KP 1

Harkitsin, että pitäisikö käydä ihan varmuuden vuoksi tänä aamuna labrassa testaamassa hCG verikokeesta niin kuin lääkäri ohjeisti. Onneksi en mennyt, menkat alkoivat aamupäivällä eli hukkaan ois menny nekin rahat.

Tää viikko on menny ihan tosi epätoivoisessa tunnelmassa. Mutta jotenkin sitä uusi kierto tarkoittaa aina myös uutta mahdollisuutta, eikös vaan?! :D Kahden viikon päästä perjantaina tai sitä seuraavana maanantaina meillä voi olla taas seuraava kyytiläinen matkassa. Jos nyt selviää sulatuksesta. Mutta jos kaikki menee hyvin, niin kuukauden päästä voi vaikka vaivautuakin labraan saakka... Ja kuukausi menee äkkiä. Vaikka vielä eilen tää tilanne tuntui maailmanlopulta, niin onhan meillä vielä toivoa, ja paljon! Vasta ensimmäistä ICSI-hoitoahan tässä elellään eikä edelleenkään ole todettu muuta vikaa kuin miehen siittiöissä. Siinä mielessä siis hyvä tilanne, että sitä voidaan hyvin "hoitaa" PICSin avulla. Vaikeampaa ehkä saattaisi olla,jos vikaa olisi munasoluissa, kuukautiskierrossa, kohdussa tai munasarjoissa.

Onhan tää kyllä silti ajatuksen tasolla niin pimeetä, että tän projektin tervettä osapuolta tässä lääkitään ja ronkitaan koko ajan :O Ja sitten se "viallinen" osapuoli selviää maksajan roolilla... Mutta tämä on naisen kohtalo. Eihän se elämä muutenkaan ole reilua tai oikeudenmukaista - lapsettomuusasioissa ei sanaa "oikeudenmukainen" voi edes käyttää... Ei ole oikein kenellekään kärsiä lapsettomuudesta ja hoidoista. Eikä sillä ole mitään merkitystä meille tai meidän parisuhteelle,kummassa meissä se "vika" olisi. Ei tässä voi kumpaakaan syytellä tai velvoittaa toista maksamaan vain diagnoosin perusteella - mieheni nyt sattuu olemaan paremmassa rahatilanteessa kuin mä. Meillä on sama tavoite ja unelma: oma perhe,johon kuuluu yhteinen biologinen lapsi (tai useampia). Sen eteen me teemme kaikkemme. Yhdessä.

PP 13. Harmitusta.

Oon nyt ollut niin maassa, että eipä oo hetkeen tullut tällaista koettua... Eihän se nyt mikään shokkiuutinen ollut, että heti ekasta ICSIstä ei tärpännyt. Tiesinhän mä, että todennäköisyys sille oli alle puolet eli 45 %. Mutta silti ne odotukset ja toiveet pääsi liian korkealle... Ajatukset lähti harhailemaan jo ensi kesään, äitiyslomalle jäämiseen ja alkusyksyyn, jolloin mulla olisi haaveissani ollut jo oma pieni, suloinen nyytti sylissäni. Nyt ne kaikki suloiset unelmat onnesta ja omasta perheestä pyyhittiin taas pois. Kuinka monta kertaa ehdin vielä ne unelmat maalailla omassa mielessäni ja kuinka monta kertaa ne multa vielä viedään? Toteutuukohan unelma ikinä, rikonko tässä vain itseni? Olisi niin paljon helpompaa, jos tietäisin vastauksen. Olisi se vastaus sitten mikä tahansa. Nyt ei voi muuta kuin yrittää jaksaa päivä kerrallaan, tuo huominen tullessaan mitä tahansa.

PP 12. Testailua.

Huomenta. Maailman negatiivisin raskaustesti. Ei edelleenkään edes mitään haamun haamua. Tänään on 16 pv irrotuspiikin pistämisestä,14 pv punktiosta (ovulaatiosta) ja 12 pv alkionsiirrosta. Tein herkällä testillä, jolla vois testata jo 4 pv ennen menkkoja. Eli testin tulos on luotettava. Lopetan luget tähän ja odottelen uutta kiertoa alkavaksi to tai pe. Pessimistinä ajattelen, että nyt voi alkaa taas varautua uusiin pettymyksiin,jei... 😭😁 Optimistina ajattelen, että säästyypähän rahaa, kun verikokeita ei näin selvässä tilanteessa tarvita. Ihan kuin se muutama kymppi tuntuis tässä tuhansien eurojen jälkeen yhtään missään 🙄

Niin ja mainittakoon vielä, että klinikan lääkärin mukaan virallinen testipäivä olisi ylihuomenna. Monet klinikat suosivat ja jopa tämän klinikan hoitaja puhui testaamisesta 14 pv:n kuluttua punktiosta eli kärsimättömyyteni vei voiton. Enkä halua turhaan pitkittää uuden kierron alkamista, kun menkkaoireet ovat olleet läsnä sunnuntaista tai ainakin maanantaista alkaen.

