...mutta oon aivan varma, että alkio ei oo selvinny sulatuksesta. Tai sitten on selvinny, mutta ei oo jakautunu niin täydellisesti kuin lapsettomuuspoli edellyttäisi. Alkio on otettu eilen sulamaan ja tänään aamupäivällä ne soittaa miehelle, jos/kun siirtoon ei päästä. Mun mielestä sais soittaa joka tapauksessa ja vieläpä kertoa kellonajan etukäteen, koska tässä menee molempien työpäivä pelon ja jännityksen takia ihan plörinäksi.
Sitten kun saamme tiedon, että alkio ei selviä sulatuksesta, niin ohjeistin miestäni samassa puhelussa pyytämään, että otettais sit pakkasesta seuraava top-alkio ja siirrettäis se tänään eli sulatuspäivänä. Oon jostakin blogista ja joiltakin keskustelupalstoilta lukenu, että myös kyseinen sairaala voi toimia niin, mutta en tiedä, onko sit naamakertoimesta kiinni vai mistä.
Mulla on tällä hetkellä todella ahdistunut, epätoivoinen, väsynyt ja turhautunut olo. Päällimmäisenä vaina ajatus, että kunpa nää hoidot olisi pian ohi. Olo on jotenkin niin nöyryytetty eikä oma elämä tunnu olevan omissa käsissä, kun koko ajan joku (kovakourainen tai jopa ilkeä) ihminen sörkkii mun arimpia alueita ja koko ajan joku meidän parisuhteen ulkopuolinen taho määrittää meidän (mun) aikataulut ja miten edetään. Mihinkään ei saa itse vaikuttaa eikä mitään yksilöllisiä seikkoja oteta huomioon. Olo on kuin olisin nyt 10 kk menny vain lentokentän matkalaukkuhihnalla, joku aina silloin tällöin repii mut pois ja laittaa taas takaisin. Välillä mut avataan ja sisältö levitetään kaikille. Oon vain arvoton esine, jolla ei oo määränpäätä eikä ihmisarvoa. Oon muiden silmissä vain yks samanlainen musta Samsonite, joita maailmassa on varmaan miljoonia, vaikka oikeasti oon helposti särkyvä, uniikki, käsityönä tehty laukku. Tää kesätauko hoidoista ei todellakaan tehnyt hyvää kuin ehkä hetkellisesti, tuntui, että liukuhihna oli kesän ajan jumissa ja nyt kun se liikkuu, tää laukku on hajoamassa säpäleiksi. Haluan jo pois liukuhihnalta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti