstaina,kun ovulaatiosta on kulunut 14 vrk. Tämä sama toistuu lähes joka kierrossa: noin 5-6 vrk ennen minkäänlaista vuotoa kohtu tuntuu kramppailevan. Jos mulla olisi jotain tuhrua ja/tai ongelmia keltarauhasen kans, niin se selittyis varmaan sillä. Mutta kun ei ole.

Olenkin tässä suuressa viisaudessani keksinyt syyn noille krampeille ja itse asiassa koko meidän lapsettomuudelle. Mun kohtu hylkii alkioita. Joo joo, ei pitäisi olla mahdollista tai ainakaan yleistä. Etenkään, kun meillä kummallakaan ei ole verikokeissa todettu vasta-aineita (tässä kai olennaista on mun vasta-ainearvot). Mutta kaikki merkit viittaavat siihen. Ajallisestihan nuo krampit alkavat päivä tai pari sen jälkeen,kun alkio on 7-päiväinen ja yrittäisi ehkä kiinnittyä kohtuuni. Kertaakaan en ole haamun haamua raskaustestiin saanut eli kiinnittymistä ei ole tapahtunut vaan kohtu on tehokkaasti onnistunut hankkiutumaan kutsumattomasta vieraasta eroon.

Ei, tämä ei ole pelkkää vilkasta mielikuvitusta tai epätoivoista omien oireiden tarkkailua. Mun kroppa tuppaa muutenkin hylkimään kaikkea vierasta. Olen tapaturman vuoksi joutunut erittäin ikäviin toimenpiteisiin suu- ja leukakirurgin penkillä. On siirretty keinotekoista luuta ja omaa luutani alaleuasta yläleukaan. Jälkimmäinen toimenpide meni ihan jees, mutta keinotekoinen luu puski ikenestä läpi! Kyseinen kirurgi on törmännyt kerran tai kaksi vastaavaan tilanteeseen, kyseisen suuren hammaslääkäriaseman vastaava hammaslääkäri (aihetta liipaten väitellyt tohtori) ei kertaakaan! Eli harvinaista, mutta mahdollista.

Lisäksi mulla on hoitohistoriassa muitakin vähän samankaltaisia tilanteita, mutta toi luusiirre nyt oli konkreettisin. Mulla on myös autoimmuunisairaus (kilpirauhasen vajaatoiminta) ja allergioita. Eikö tässä olisi ihan riittämiin viitteitä siitä, että mun kroppa on jatkuvasti puolustustilassa tunkeilijoita kohtaan?

No mitäkö aion asialle sitten tehdä? Julkisella puolella ei asialle tehdä mitään, koska hoitavat siellä vain massaa, eivät erilaisia yksilöitä. Kortisonireseptiä olen sieltä jo kertaalleen pyytänyt, mutta "sen käyttö ei ole niin yksiselitteistä blaablaablaa". Kyllä, tiedän itsekin sen voivan aiheuttaa haittoja mulle ja mahdolliselle sikiölle, en oo mikään tyhmä. Mutta ei, julkisella sitä ei määrätä. Yksityisellä? No ehkä. Mut haluanko laittaa miestäni maksamaan 160 euroa (tms) siitä lääkärikäynnistä? Ehkä en, etenkin kun tutulle gynelle ei näin kesäaikaan pääsekään tuosta noin ja uudelle gynelle en jaksa jankata asioita.

Mutta löysin ratkaisun vauvafoorumeilta! :O Kyytabletit! Kyllä, niiden avulla aion seuraavassa (tai sitä seuraavassa) kierrossa hankkiutua raskaaksi. Ne sisältävät kortisonia, vaikka eivät varmaan yhtä tehokasta tai yhtä paljon kuin Prednisolon, jota yleensä hylkimiseen määrätään. Mutta kokeilen. Ovispäivänä otan isomman annoksen (pitää vielä foorumeilta tutkailla annostus) ja siitä eteenpäin loppukierron ajan tabun päivässä.

Voisko meidän lapsettomuus todellakin päättyä muutaman euron maksavaan käsikauppalääkkeeseen? Oon jotenkin nyt niin innoissani tästä oivalluksesta, että odotan jo menkkojen alkua enemmän kuin ikinä :D Ihana klinikoiden kesätauko - omat ajatukset rullaa, kun ei tartte rampata hoidoissa ja pumpata itseensä hormoneja niin että tukka ja järki lähtee :D :D

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannus

Pitkästä aikaa olimme juhannuksen kotona ja ylipäätään Suomessa. Eilisen eli juhannuspäivän vietin yksin kotona, tarkemmin sanoen sohvalla kisujen kans. Mies oli kaverillaan grillaamassa. Tai jotain. Vissiin meni ryyppäämisen puolelle, ainakin makuuhuone haisee nyt ihan desinfiointiaineen ja väljähtäneen oluen sekoitukselle. Hyvä, ettei oksennukselle sentään.

Ihan kiva viettää välillä aikaa yksinkin, mut ehkä juhannuksena olisin toivonut jotain muuta... Nyt käytin päivän ja illan lapsettomuuskeskustelujen lukemiseen foorumeilta, pari leffaakin pyöri taustalla. Kun sain muiden onnistumistarinoista tarpeekseni, stalkkailin entisiä koulu- ja opiskelukavereita Facebookista. Äh, kaikilla (?) on perhe. Tai siis kaikilla, joita voin pitää suunnilleen normaaleina - tosin tuntuu, että pikkupaikkakunnalta ei ihan normaaleja ihmisiä edes tule ja iso osa asuu edelleen siellä, kuinkas normaalia se nyt sitten on... Heh, mä oon sentään päässy sieltä 40 kilsan päähän ;)  Kaikki elelevät keskiluokkaista elämää lapsineen ja omakotitaloineen. Paitsi mä. Ja pari hieman epänormaalimpaa tyyppiä. Tai ehkä mäkin oon muiden silmissä sellainen. Sen laitoin merkille, että yliopistokoulutusta ei ole koko synnyinpaikkakuntani ikäluokasta hankkinut lisäkseni kuin 2-3 (kaikki eivät ole FB:ssa, mutta olen kuullut muuta kautta).

Noh, se ilo omasta "menestyksestä" ei kauan kestänyt. Opiskelukavereilla vasta hyvin meneekin. Kaikki ovat valmistuneet maistereiksi, hyvissä alan työpaikoissa korkeissa asemissa, lapsiakin siinä sivussa on pyöräytetty ja joku on jopa debytoinut kirjailijana. Miten jotkut onnistuvat saamaan kaiken?! Ihan tuosta noin vain? En ole kateellinen, mutta toivon todella, että he osaavat olla kiitollisia ja onnellisia elämästään. Etenkin lapsistaan. Tutkinnoilla tms. nimikkeillä ei ole mitään arvoa sen rinnalla, että on elämässään onnistunut saavuttamaan onnellisuuden - ja aika monelle se onni tulee perheen muodossa.

Lohduttauduin sillä ajatuksella, että onhan mullakin elämässä kaikki nyt lapsettomuutta lukuun ottamatta kunnossa. Mulla on onnellinen avioliitto, olen tällä hetkellä terve, läheiset ovat terveitä, olen kiinnostavassa työssä, olen saanut ja saan edelleen matkustella, minulla on ihanat kissat ja mahdollisuudet hankkia omakotitalo (muualtakin kuin sieltä synnyinpaikkakunnalta, vaikka ihan täältä kaupungista, kävelymatkan päässä keskustasta).

Tuon kaiken selvittelyn ohessa söin tietenkin suklaata ja join siideriä. Koska mä voin. Raskaustestin tein toki ennen sitä, negaahan se näytti. Edelleen se pieni optimisti mussa sanoo, että tää voi hei oikeesti olla sun viimeinen juhannus ilman lapsia, juo nyt sitä siideriä! Oikeesti mua vaan ottaa päähän. Tää koko tilanne. Tietynlainen toivottomuus. Kaikki rankat hoidot, jotka on tehty ihan turhaan. Juon siideriä puoliväkisin enkä siks, että sitä tekis mieli. Noinhan mä oon ajatellu jo pari vuotta. Juonut sitä siideriä juhlapäivinä kuin viimeistä päivää. Eikä niitä lapsia silti täällä oo näkyny!

Mua on suoraan sanoen alkanu ahdistaa ihan kaikki juhlapyhät. Eikö niitä voisi poistaa tai tehdä vapaaehtoisiksi? :D Ei siksi, että mulla olis alkoholiongelma, kuten yllä olevasta voisi virheellisesti päätellä, vaan siksi, että lapsettoman kolmekymppisen pariskunnan on todella vaikea keksiä tekemistä ko. päiville ja ulkomaanmatkojen hinnatkin ovat aina yläkantissa.

Näin kauppatieteilijän näkökulmasta olisi kansantaloudelle tehokkaampaa, jos työtä tehtäisiin mahdollisimman monena päivänä. Kiinteät kulut juoksevat koko ajan: yritykset maksavat toimitilavuokristaan, ohjelmistolisensseistään ja rakennuskoneistaan riippumatta siitä, käyttääkö niitä joku. Myös kysyntää olisi hyvä saada tasattua mahdollisimman monelle päivälle ympäri vuoden. Mielestäni juhlapyhien viettoon ei saisi ketään pakottaa vaan ne, jotka eivät välttämättä halua mennä juhannuksena mökille palelemaan hyttysten syötäväksi, saisivat pitää ko. vapaapäivän muuna haluamaan ajankohtana. Myös joulu, pääsiäinen ja oikeastaan kaikki juhlapyhät voitaisiin arkipäiväistää vapaaehtoisvoimin. Ehkä itsenäisyyspäivän voisi jättää kaikille pakolliseksi, koska se on asia, jota on syytä pysähtyä miettimään edes kerran vuodessa? Työssä olijat eivät tietenkään saisi mitään pyhälisiä vaan esim.tää juhannus olisi vain yksi työpäivä muiden joukossa. Kertyneet vapaapäivät voisi sitten talvella käyttää etelänmatkaan tai vaikka lapsettomuushoidoissa käymiseen. Veikkaan, että tällä tavalla vähenisi myös alkoholin tuomat haitat ja kuolemat. En usko, että olen yksin näiden ajatusteni kanssa. Yksinäisille, ilman parisuhdetta eläville ihmisille juhlapyhät ovat varmasti vieläkin rankempia. Ehkä myös itsemurhat vähenisivät?

Joo-o... Varmaan todennäisyydet tän idean toteutumiselle on ihan yhtä surkeat kuin sille, että ikinä saisin ne kaksi tai kolme kauan kaipaamaani lasta. Nyt: lisää suklaata, sen avullahan mä oon tähänkin asti kaikki nää pettymykset kestänyt.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Unien tulkintaa

Inofolic ei varmaan ole muuten auttanut, mutta unen laatua se on parantanut ja poistanut ahdistuneisuutta. Oon kärsiny vuosia unettomuudesta, ja normina onkin ollut jatkuva univaje ja normaalit yöunet (7,5-9 h) on ollu poikkeuksia. Unen laadusta johtuen olen aamuisin vielä nukkunut ja nähnyt unia kellon soidessa enkä oo enää muistanu yöllä näkemiäni unia yhtä hyvin kuin ennen. Viime yön unet muistan. Yhden niistä erityisen hyvin. Voi ahdistus sentään.

Olin yksin ruotsinlaivalla tai jossain laivalla kuitenkin. Kävin likaisessa vessassa, joka oli täynnä ihmisten ulosteita ja eritteitä. Yritin asioida siellä siististi ja rauhallisesti, mutta jostain syystä laivan keinuessa pääni osui johonkin. Minulta murtui yläetuhampaan vieressä oleva hammas. Murtuma oli todella pieni, joten en siitä piitannut vaan lähdin laivalle kävelemään ja vähän juhlimaankin. Taas kävin vessassa. Nyt siistimmässä ja fiilis oli hyvä. Katsoin kuitenkin peiliin ja hammas oli murtunut noin puolesta välistä. Aaargh, nyt sen huomaisivat jo muutkin, mikä oli unessa pahin pelkoni. No, jatkoin kuitenkin risteilyä vielä suht hyvillä mielin. Sitten menin katsomaan kolmannen kerran hammasta peilistä. Tälläkin kertaa yleisessä vessassa. Nyt laiva keinui jo todella pahasti, luulin välillä kuolevani. "Tää laiva ei ikinä selviä satamaan asti", mietin. Hammas oli kokonaan poissa. Jos oikein tarkasti katsoi, ikenen alta pilkisti vähän hammasta, mut käytännössä hampaan paikalla oli iso aukko. Isompi kuin mitä hammas oli vienyt tilaa. Niin iso, että itketti ja samalla tajusin, että sitä aukkoa ei paraskaan hammaslääkäri saa täytettyä.

Tästä unesta voi kukin lapsettomuuden kanssa ja ehkä hoidoissakin käynyt päätellä, mitä mun alitajunta käsitteli.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Ovulaatioplussa

Jep jep, näin hyvin mä sit tunnen oman kroppani 😂 Eilen illalla vielä kirjoitin, että oviksesta ei merkkiäkään ja nyt aamulla sain liuskatestiin niin selkeän plussan kuin vain voi saada. Just ennen nukkumaanmenoa alkoi tosin mahassa pientä kramppailua ja rinnat tuntui aavistuksen aroilta, kun otin liivit pois.

Tällä hetkellä kiittelen liukuvaa työaikaa (pakkohan tässä aamulla oli puuhailla ennen töihin menoa) ja harmittelen huonoa tuuria (pakastetut alkiot ovat kolmepäiväisiä eli siirtoon ei päästä viikonlopun takia).

Mitään tarkkoja aikatauluohjeita polilta ei saatu, mut mä järkeilen näin: ovisplussasta 1 vrk:n sisään ovis (to), dpo 0 siis to ja su ois näin ollen dpo3. Alkio pitäis ottaa siis tuolloin sulamaan, mut eihän se nyt ole tietenkään mahdollista tässä maanantaista-perjantaihin-ja-silloinkin-vain-yhdeksästä-puolikolmeen-yhteiskunnassa 😑

Illalla tarkoitus olisi vielä yrittää ekaa kertaa koti-inssiä. Oon ostanut sellasta jotain siittiöiden kulkua avittavaa ja kohdunkaulan liman kaltaista ainetta, jota voisi laittaa ennen yhdyntää sisään. Nyt kokeilemme laittaa sen ja miehen satsit (muumi)mukiin, sekoitella siitä juokseva liuos ja ruiskuttaa sisääni. Meillähän siis ongelma siittiöiden liikkuvuudessa ja ennen kaikkea viskoosissa siemennesteessä eli luulisi tuon vähän jeesaavan :) En oo lukenu tai kuullu mistään kokemuksia tuosta, mut tuskinpa se haitaksikaan on.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Edelleen ovis kateissa

Viimeksi eilen testasin ovulaatiotestillä, mutta liuskatestiin ilmestyi vain erittäin haalea viiva, tuskin nähtävissä lainkaan. Olokaan ei ole ollenkaan sellainen, että ovis tapahtuisi ainakaan viiden päivän sisään. Mulla on aina tosi selkeät oireet ja käytännössä aina tunnen munarakkulan puhkeamisenkin. Ovulaatio on siis edelleen jossain piiiiitkän ajan päässä.

Hoidot on tainnu rasittaa mun kroppaa niin paljon, että ei se jaksa nyt toimia ihan kunnolla. Kun kelaan taaksepäin, niin tällaiset hoidot olen käynyt läpi:

Lokakuu 2016 1. inseminaatio: Letrozol + Pregnyl
Marraskuu 2016 2. inseminaatio: Letrozol + Pregnyl
Joulukuu 2016 1. ICSI: Bemfola, Orgalutran, Pregnyl + Crinone
Tammikuu 2017 1. PASin yritys, alkio ei selvinnyt sulatuksesta: Zumenon + Lugesteron
Maaliskuu 2017 2. ICSI/IVF: Bemfola, Orgalutran, Pregnyl + tukilääkityksenä Pregnyl/Crinone (tästä hoidosta Pregnyl-irrotuspiikin ylisuuren annostuksen vuoksi vaikea hyperstimulaatio ja Klexane-lääkitys)
Toukokuu 2017 3. IVF: Bemfola, Orgalutran, Ovitrelle + Crinone.

Aika tiukalla aikataululla olemme halunneet edetä! Nyt kuitenkin keho on sitä mieltä, että pidetään varmaan taukoa siihen asti, kunnes polin kesätauon jälkeen osuu luomukierron päivät kohdilleen PASin aikataulujen kanssa :)

Tällä hetkellä ei muita lääkityksiä kuin Thyroxin ja Inofolic. Olen ottanut iltaisin satunnaisesti myös aspiriinia 1/4 tabletista. Inofolic on selkeästi parantanut unen laatua ja vähentänyt ahdistusta, mut tuskinpa sillä on muuta vaikutusta... Ilmeisesti PCO-diagnoosin saaneille siitä voisi olla hyötyä hedelmällisyyden suhteen, mut muilla naisilla ei ainakaan virallisesti ole tutkimuksissa löydetty hyötyjä. Ajattelin kuitenkin kokeilla, koska ei siitä haittaakaan pitäisi olla - paitsi hinta ;) Aspiriinistakaan ei varmaan ole hyötyä, mut en ole vielä saanut aikaiseksi mennä verikokeisiin hyytymistesteihin (vai mitä ne nyt onkaan), joten varmuuden vuoksi!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kierto sekaisin

Päivitystä:

Matka oli onnistunut ja Armenia, Azerbaidzan & Georgia mielettömän hienoja ja mielenkiintoisia maita. Matkustelu on tällä hetkellä mieheni ja muun lähipiirini sekä kissojeni lisäksi rakkain asia elämässäni :)

Uusi työ alkoi viikko sitten ja nyt tuntuu, että tuolla pystyn kehittymään uudessa työssäni ja etenemään urallani vaikkapa ulkomaan konttoreille asti. Esimies on tosi kiva eikä puutu henkilökohtaisiin asioihin, työkaverit huipputyyppejä ja työnkuva asiantuntijana tosi haastava, mutta koulutuksellani ja aiemmalla työkokemuksellani opittavissa.

Nyt meneillään kp 22. Ovistestit näyttävät negaa. Vahvimman viivan testasin kp 11 Azerbaidzanin hotellissa kostean illan päätteeksi (otin vain 2 ovistestiä mukaan enkä halunnut aiemmin tuhlata niitä - ihan kuin ne muka ois vieny liikaa tilaa tai painanu liikaa,  voi mua typerystä: olis vaan pitänyt testata aiemmin!!!). Siitä lähtien viiva haaleni pikkuhiljaa, kunnes kp 18 sitä ei ollut enää lainkaan.

Tuona kiertopäivänä 18 kävin ultrassa yksityisellä gynellä (sama ihana, empaattinen lapsettomuuslääkärinäkin toiminut gyne, joka teki aukiolotutkimuksenkin). Molemmissa munasarjoissa näkyi 10 mm kokoinen follikkeli, mutta oikealla näkyi myös 2 keltarauhasta. Kysymys kuuluukin: mitkä näistä ovat jäänteitä koeputkihoidosta? Eli ovatko keltarauhaset jääneet kummitteleen vai onko ovis tapahtunut jo kp 10/11? Gyne päätyi pitämään todennäköisempänä sitä, että ovulaatio on vielä tulossa. Kuulemma on todella yleistä, että hoitojen jälkeen seuraava kierto venyy pitkäksi. Kohdun limakalvo oli 7 mm ja sehän siitä varmasti vielä paksuuntuukin. Nyt pitää sitten vain tikutella. Tänään sainkin ovistestiin tooooosi haalean viivan, ehkä se siitä ovista kohti tummenee :)

PAS yritetään tehdä luonnolliseen kiertoon, niin oviksen olisi tapahduttava ensi viikolla pe, la tai su, jotta viikonloppu tai juhannus ei osuisi siirto- ja sulatuspäivään. Polilla ei suostuttu mielestäni ihan käyttökelpoiseen ideaani pistää Ovitrelle sopivaan ajankohtaan ja mennä siirtoo nyt alkavan viikon pe eli kp 27 eli sais kyl aikamoinen onni potkaista, jos ovulaatio sattuis just noiden kolmen päivän sisään osumaan.

Kyselimme vielä tältä yks. gyneltä mielipiteitä tilanteeseemme. Hän sanoi, että viimeisin hoitotulos oli erittäin lupaava ja että tilanteemme vaikuttaa hyvältä. Hänen mielestään vaikuttaisi siltä, että siirretyt alkiot ovat kromosomeiltaan olleet viallisia eivätkä siksi ole edes yrittäneet kiinnittyä. Kohtuni näyttää kuulemma oikein kauniilta eikä mikään viittaisi ainakaan ongelmiin kiinnittymisessä. Myös sitä hän piti hyvänä merkkinä, että mieheni siittiöt olivat viimeksi onnistuneet hedelmöittämään maljalla kaikki munasolut - näin munasolun sisään pääsee oikeasti paras siittiö eikä vain kauniilta näyttävä, mutta sisältä viallinen, kuten ICSIssä voi käydä. Hänen mukaansa saatan olla hieman vaikeasti stimuloitavissa, mikä pitää omasta mielestänikin paikkansa: mun kroppa (ja pää!!!) reagoi lähes kaikkiin Buranaa vahvempiin lääkkeisiin ei-toivotulla tavalla ja saan kaikista sivuvaikutuksia tai sitten muuten ei-ennakoitavissa olevia seurauksia. Siksi onkin tosi tylsää, että mua pitää hoitaa noilla kamalilla hormoneilla, koska mun kroppa toimisi niin hyvin ilman niitä. Eikö miehille voitais kanssa kehittää jotain lääkitystä, niin että hoidettaisi aina sitä osapuolta, jossa vika todennäköisemmin on?  Tuntuu hullulta, että terve ihminen hoidetaan ihan sairaaksi.

Oli kiva kuulla tämän gynen ajatuksia, koska julkisella puolella olemme kuin liukuhihnalla eikä siellä kohdella meitä mitenkään inhimillisesti vaan pikemminkin aivottomina ja arvottomina yhteiskunnan rahareikinä. Siellä ei tule tunnetta, että kukaan (ehkä yhtä tai kahta lääkäriä ja paria hoitajaa lukuun ottamatta) haluaisi meidän saavan vauvan. Siellä olen vain tunteeton esine, jolla ei ole omia ajatuksia ja toiveita hoidostaan. Olen esine, enkä edes mitenkään ainutlaatuinen vaan samaa massaa muiden esineiden kanssa eikä minua siis näin ollen hoideta yksilöllisesti. Kaikki tieto ja vaihtoehdot tutkimusten, lääkkeiden ja hoitojen suhteen pitää etsiä itse joko netistä tai yksityisen puolen lääkäreiltä. Julkisen puolen hoidoissa tehdään vain lakisääteinen minimi. Eikä yhtään sen enempää. Nyt kun kelaan asioita, niin olisi pitänyt jatkaa hoitoja yksityisellä ystävällisten ja empaattisten ammattilaisten parissa parhaiden mahdollisten labrapalveluiden ja hoitovaihtoehtojen kanssa. Mutta katsotaan nyt, saadaanko pakkastyyppejä siirrettyä ja mitä niistä tulee. Edelleen elellään toiveikkaina! :D

torstai 18. toukokuuta 2017

Hcg alle 5

Kävin tänään klo 17.40 labrassa ja noin kahden tunnin päästä siitä sain tuloksista tekstarin. Nopeaa toimintaa, vaikka julkisesta palvelusta onkin kyse! Eipä tarvitse enää tänä iltanakaan tunkea Crinonea alapäähän.

Maallikkona sanoisin, että jatkossa meidän alkioille kannattaisi tehdä pitkä viljely, jos tällaiset 3-päiväisinä siirretyt  luokan 2,0 alkiot eivät edes yritä kiinnittyä. Tällä alueella julkisen ja yksityisen järjestelmissä luokka 2,5 tarkoittaa jo top-alkiota ja tätä luokkaa kaksi aiemmin siirrettyä alkiota olivat (niistäkään ei haamun haamua). Luokan kaksi alkiot olivat siis oikeasti ihan hyviä, mut joku niissä oli sit kumminkin pielessä ja pahasti :'(

Pettymys

Edelleen herkät raskaustestit näyttävät puhdasta negaa. Ei onnistunut siis tämäkään alkionsiirto. Käyn vielä illalla labrassa ja toivottavasti saan tuloksesta itselleni tekstarin huomenna. En ainakaan jaksa soitella polille. Haluan vain päästä reissuun, unohtaa lapsettomuushoidot ja yhä todennäköisemmältä näyttävän lapsettoman loppuelämäni!