PP 11 (eli DPO 13?)

Nää mun aiheet junnaa aina vaan samassa. Vielä kerran luettelen lugejen haittavaikutukset - ihan senkin takia, että jatkossa kysyn lääkäriltä jotain muuta lääkitystä loppukiertoon tai että alkionsiirrot tehdään luonnolliseen kiertoon.

Oireita:
-närästys
-ummetus
-ripuli
-päänsärky
-väsymys
-kuumat aallot
-unettomuus (johtuu kuumista aalloista ja stressistä)
-kiukkuisuus
-masentunut ja ahdistunut mieliala
-kirvely
-turvotus
-lihominen (voi johtua muistakin hormoneista)
-haluttomuus.

Kyseistä luetteloa en jaksa käydä läpi joka kuukausi ja kärsiä näistä oireista kahta viikkoa joka ikinen kuukausi. En pysy työkykyisenä ja avioerokin varmaan tulee.

Viime yönä en nukkunut hetkeäkään. Kerran hieman ennen lehden kolahdusta meinasin nukahtaa, mutta en sentäs, säpsähdin heti hereille,kun rentouduin vähäsen.  Ihan tuskaa. Koko yön ajan oli kuumat aallot riesana. Varmaan sekin merkki lähestyvistä menkoista ja luget vielä buustaa kaikkia ikäviä oloja.

Eilisen olin niin kiukkuinen ja surullinen, että makasin koko päivän sohvalla ja tuijotin telkkaria. En edes katsellut mitään tiettyjä ohjelmia vaan tuijotin vaan eteeni. Leffaliput oli varattuna, oli tarkotus mennä katsomaan Passengers ja syömään johkin kivaan raflaan miehen kanssa. Etukäteen olin suunnitellut meneväni myös jumppaan, tai oikeastaan pariinkin, kun se oli eilen lääkärin luvalla piiiiitkän 2,5 vkon tauon jälkeen sallittua. En mennyt. Leffaan, syömään enkä jumppaan. Aloin miettiä, että lopetan kokonaan salilla ja ryhmäliikunnoissa käymisen.

Punktion jälkeen oon kulkenut työmatkatkin bussilla, kun jokainen askeleen aiheuttama tärähdys on sattunut alavatsaan. Aion varmaan jatkossakin kulkea bussilla, tuntuu, että millään ei oo nyt mitään väliä. Mistään mitä teen, ei oo mitään hyötyä. Mikään asia tuota enää mitään iloa. En halua kuntoilla, tavata kavereita, käydä keikoilla tai leffassa, en juoda alkoholia tai syödä suklaata. Enkä etenkään harrastaa seksiä. Kaikki ne asiat, jotka aiemmin on ollut kivointa elämässä, tuntuu nyt yhdentekeviltä. Haluan vaan maata pimeässä peiton alla, kunnes tää lapsettomuushelvetti päättyy tavalla tai toisella.

Nää hormonit ja hoidot jää onneksi tauolle helmikuuksi, kun lähden reissuun. Ehkä siellä saan selvitettyä päätäni, kun oon toivottavasti taas oma iloinen itseni enkä tällainen itkevä hormonihirviö. Sen jälkeen varmaan jaksaa taas käydä hoidoissa polin kesäsulkuun asti.

PP 10

Joulu meni ihan kivasti. Hieman aattoaamuna suretti negatiivinen raskaustesti, mutta eipä se tilanne itkemällä muutu. Uskalsin juoda kumpanakin päivänä pari lasia viiniä eikä tarvinnut kenellekään selitellä, miksi en juo.

Nyt alkaakin olla sellainen olo, että menkat alkaa ihan muutaman päivän sisällä... Oon niin kiukkuinen ja pinna kireällä! En jaksa edes miestäni minuuttiakaan, jokainen äänikin saa mut raivon partaalle. En ainakaan aio puhua sille mitään koko päivänä,jos ei oo pakko. En vaan jaksa. Haluisin olla vaan yksin kotona ja syödä suklaata. Eikä oo edes mitään syytä tälle **tutukselle, joten aika satavarmasti kuukautiset alkamassa. Tai ainakin alkaisi ilman lugeja. En tiedä, estääkö niiden käyttäminen uuden kierron alkamisen tai hidastaako ainakin. Ke tai to niiden pitäisi alkaa, kun Pregnylin pistin 14 pvää sitten maanantai-iltana.

Ehkä voisin vielä kahden päivän päästä ke tehdä negatiivisen testin ja lopettaa luget. Ne on niin yök. Lääkärin ohjeen mukaan pe pitäis mennä verikokeisiin ja tulosten saamisen jälkeen lopettaa luget. Miks turhaan? Sillä tavalla mahdollisesti vain keinotekoisesti pitkitän tätä kiertoa ja viivytän tulevia kiertoja, uusia hoitoja ja edessäpäin olevia mahdollisuuksia raskauteen. Ja töistä on niin vaikea olla pois, kauheet selittelyt aina yliuteliaalle pomolle ja vielä sähköpostilla ilmoitus kaikille muille samassa tiimissä.Labraan ei saa ikinä varattua aikaisia aamuaikoja. Ärsyttävää.

PP7

Mun tekis niin mieli jo testailla... Mies sanoi, että ei oo mitään järkeä, koska näin aikainen negatiivinen testi ei kerro vielä mitään ja positiivinenkin ehtii vielä muuttua. Tottahan se on. Mutta kun oon niin kärsimätön... 😁 Ehkä silti testaan huomenna aamulla ihan senkin takia, että voin sitten hyvällä omallatunnolla ottaa joulupöydässä lasin tai kaksi viiniä. Muuten saattaisi jättää ottamatta...

Eilen tulikin postissa lasku yksityiseltä klinikalta. Vaikka tiesimme summan etukäteen, niin kyllähän se silti vähän nosti verenpainetta 😤 Meillä oli perus-ICSIn lisäksi embryoskooppi ja PICSI ja loppusumma nousikin Kela-korvausten jälkeen varmaan aika lähelle 3500 euroa. Lisäksi tietenkin lääkkeet,joihin meni arviolta 500-600 euroa ja kaksi ultraa, jotka maksoivat 170 euroa/käynti. Ei ole halpaa. Mutta jatkossa ICSI tehdään siis julkisella, ei meillä olisi varaa tuollaisia summia maksaa kolmea tai neljää kertaa. Onneksi mieheni maksoi nyt tämän lystin kokonaan... Maksan sitten joskus jotain takaisin, jos pääsen sellaiseen työhön, jossa jäisi edes pikkuisen säästöönkin. Klinikan mukaan tämä hoito oli erittäin onnistunut, koska saatiin 2 top alkiota. Omasta mielestäni tämä ei ollut onnistunut, koska saatiin VAIN 2 alkiota. Mutta lopputuloksestahan se on kiinni, että pidänkö tätä hoitokierrosta onnistuneena vai en 😉

Onneks tänään on lyhyt työpäivä. Sitten kotio ja pienet päikkärit ennen joulusiivoiluja. Onneksi ei jouluna olla paljo kotosalla, niin ei tarvi ihan kamalan tarkasti puunata ja putsata paikkoja järjestykseen 😆  Kunpa tämä joulu jäisi nyt viimeiseksi ilman omaa perhettä ja omaa lasta. Se toive on nyt päällimmäisenä mielessä ja jotenkin ehkä voisin jopa pessimistisessä pikku päässäni  uskoa siihen. 

PP5 ja mitta täynnä lugeja

Sain alkionsiirrossa perjantaina eli PP 0 ohjeeksi, että jatkan Lugesteronin käyttöä (2×200mg aamuin illoin eli ihan törkeen paljon) raskaustestipäivään asti, joka on PP 14 eli ensi viikon pe. Ei kuulostanut pahalta. Mutta nyt kun ne ovat aiheuttaneet jos jonkinmoista sivuvaikutusta, alkaa olla siinä rajoilla, että laskenko päiviä itse testiin vai Lugesteronin lopettamiseen 😂

Oireita:
-PP 2 ja 3: ummetus (enpä muista, koska olisi viimeksi vaivannut)
-PP 4 alkaen kamala närästys (mua ei ikinä närästä, nyt en pysty edes Rennien avulla nukkumaan)
-PP0 alkaen eli ihan heti ekan satsin jälkeen: ääretön  **tutus (johtuuko sitten hormoneista sinällään vai vaan siitä, että joutuu kulkeen tahmaisena ja käyttämään pikkuhousunsuojia koko ajan).
-PP2: 2 isoa ja tosi kipeää finniä (yleensä tulee vain menkkojen aikana tälleen, muu kierto onkin sellasta tasasempaa eli koko ajan ja pienempiä finnejä naama ja olkapäät täys).

