maanantai 30. joulukuuta 2019

Maailman onnellisin ja onnekkain äiti

En tiedä, miksi tänään aloin miettiä menneitä ja tuli tämä hautaamani blogikin mieleen. Niin paljon hyvää ja ihanaa on tapahtunut edellisen kirjoitukseni jälkeen.♥️♥️ Minusta on tullut äiti. Kaksosten äiti. Kaikki on mennyt todella hyvin - tämähän ei ole oikea blogi valittaa puolentoista vuoden univajeesta, vauvavuoden jättämästä totaaliuupumuksesta tai oman ajan puutteesta.

Tähän pisteeseen pääseminen maksoi toki paljon: yli 10 000 euroa, yhden työpaikan, ystävyyssuhteita, hoitojen aiheuttamia komplikaatioita ja hermoromahduksen. Onneksi kuitenkin jatkoimme lapsettomuushoitoja ja onneksi otimme itse asioista selvää. Onneksi vaihdoimme yksityiselle klinikalle ja onneksi saimme siellä itse ehdottaa tilanteeseemme sopivia menetelmiä. Onneksi sain hoitoa myös toiselta klinikalta, kun hoitava klinikkamme ei ollut yhdestä lapsettomuutta aiheuttavasta syystä meidän kanssamme samoilla linjoilla. Onneksi meillä oli myös paljon hyvää tuuria. Onneksi meillä oli ja on toisemme. Ja nyt myös lapsemme.

Jos joku lapsettomuushoitoja läpikäyvä sattuisi tämän lukemaan, haluan toivottaa hänelle paljon voimia ja jaksamista. Kannattaa olla itse aktiivinen ja etsiä tietoa. Ennen kaikkea kannattaa pitää kiinni toivosta.