Mies yrittää luoda toivoa, kun muistuttaa, että mulle on tehty vasta kolme alkionsiirtoa. Tilastollisesti on varmaan ihan normaalin rajoissa, että raskaus ei ole vielä alkanut. Mulla alkaa olla kohta aika luovuttanut olo. Kuitenkin kolmessa siirrossa on siirretty kaksi top-alkiota ja kaksi oikein hyvää alkiota eikä kertaakaan ole tullut testiin edes viivan paikkaa.

Pakkasessa on tietojemme mukaan kolme top-alkiota. Kahdesta jatkoviljelyyn laitetusta alkiosta emme edelleenkään ole saaneet tietoa (nyt on jo 14 vrk punktiosta, joten eivät ne ainakaan enää ole jatkoviljelyssäkään...). Mun kokemuksen mukaan jatkoviljely = roskis. Mut ehkä joku niistä kolmesta jo pakastetusta selviää sulatuksesta, sehän ainakin osoittaa merkkejä selviytymiskyvystä :)

En tiedä, tekeekö poli pas:ia heti punktiokierron perään. Jos ei, niin seuraava kierto osuukin kesätauolle. Sitten voi mennä usea kuukausi siihen, että ovis osuu just oikealle viikonpäivälle, koska mun pas(it) tehdään luonnolliseen kiertoon.

Lisäksi tässä on otettava huomioon mun uusi työpaikka enkä voi olla sieltä heti alkuun useita kertoa poissa keskellä päivää, se luo erittäin huonon ensivaikutelman eikä mulla ole taloudellisesti varaa taas menettää työpaikkaani eikä muutenkaan voimavaroja säätää poissaolojen kanssa. Näin ollen alkionsiirtoon hurauttaisin taksilla,joka odottaisi polin ulkopuolella ja veisi mut kaasu pohjassa takaisin töihin. Tämän olisi tapahduttava lounasajan puitteissa. Lisäksi kävisin yksityisellä gynellä ennen siirtoa tarkistuttamassa limiksen, en voi kahta kertaa käydä polilla ja viettää noin tunnin lounastaukoa, ehkä jopa pidempääkin, koska ajat ovat yleensä myöhässä. Siellä kun on tarjolla vain huonoja aikoja: klo 8-9 välillä (aamukahvittelut!) tai klo 15 jälkeen (ilmeisesti aikainen kotiinlähtö omien lasten luo) potilaita ei oteta vastaan.

Pääsääntöisesti tuo julkisen puolen poli ei hyväksy, että mitään ultria/labroja/muita toimenpiteitä tehdään hoitojen aikana yksityisellä puolella. Siellä ei oteta huomioon potilaan työ- tai muuta tilannetta, vaan kaikki potilaat hoidetaan lähes saman kaavan mukaan samalla liukuhihnalla. Olen alkanut miettiä, että jos tuo pas menee julkisella kovin hankalaksi,niin saisikohan yksityisellä sovittua punktion joko noin klo 7.30, jolloin sen jälkeen ehtisi töihin tai klo 15 jälkeen, jolloin pääsisin liukuman puitteissa lähtemään. Alkionsiirrot saisi varmaan ainakin sovittua myöhäiseen iltapäivään.

Kuten huomaa, ajatukset ovat jo tulevassa enkä täysin ole luopunut toivosta :D Senkin saattaa suunnitelmistani huomata, että edellisen työpaikan ääliöesimies on jättänyt aikamoiset traumat ja vienyt luottoni siihen, että joku työnantaja voisi suhtautua tähän positiivisesti tai edes neutraalisti. Veikkaan, että joudun jossain vaiheessa vielä käyttämään ammattiapua, jotta pääsen esimiestraumoistani eroon :/

tiistai 16. toukokuuta 2017

Menkkajomotuksia

Nyt on vuorokauden verran ollu sellainen olo, että ihan kuin ois menkat alkamassa :/ Kouristelee alavatsassa, turvottaa, kiukuttaa ja tekee älyttömästi suklaata mieli. Oudon aikaisin alkoi nämä olot, kun tässä on vielä kolme yötä siihen, että punktiosta tulee täydet kaksi viikkoa.

Normaalikierrossahan mulla alkaa kuukautiset aina 14 päivän kuluttua ovulaatiosta, joskus saattaa jäädä n. 12 tuntia vajaaksi. Mä tunnen lähes aina oviksen ja testailen satunnaisesti halpisliuskoilla. Mun käsittääkseni punktio on siis tavallaan niin kuin ovulaatio... Kai. Eli jos mulla ei olisi Crinonea tai muuta keltarauhasvalmistetta, niin menkat alkaisi kaksi vkoa punktiosta. Tai siis ei välttämättä, jos/kun ne kaikki piikittelyt estää omaa kroppaa toimimasta luonnollisesti. Ehkä.

Kuukautisten odottelu on sinällään jo aika masentavaa, kun tästä siirrosta ja niistä kahdesta alkiosta oli tosi hyvät fiilikset. Mut melkein yhtä paljon harmittaa, että joudun sit sählään tamponien ja pikkuhousunsuojien kanssa reissussa.

Me lähdetään perjantaina parin viikon matkalle, jonka aikana kierretään kolmessa eri maassa yhteensä viidessä eri kohteessa ja sen lisäksi tehdään muutama kokopäiväretki. Tarkoitus olisi mm.patikoida isossa kansallispuistossa just sinä päivänä,kun mulla laskujeni mukaan alkaa vuoto (jos pe aamulla saan verikokeista varmistuksen negasta, niin Crinonet jää heti pois ja aiemmin vuoto on alkanut kolmen lääkkeettömän päivän jälkeen). Kiva kiva. Punktiokierron jälkeinen vuoto on yleensä ollu vähän normaalia runsaampaa, en kyl todellakaan tiedä, että miksi.

Mut toisaalta tämä Kaukasian-matka tulee just hyvään ajankohtaan sekä mulle että mun miehelle. Eipähän jää aikaa surkutella ja voin juoda viiniä vaikka kaikkiin iloihin ja suruihin :D Hyvää teki nimittäin myös helmikuinen reissu Sri Lankalle, kun sitä oli edeltänyt meidän mielestä heikosti mennyt ICSI-hoito yksityisellä eikä ainoa pakastettu alkio selvinnyt sulatuksesta. Niin ja toisen eli kaikista surkeimmin menneen IVF-/ICSI-hoitokierron jälkeen kävimme Lontoossa. Sekin nollasi hyvin päätä ja jaksoimme taas kaikkien vastoinkäymisten (liian myöhäisen follikkeliultran, ylikypsien munasolujen, liian suurena määrätyn Pregnyl-määrän,vaikean hyperin,työpaikka-asioiden yms yms) jälkeen orientoitua uuteen hoitoon. Matkustelu on ihanaa! <3

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Mielikuvitusoireilua

Piinapäiviin pitäisi kehittää niin paljon tekemistä, että ei olisi aikaa ja/tai jaksamista kiinnittää huomioita kaikenlaisiin oireisiin :D Nyt kun vietän työpaikanvaihdoslomaa, niin aikaa on ollut melkein liikaa!

Tässä luetteloa tähänastisista raskausoireista. Tänään eletään pp6, jos 3-päiväisten alkioiden siirto oli pp0. Toisin sanoen tänään on punktiosta laskien dpo10.

1. Oire
2. Miksi juuri tässä kierrossa oire on varmasti raskausoire
3. Mistä oire oikeasti johtuu

1.Tuntemukset,kuten menkkamaiset kipuilut ja tärinäarkuus kohdussa erityisesti jumppatunneilla pp2 ja pp3
2. En muista aiemmin tällaista oiretta, ihan varmasti oli kiinnittymiskipua.
3. Kohtu reagoi punktioon ja alkionsiirtoon. Aiemmin negahoitokierroissa en ole edes ollut jumppakunnossa punktion jälkeen ainakaan viikkoon.

1. Nännien arkuus ja kipu pp2 alkaen. Etenkin rintsikoiden pois riisumisen jälkeen.
2. Muistaakseni ennen nännit ei ole olleet ihan näin kipeät. Kai.
3. Crinone.

1. Väsymys. Päikkärit pp3-5.
2. En ole pitkään aikaan ottanut päiväunia.
3. Crinone. Hoitojen aiheuttama väsymys ja stressi. Runsas liikunta. Työstressin laukeaminen. Kyky rentoutua palannut.

1. Flunssainen ja vähän kuumeinen & tukkoinen olo, mutta ei esim.kurkkukipua.
2. Oon netistä lukenut, että tyypillinen alkuraskauden oire. Nettifoorumit ei petä!
3. Allergiakausi. Punktioissa saadut iv-antibiootit heikentäneet vastustuskykyä. Vrt. viime kierron mahatauti.

1. Veriset hyytymät Crinone-jäämien seassa pp5-6.
2. Tällaista ei ole ollut ikinä. Koskaan. Mulla ainoa verinen vuoto ajoittuu kuukautisiin, tiputtelua tms ei ole koskaan ollut. Ehdottomasti kiinnittymisestä aiheutunutta vuotoa!
3. Crinonen asetin on raapaissut limakalvoja.

Kyllä kai näistä saisi hyvinkin kehiteltyä raskauden, ei siihen tarvita kuin ripaus mielikuvitusta ja roppakaupalla toivoa ;) Oon (hullu) aloittanut jo eilen ja tänään testailun herkillä OneStep-luiskilla. Puhdasta negaa. Kuinkas muutenkaan. Olisi vain ollut sanoinkuvaamattoman hieno tunne tuntea olevansa raskaana edes pienen hetken äitienpäivänä.

Tämä ei ole helppo päivä, vaikka etukäteen ajattelin tämän sujuvan ihan omalla painollaan. Heti aamulla FB oli täynnä äitienpäiväpostauksia, mun kaikilla lähimmillä ystävillä on jo lapsia. Puhumattakaan kaikista muista tutuista, ex-työkavereista ja kavereiden kavereista.

Jos en seuraavana äitienpäivänä ole äiti tai raskaana, niin ehdottomasti vietän päivän ilman somea! Toivottavasti jossain ulkomailla, jossa voin välttää kaupungin keskustassa aamutunneilla kukkakauppaan kiiruhtavat isät rattaineen, kukkamekkoihin pukeutuneet äidit täydellisine perheineen ravintolan ikkunapöydässä ja mummoloihin matkalla olevat skodaoctaviat, joiden takapenkillä istuu kaksi tai kolme suloista pellavapäätä. Pitääkin alkaa selvittää, missä maissa ei vietetä äitienpäivää ja missä ei varmasti törmää perhelomaa viettäviin turisteihin. Kenties safari Namibiassa? Rantaloma Malediiveilla? Luostarimajoitus Sri Lankalla? Luontomatka Galápagos-saarilla? Väli-Amerikan kiertomatka paikallisbusseilla? Sukelluskurssi Balilla? Autiosaari Filippiineillä? Klubimatka Berliiniin? Patikointia Madeiralla? Vuokrahuvila Toscanassa? Jotain!!!

perjantai 12. toukokuuta 2017

Perjantai-illan kohokohta: Hakekaa kätilö

Pitkästä aikaa perjantai-iltana yksin kissojen kanssa kotona! Mies on ollut koko ajan kotona, koska hän työskentelee kotona, mutta olen jo hetken aikaa kaivannut omaa aikaa (lue: suklaansyöntiaikaa). Kävin lähikaupassa hakemassa vähän suklaata, Aino-maitosuklaajäätelöä sekä ruisleipää, pestoa ja mozzarellaa (kotona oli jo tomaatteja, muut ainekset herkkuleivistä puuttuivat). Oi nam! Ihanaa istahtaa herkkujen kanssa sohvalle ja katsoa erästä suosikkisarjaani Hakekaa kätilö!.

Hakekaa kätilö
on niiiiin mahtava sarja! Mun mielestä aivan liian vähälle huomiolle jäänyt eikä tuttavapiirissäni kukaan taida sitä katsoa. Mä oon katsonu joka ikisen jakson yhtä jouluspesiaalin ykkösjaksoa lukuun ottamatta. Sarja herättää niin paljon tunteita: iloa, surua, haikeutta, jännitystä ja myötätuntoa. Tällä hetkellä eniten liikuttaa sairaanhoitaja Shelagh Turnerin pitkälle edennyt raskaus. Hän oli pitkään lääkärimiehensä kanssa yrittänyt tulla raskaaksi, mutta hän sai röntgenkuvien perusteella lapsettomuusdiagnoosin (muistaakseni aiemmin sairastetusta tuberkuloosista oli jäänyt arpikudosta munasarjoihin tms). Hän oli jo luopunut toivosta, kun yllättäen noin 36-vuotiaana huomasi olevansa raskaana. Raskaus ei ole edennyt ongelmitta, mutta tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä. Mä oon oman tilanteeni vuoksi aivan superonnellinen tän sarjan henkilön puolesta! Tänäänkin itkin onnesta, kun ihana, empaattinen Shelagh Turner palasi töihin ison vauvamahansa kanssa. Tuntuu ihan hupsulta, mutta tämän ainakin osittain kuvitteellisen hahmon raskaus antaa mulle paljon toivoa. Lisäksi Shelagh on ollut upea asenne lapsettomuutensa kanssa, hän on ollut rakastava äiti kahdelle ei-biologiselle lapselle ja hyväksynyt lapsettomuutensa suruvaiheen jälkeen. (muokattu ja vaihdettu etunimi, Angela on perheen tytön nimi ja Shelagh äidin)

Sarjassa on myös hienoa ajan kuvausta 1950- ja 1960-lukujen Lontoosta. Tuohon aikaan lapsia yleensä vain syntyi - halusi tai ei. Käsittääkseni etenkin miehestä johtuva lapsettomuus oli erittäin harvinaista, sehän on lisääntynyt 1980-luvulta alkaen mm. ympäristömyrkkyjen ja kemikaalien vuoksi. Ehkä meilläkin olisi oikea suurperhe, jos olisimme eläneet vaikkapa kuuskytluvulla :D Elämä olisi ollut varmaan muutenkin aika toisenlaista; tuskin olisin opiskellut yliopistossa, matkustellut, harrastanut salia ja jumppia tai noudattanut monipuolista kasvisruokavaliota.

Tänään sarjan jaksossa herkisti myös 21-vuotiaana orvoksi jäänyt down-poika. En ole joutunut/päässyt vielä miettimään mitään nt-ultria, kromosomitutkimuksia, rakenneultria tai lapsivesipunktiota, koska en ole ikinä saanut haamuplussaakaan raskaustesteihin. Olisimmeko valmiita esimerkiksi down-lapsen vanhemmiksi? Pitäisikö mahdollinen kanta miettiä hyvissä ajoin etukäteen, jotta tiukan paikan tullen tekisimme päätöksen pitkän ja vakaan harkinnan jälkeen emmekä suuren tunnekuohun seurauksena? Miten sellaista asiaa voisi edes päättää...? Vaikeita kysymyksiä näin perjantai-iltana yksin pohdittavaksi. Taidan hakea pakastimesta lisää Aino-jätskiä ja jättää asian pohtimisen tuonnemmaksi. Ehkä omassa elämässäni asian pohtiminen ei tule koskaan ajankohtaiseksi, ehkä en ikinä pääse kokemaan edes positiivisen raskaustestin tuomaa iloa tai kuulemaan sisälläni kasvavan sikiön sykettä. Mutta edelleen: toivo elää! <3

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Piinapäivät!

Taas kerran mieli(kuvitus) kehittelee kaikenlaisia oireita. Tänään olisi periaatteesta jo mahdollista, että alkiot yrittäisivät kiinnittyä... Tänään zumbatessa kohdussa tuntui ikään kuin jotain painetta (vai oisko ollu vain ilmaa suolistossa?) ja nyt illalla on ollut menkkakipumaista pientä tuntemusta alavatsalla (tai sitten zumbassa ja salilla tuli rasitettua vatsalihaksia?). Muistaakseni tällaisia tuntemuksia ei oo ennen ollu tässä vaiheessa kiertoa - toiveet on kyllä aiemminkin olleet vähintään yhtä korkealla.

Pistin Gonapeptylinkin alkuillasta kiinnittymistä tukemaan. Hieman heikot ohjeet sain polilta pistosajankohdasta: "kun alkio on kuuden päivän ikäinen". Vauvafoorumeilla yms luotettavissa lääketieteellisissä lähteissä neuvotaan pistämään kuudentena päivänä punktiosta. Hmmm.... Tänään on kuudes päivä, mutta teknisestihän alkio on huomenna aamulla 6 päivän ikäinen. Hämmentävää. Jossain kuitenkin luki, että yksi päivä sinne tai tänne ei haittaa mitään, niin mieluiten pistin sitten nyt kuin mahdollisesti liian myöhään. Asia tuli mieleen vasta tänään piikkiä jääkaapista ottaessani eli liian myöhään soittoa ajatellen :/  Muutenkin tuon Gonapeptyl-reseptin joutui itse polilta anelemaan, siellä ei kai olla kuultu kiistattomista tutkimustuloksista, jotka puoltavat sen käyttöä. Tai sitten ei vain muistettu/ehditty/viitsitty. Yksityisellä puolella reseptin Gonapeptyliin sai automaattisesti.

Varasin jo ajan labraan verikokeeseen pe 19.5., että saan tietää raskaustestin varman tuloksen ennen kuin lähdemme parin viikon reppureissulle Kaukaasiaan. Lääkärin mukaan myös kotitesteihin voi luottaa 14 päivää punktion jälkeen, mutta mä haluan olla täysin varma. Lääkäri ei kovin mielellään labralähetettä kirjoittanut, ilmeisesti heillä on tarkasti määritelty rooli veronmaksajien rahojen vartioinnissa. Perustelin pyyntöäni sillä, että reissussa voin sitten välttää tiettyjä ruokia, alkoholia tai muita tilanteita, jos tarve vaatii. Eikä toisaalta tarvi Crinonea ottaa mukaan turhaan.

Kyllä mä haluan käydä verikokeessa senkin takia, että siitä tuloksesta käy ilmi myös mahdollinen kiinnittymisyritys - luulisi tämän tiedon olevan tärkeä jatkohoitojen kannaltakin, kun on jo kolmas koeputkihoito kyseessä. Yksityiseltä puolelta lähetteen verikokeeseen sai kysymättäkin, mutta en silloin sitä käyttänyt enkä sitä tässäkään hoidossa käytä, koska tulos menee (vain?) lähettävän lääkärin tietoon emmekä ole tässä hoitokierrossa olleet ko.paikassa hoidossa.

Haha, tätä tekstiä lukiessa ei voi olla huomaamatta kriittisyyttäni julkista lapsettomuuspoliklinikkaa kohtaan 😂 Loppuun on lisättävä, että olen edelleen toiveikas, helpottunut ja täynnä uskoa tulevaan. Tätä olotilaa voisi kutsua ehkä jopa optimismiksi!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Ei se määrä, vaan laatu

Tänään on hyvä päivä! :D Erittäin hyvä. Sen lisäksi, että kissat eivät herättäneet yöllä kertaakaan ja että menin bodypumpiin puolen vuoden tauon jälkeen ja jaksoin tehdä isommilla painoilla kuin kukaan muu jumppaaja/ohjaaja, niin myös poliklinikkakäynti oli onnistunut. Multa kerättiin kolme päivää sitten vaivaiset seitsemän munasolua, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla ja koko aamupäivän tarkkailinkin puhelintani kyykkyjen ja hauiskääntöjen lomassa ihan varmana siitä, että kohta polilta soitetaan ja kerrotaan, että ei ole mitään siirrettävää.

Kuitenkin:
Seitsemästä munasolusta kypsiä: 7
Näistä hedelmöittyi IVF:llä: 7
Joista normaalisti lähti jakautumaan alkioiksi: 7
Joista jäljellä 3. päivänä keräyksestä: 7

Ihan käsittämätöntä! Kolme top-luokan alkiota on nyt pakastettu ja pyynnöstämme kaksi hyvää alkiota siirretty kohtuuni. Kahta vähän epämääräisempää alkiota vielä jatkoviljellään mahdollista pakastusta varten. Joko tämä on tuuria tai sitten mun ja mieheni tekemät pienet muutokset oikeasti ovat auttaneet sukusolujemme laatuun. Lisäksi veikkaan, että mun keho panostaa joko laatuun tai määrään, ja tällä kertaa se panostus osui laatuun ;)

En voi uskoa, että kaikkien näiden pettymysten jälkeen yhtäkkiä onkin toivoa. Ihan oikeasti toivoa. Ja paljon. Jos näistä kavereista kumpikaan ei tartu kiinni, niin varmaan jo kesäkuun alussa pääsemme yhden alkion pakastealkionsiirtoon... Jos sekään ei jaksa pysyä kyydissä, niin kesäsulun jälkeen varmaan elokuussa toinen pas. Mikäli kaikki alkiot selviävät sulatuksesta, niin ehkä sitten vielä syyskuussa kolmanteen siirtoon. Tämähän tarkoittaa sitä, että ainakaan ennen loka-marraskuuta ei ole mitään syytä aloittaa alusta koko IVF/ICSI-hoitoruljanssia. Helpottavaa. Kukaan ei voi edes uskoa, kuinka helpottavaa tämän tiedon kanssa on nyt elää. Kuin olisi pudonnut 20-kiloinen pumppitanko harteiltani :D

Mä oon niin onnellinen, että haluaisin vain kailottaa tän kaiken onnen ja toivon ympäriinsä! Tiedän, että pettymyksiä voi tulla vielä monta ja että näistä hyvistä uutisista huolimatta emme välttämättä ikinä sitä omaa vauvaa syliimme saa, mutta aiempien vastoinkäymisten vuoksi jo tämä kokemani toiveikkuus on hieno tunne. Tämän tunteen avulla jaksan taas alkaa ajatella asioista (varovaisen) optimistisesti. Jos jo nyt tuntuu näin ihanalta, niin mä en pysty edes kuvitteleen, miltä tuntuisi saada plussa raskaustestiin :D :D :D

perjantai 5. toukokuuta 2017

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Seitsemän munasolua. Vain seitsemän. Olen hieman pettynyt punktion tulokseen, mutta jos vaikka laatu korvaisi määrän. Niivvarmaan. No, näillä mennään ja jos jotain siirrettävää on, niin maanantaina klo 14 tuoresiirtoon. Tänään illalla aloitan Crinonen, huomisesta alkaen 2 x vrk:ssa.

Toimenpide sinällään meni ihan hyvin; jätin kivuliaan puudutuksen väliin tällä kertaa, niin kipujakin oli vähemmän. Aina mä löydän kumminkin jotain nuristavaa ja tänään se oli se, että tiistaina meille sanottiin meidän olevan ekana toimenpidevuorossa ja että meidän tulisi ilmoittautua jo hyvissä ajoin ennen kasia. Olimme kuitenkin vasta neljänsiä (vai viidensiä?). Otti päähän, kun tulin aamuspinningistä tosi reipasta kävelyä sairaalalle klo 7.50 ja loppujen lopuksi olisi ollut aikaa vaikka kunnon salitreeniin/venyttelyyn/aamiaiseen spinun jälkeen, mutta toimenpiteeseen pääsimme vasta kympin jälkeen. Joo, ei oo monesta tunnista kyse, mut otti silti päähän odotella noinkin inhottavaa toimenpidettä. Tuntui, että Oxynormin ym. lääkkeiden paras vaikutuskin meni ohi. Mutta liukuhihna on liukuhihna, eipä siinä operoitavia esineitä (joita potilaiksi tai ihmisiksikin voisi kutsua) paljon mietitä.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Perjantaina punktioon & työkuulumisia

Tänään toinen follikkeliultra. Kohdun limakalvo kolmikerroksinen, 8 mm. Munarakkuloita noin 15 kpl, mutta harmillisesti ihan erikokoisia välillä 12 mm - 21 mm :/ Suurin osa 14-17-millisiä, joten munasolujen keräyksen ajankohta ajoitetaan niiden mukaan.

Pistin vielä tänään (KP 11, 10. stimulaatiopäivä) Bemfolaa ja Orgalutrania. Orgalutran vielä huomenna aamulla ja huomenna illalla onkin jo irrotuspistoksen (Ovitrelle) vuoro. Torstai on viikon ainoa lääkkeetön päivä, koska punktiopäivän iltana alkaa Crinonen laittaminen. Ihan niin kuin punktiopäivä muutenkaan ois kovin lääkkeetön, hurja satsi taas kipulääkkeitä tiedossa + antibiootti, pahoinvointilääke ja kirsikaksi tämän kakun päälle vielä aina niin huonon olon tekevät rauhoittavat mömmöt ;)

Mua ei edes jännitä tää IVF-/ICSI-kierto... Jotenkin vain odotan, että tää menisi pian ohi ja voisin elää taas hetken normaalia elämää. En usko, että tämäkään hoitokerta saa toista viivaa pärähtämään testiin.

Toisaalta oon tullut siihen tulokseen, että mun elämä on aivan huippua näinkin :) Aloitan kesäkuun alussa työt uudessa paikassa ja voisin alkaa vihdoinkin keskittyä uraani ja siinä eteenpäin pääsemiseen. Haaveena olisi päästä joskus vaikkapa Berliiniin, Köpikseen tai Osloon työskentelemään - tämän blogin jälkeen voisinkin aloittaa vaikka blogin nimellä: "Unelmana työ ulkomailla" :D

Sain tosiaan loppuviikosta jopa valita kahdesta ihan tosi kivasta vakituisesta työpaikasta. Otin sitten sen, joka ensiksi tarjosi lähellä palkkatoivettani olevaa palkkaa. Toinenkin työnantaja kyllä nosti palkkatarjoustaan, mutta en halunnut alkaa vekslata. Yllätyin, että työnhakija voi noinkin paljon (+200 e/kk) vaikuttaa omaan palkkaansa, kun olin siinä luulossa, että tässä työttömyys- ja taloustilanteessa pitäisi melkein maksaa itse työnantajalle, jos töitä tarjotaan 😂

torstai 27. huhtikuuta 2017

Bemfolan ja Orgalutranin piikityksistä

Tänään kp6 ja viides Bemfola-piikki. Bemfolan pistäminen on maailman helpointa: esitäytetty kynä, josta valitaan oikea annostus (tässä hoidossa 175) ja pistetään mahamakkaraan todella ohuella neulalla. Jostain syystä tänään lääkeainetta kuitenkin valui pistämisen aikana joko pistoskohdasta tai neulan kohdalta. En ymmärrä, miksi ja miten :O Oisko mun iho tai vatsaläskikudos jotenkin muuttunut lukuisten piikkien takia? Hmmm. Oon kieltämättä mukavuussyistä piikittänyt usein suht samaan kohtaan, koska siinä on aiemman leikkaushaavan jäljiltä alue, joka ei juuri tunne kipua. Pari pisaraa Bemfolaa valui vatsalle ja leggareihin tuli myös pieni läiskä.

Mistään ei löydy tietoa, miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia. Olisiko pitänyt avata uusi lääkepaketti ja pistää uudesta Bemfola-kynästä vaikka 125 yksikköä? Bemfolathan ovat kertakäyttöisiä eli tuosta 250 yksikön kynästä ei saa enempää ainetta ulos kuin mitä pistohetkellä on annosteltu. Huomenna on polilla follikkeliultra, joten pitää kysyä asiasta siellä. Tuskinpa tämä hoitokierros nyt tähän kaatuu, mutta harmittaa silti... Ehkä munarakkuloiden kasvu hidastuu hieman tän takia? Tuskin kuitenkaan pysähtyy. Toivoisin, että punktioaika olisi jo ensi viikon tiistaina tai keskiviikkona, ettei vain tälläkin kertaa saaliiksi tule ylikypsiä, kelvottomia munasoluja.

Tänään aloin pistää jarruna myös Orgalutrania. Se on aina yhtä inhottavaa, piikki ei meinaa millään upota ihoon ja pistämisen jälkeen kirvelee & kutiaa. Aika tottunut olen jo kahden inssin, kahden IVF-hoidon ja 40 vrk:n Klexane-kuurin jälkeen piikkeihin, joten vertailukohtaa löytyy :D

Irrotuspiikiksi otan tällä kertaa varmaan Ovitrellen. Pregnylissä on isompi hyperin riski ja muutenkin Ovitrelle on käsittääkseni helpompi ja kivempi pistää. Ainoa miinus on, että se ei taida olla Kela-korvattava ja sen hinta on Pregnyliin nähden kai 10-kertainen :/ Mutta meillä (mun miehellä) on palanut jo niin monta tonnia näihin hoitoihin, että viisikymppiä sinne tai tänne ei tunnu missään!

Työasioihin kuuluu onneksi uutta ja mielenkiintoista: Sain tänään tiedon, että oon tullut valituksi peräti kahteen vakituiseen työhön! Kolmannesta kiinnostavasta paikasta sain kutsun työhaastatteluiden toiselle kierrokselle. Wau. Vaikea uskoa, että yhtäkkiä ongelma onkin tämä. Ensimmäisenä ilmoitettuun ehdin jo lupautua, mutta se jälkimmäisenä ilmoitettu paikka olisi ehkä kuitenkin pitkällä tähtäimellä enemmän mun juttu. Haastattelusta kieltäydyin, koska se olisi vasta kahden viikon päästä. Ekaan paikkaan kyllä sanoin, että haluaisin yön yli miettimisaikaa, koska haluan varmistaa myös toisen rekryprosessin lopputuloksen, mutta ei tuntunut oikein sopivan. Huomenna pitää siis soitella sinne sun tänne, kun pitää ottaa yhdet loparit, lupautua ottamaan yksi paikka vastaan ja kieltäytyä toisesta ja jossain välissä pitäis muistaa käydä polilla ultrattavana.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Yk 17, kp 1, 3. IVF/ICSI-hoitokerta

Huomenna alkaa taas Bemfola-piikit. Piikitin hyperin ja veritulppariskin takia 40 vrk Klexanea, joten piikkien välissä ehtii tulla peräti kaksi (!) piikitöntä iltaa! Aika luksusta. Pitäisi varmaan kohta viedä apteekkiin noita käytettyjä neuloja, alkaa nimittäin kotona olla kaikki purkit ja purnukat niitä täynnä 😅

torstai 20. huhtikuuta 2017

Epätoivoisena mahataudinkin voi kai luokitella raskausoireeksi :D

Mulla alkoi tiistaina erittäin, erittäin vilkas vatsantoiminta (räjähtäväksi vesiripuliksikin voisi kutsua...), kuvotus ja väsynyt olo. Menkkojen pitäisi alkaa sunnuntaina (ovis tikutettu la 8.4., joten ovulaatio lienee ollut su 9.4. ja mulla menkat alkaa aina 14 vrk:n kuluttua oviksesta). Netistä luettua, mutta ilmeisesti joillakin raskausoireet voi alkaa jo näin aikaisessa vaiheessa eli heti siitä intoilemaan, että jos nyt vihdoinkin - luomukierrosta vieläpä! Mutta ei, kyllä tämä työterveyslääkärinkin mukaan kuulostaa mahataudilta, jota nyt on liikkeellä paljon. Herkkä raskaustestikin näytti puhdasta negaa. Höh. Hetken jo luulin...

Noh, kai tän raskaaksituloprojektin parhaita hetkiä ovat nimenomaan nuo lyhyet toivon häivähdykset :D :D Eihän tätä muuten jaksaisi. Nyt edelleen juoksen vessassa ja kun en vietä aikaani siellä, niin makaan sohvalla oksennusämpärin vieressä - onneksi toistaiseksi tyhjän sellaisen.

Eilen kykenin työterveyden lisäksi raahautumaan myös sairaalan lapsettomuuspolille suunnittelukäynnille ja kuin ihmeen kaupalla meidän kohdalle osui asiallisen ystävällinen lääkäri, joka jopa kuunteli meitä ja kunnioitti meidän toiveita ja aikatauluja! :O Pääsemme tekemään seuraavan IVF-hoidon jo nyt seuraavaan kiertoon ja vieläpä lyhyellä kaavalla, toisin kuin lääkärien ja labran kokouksessa oli päätetty. Niissä kokouksissa ei kai käsitellä nk. helppoja tapauksia, mutta meidät on varmaan sitten luokiteltu melkein toivottomiksi, siltä ainakin tuntuu... Mä reagoin jostain syystä lähes kaikkiin lääkkeisiin todella voimakkaasti, niin pitkän kaavan aiheuttamat sivuoireet sais mut tosiaan luultavasti sekoamaan ja hyppäämään bussin alle tms sen jälkeen, kun olisin kärsinyt kaikki selosteessa mainitut fyysiset oireet aina hiustenlähdöstä painnonnousuun ja unettomuuteen (tästä olen maininnut julkisella puolella ennenkin, mutta ei siellä ole tapana potilaita kuunnella tai ainakaan kirjata mitään ylös). Lisäksi pitkällä kaavalla on paljon suurempi hyperin riski, kuten tämä lääkärikin myönsi, mutta siitähän siellä kokouksessa ei oltu välitetty.

Näköjään nuo julkisen puolen suunnittelukäynnit todella ovat suunnittelukäyntejä eivätkä vain reseptien kouraan iskemistä, JOS sattuu fiksu lääkäri kohdalle! On se vain niin tuuripeliä, joka kerta saa jännittää, kuka lääkäri on vastassa. Ihan kuin tässä ei olisi muutenkin tarpeeksi jännitettävää ;)

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Ei mitään uutta

En ole nyt jaksanut juuri tänne kirjoitella enkä edes seurata muita blogeja. Välillä tuntuu hyvältä ottaa etäisyyttä lapsettomuuden murehtimisesta ja hedelmöityshoitoihin. Oon ollu nyt töistä pari viikkoa saikulla, koska esimiehen, henkilöstöpäällikön ja pääluottamusmiehen kanssa käyty palaveri ei muuttanut mitään ainakaan parempaan - päinvastoin!

Edelleen mua syytetään mm.epärehellisyydestä,kun en heti hyvissä ajoin ennen ekaa koeputkihoitoa mennyt jakamaan esimiehelleni/henkilöstöpäällikölle tietoa lisääntymiskyvystäni,parisuhteestani,terveydentilastani ja tulevista lääketieteellisistä toimenpiteistä. Kunnollista anteeksipyyntöä esimiehen tai ylipäätään työnantajan toiminnasta en saanut, vaikka selitin juurta jaksain,kuinka pahalta tuntui kuulla jatkuvaa tivaamista arkaluonteisista terveystiedoistani ja kuinka pahat traumat mulle jäi siitä,kun hyperin kourissa makasin sairaalassa tiputuksessa ja esimies haukkuu mut linjoja pitkin pystyyn.

Jatkossa mun pitää kuulemma aina pyytää työnantajalta lupa, voinko mennä lapsettomuushoitoihin ja olla pois töistä. Tulevan saikun syy pitää kertoa mahd.tarkasti. Työnantaja sitten harkintansa mukaan joko antaa luvan tai kieltää mua menemästä hoitoihin. Ainakaan mun korviini ei kuulosta ihan lailliselta menettelyltä eikä ainakaan hyvän tavan mukaiselta... :( Työnantajani mukaan lääkärintodistus ei oikeuta olemaan pois töistä - huomautan vielä, että tässä ei siis ole kyse palkallisuudesta/palkattomuudesta vaan siitä, saako lääkärintodistuksella ylipäätään olla töistä pois ja toipua kotona tai sairaalassa, jos kyse ei ole akuuteista sairauksista.

En halua tuota lisästressiä noiden hoitojen lisäksi, joten aion välittömästi saikun loputtua purkaa työsopimuksen. Oon niin surullinen,pettynyt ja vihainen!!!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Väsyttää

Joskus tuntuu, että mun elämä on vain selviämistä vastoinkäymisestä toiseen. Vastoinkäymiset eivät ainakaan omasta mielestäni aiheudu omista valinnoistani tai omasta käytöksestäni. Tai en tiedä - ehkä jostain syystä päädyn aina valitsemaan "väärän" miehen, huonon työpaikan, harrastan vääränlaista liikuntaa ja syön keholleni sopimatonta ruokaa.

Tuskinpa kuitenkaan oikeasti on näin. Mulle nyt vain on sattunut geenien ja olosuhteiden vuoksi sairauksia ja tapaturmia, rakastamani miehen sperma on heikkoa kuten monen muunkin suomalaisen nuoren miehen ja hyviä työpaikkoja nyt ei todellakaan tule usein avoimeen hakuun vaan vaihtuvuus on suurinta nimenomaan niissä työpaikoissa, joissa esim. esimiestyö tai työmäärä ovat pielessä.

Tällä hetkellä olen vain niin todella väsynyt. Tuntuu, että elän jossain sumussa. Oon ahdistunut ja ajatukseni pyörivät pientä negatiivisten ajatusten kehää, jonne en saa ujutettua yhtäkään positiivista asiaa. Jos olen jo koko näiden lapsettomuushoitojen ajan ollut jaksamisen äärirajoilla, niin nyt työpaikan tilanteen takia se raja on ylitetty. Tuntuu, etten saa hetken rauhaa tästä lapsettomuudesta, kun töissäkin niin moni tietää tästä ja koko ajan pelkään, että esimies soittaa ja kyselee tai puhuu taas jotain asiatonta. Työn ilo ja motivaatio on kadonneet.

Viikonloppua vielä hetki jäljellä, nyt Rimakauhun ja rakkauden viimeisen jakson pariin - takuuvarma piristys sunnuntai-iltaan 😃

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Välikierto

Tänään kp5. Tämä kierto ollaan ihan ilman lääkkeitä (tai siis hepariinia joudun edelleen piikittämään, mutta se on hengissä pysymiseksi eikä lapsettomuuden hoitamiseksi), syödään entistäkin terveellisemmin ja otetaan kaikki mahdolliset lisäravinteet. Voisihan tässä vaikka luomustikin tärpätä, who knows...

Oon ollu ihan uuvuksissa. Töissä on ollut älyttömän raskasta sen jälkeen, kun esimies käytti mun heikkoa hetkeä tiputuksessa oloni aikana hyväksi ja urkki tiedot lapsettomuushoidoista. Kauheeta vääntöä pääluottamusmiehen ja työterveyslääkärin tukemana vastapuolena esimies ja henkilöstöpäällikkö. Todella raskasta käydä koko ajan läpi elämäni intiimeintä ja arkaluontoisinta asiaa ihan vieraiden ihmisten kanssa. Olen niin poikki jo näistä hoidoista, eikö niissä olis ollu ihan tarpeeksi kestämistä?!

Sain tänään lähetteen työterveyspsykologille, 5 käyntiä. Lähinnä käyn siellä läpi esimiehen asiatonta käytöstä ja siitä aiheutunutta stressiä, ahdistusta, lievää paniikkihäiriötä (oma diagnoosi) ja unettomuutta. Tänään kerroin koko stoorin meidän omalle työterveyslääkärille. Sen kuultuaan hän käytti mun esimiehestä nimityksiä 'mulkku', 'paskamainen ihminen' ja 'tunnekyvytön henkilö, jonka ei pitäisi työskennellä esimiesasemassa'. Tämäkin lääkäri toisti, että minä en oo tehnyt MITÄÄN väärää. Alkaisinkohan pikkuhiljaa itsekin uskoa sitä :D

Kaikki asiat tuntuu olevan mua vastaan. Ainakin mun omassa päässä käännän asiat niin. Hoidot julkisella venyy keväälle just sille viikolle, kun meillä on kesälomareissu kaveripariskunnan kanssa varattu. Eli julkisella hoidot siirtyis sen ja kesäsulun takia elo-syyskuulle :( Me mennään sitten taas ens kierrossa paikkakunnan yksityiselle, siellä on kumminkin hyvä labra ja saatavilla lähes kaikki mahdolliset "lisämausteet" alkioliimasta, alkiokuoren avauksesta, embryoskoopista aina alkiodoagnostiikkaan asti. Näitä ei julkisella ole. Lisäksi mua on alkanut ahdistaa eräs julkisen lapsettomuuspolin lääkäri (PD), hän on niin tyly ja pitää meitä jostain syystä yhteiskunnan pohjasakkana, jotka vievät veronmaksajien rahoja turhiin hoitoihinsa. Ihan näin suoraan hän ei ole asiaa ilmaissut, mutta hänen aiemmat kommenttinsa yhdistettynä viime aikoina potilaskertomukseen lisättyihin kommentteihin kyllä kertovat hänen kantansa meidän hoitoihin.

Asiasta toiseen, tässä on kyllä teos, jonka aion ostaa: http://www.hs.fi/elama/art-2000005143923.html. Rohkeita naisia vaikean asian äärellä. Ihailen heitä ja heidän uskallustaan esiintyä omilla kasvoillaan ja kehoillaan. Mielestäni he tekevät tärkeän teon kaikille meille lapsettomuuden tuskan ja tietynlaisen häpeän kanssa eläville naisille. Ehkä tämä lapsettomuus ja hoidoissa käyminen vielä joskus ovat helpompia asioita sekä kertojan että kuulijan kannalta.