Että tämmöstä tänne. Viime yönä nukuin ehkä 5 tuntia, olipahan aikaa taas miettiä kaikkee... Mietin esimerkiksi sitä, että vaikka meillä on yrittämistä ja lapsettomuutta takana vasta vuoden verran, on tämä kuitenkin muuttanu mua ihmisenä tosi paljon. Eikä mitenkään hyvällä tavalla. Oon alkanu katkeroitua ja kyynistyä. Vuosia sitten erottuani silloisesta miehestä olin hetken aikaa mieli maassa, mutta sain työllä ja tuskalla sekä pitkäjänteisellä ajattelumallin muutoksella psyykattua itselleni todella positiivisen asenteen, joka näkyi ulospäinkin. Nyt se kaikki on kadonnut. Olen tosi raskasta seuraa miehelleni, kun elämäni ja ajatukseni pyörivät vain tämän lapsettomuusasian ympärillä. Muistakaan asioista en näe enää niiden valoisia puolia. Kaikki on mukamas huonosti ja mikään ei onnistu. Yöllä kyynel silmäkulmassani mietin, että nyt tämän on muututtava. Haluan taas palata omaksi itsekseni (sikäli mikäli se näiden  hormonihoitojen aikana on mahdollista). Aloitan positiivisemman elämänasenteen siitä, että etsin elämästäni asioita, joista olen onnellinen. Aloitan kissoistani ja aion nyt keskittyä niihin. Ne ovat mulle niiiiin rakkaita ja vielä toistaiseksi terveitä, joten olen kiitollinen siitä 😻

PP4

Edelleen komppaan edellisen kirjoitukseni otsikkoa: vuoristorataa tässä mennään. Tänään vaihteeksk harmittaa ja surettaa aika paljonkin... Klinikalta kerrottiin, että tähän päivään asti jatkoviljelty alkiokin hylättiin. Meillä on siis pakkasessa vain yksi, onneksi sentään top alkio.

Tuolla meidän yksityisellä klinikalla taitaa olla hurjan tiukat kriteerit pakastukselle... Parempi kai niin, mutta välillä miettii, että onhan netti täynnä tarinoita siitä, kuinka huonommillakin alkioilla on saatu maailmaan terveitä vauvoja.

Jos nyt jotain positiivista, niin ainakin voidaan tammikuun jälkeen siirtyä takaisin julkiselle, koska siellä edellyttävät, että yksityisen pakkasen pitää olla tyhjä. Ja onhan meillä tässä nyt kuitenkin kaksi top alkiota ja ainakin tällä nyt ehkä-mahdollisesti-toivottavasti-edelleen kohdussa olevalla on hyvät 45 %:n mahdollisuudet raskauteen. Pakkasessa olevan alkion kohdalla sulatus onnistuu 95 %:n todennäköisyydellä ja pas:in raskausmahikset riippuu sitten varmaan kohdun limakalvosta yms seikoista, mutta pyörii varmaan aika samoissa lukemissa kuin nyt.

Tunteiden vuoristorataa

Johtuu osittain hormoneista, osittain erittäin jännästä viime viikosta, mutta joka tapauksessa mielipiteet ja tuntemukset vaihtelee koko ajan. Tänään klinikalta ilmoitettiin, että kaksi viikonlopun aikana jatkoviljellyistä alkioista jouduttiin hylkäämään ja yhden viljelyä jatketaan vielä huomiselle, jos se pääsisi pakkaseen perjantaina pakastetun top alkiomme kaveriksi. Viime viikolla tämä uutinen olisi varmaan saanut mut purskahtamaan loputtomaan itkuun ja hautautumaan ikuiseen epätoivoon, mutta tänään olin vain, että "jaahas, kai se laatu on sitten tärkeämpää kuin määrä" 😃

Tässä tilanteessa aiomme tammikuun jälkeen siirtyä takaisin julkiselle. Meillä on 9.1. suunnittelukäynti sinne. Jos yksityiselle pakkaseen jää kaksi alkiota, pyydämme siirtämään molemmat tammikuun pas:issa. Tämä ihan senkin vuoksi, että julkinen puoli ei tee ivf-/icsi-hoitoja, jos yksityisellä klinikalla on pakkasessa alkioita. Helmikuun ajattelimme pitää taukoa (jos vaikka saisin töistä vapaata, niin lähdemme reissuun!!!) etenkin nyt, kun pakastetut alkiot eivät sinne asti varmaan riitä. Ja monesta blogista olen ymmärtänyt, että julkisella puolella ennen ivf-/icsi-kiertoa on oltava lääkkeetön kierto.

Tämmöstä tänään. Ja armoton flunssa edelleen 😷

Edelleen viisi

Puhelu biologilta: kaikki 5 hedelmöittynyttä munasolua (tai alkio on varmaan oikea termi tässä vaiheessa) olivat jakautuneet hyvin ja niistä 2 erityisen hyvin 😍

Parin tunnin päästä menemme katsomaan embryoskoopin kuvamatskua pikkuisistamme ja sitten siirretään 1 alkio. Toinen näistä parhaista pakastetaan tänään ja kolmea vielä viljellään, ja ne toivottavasti pakastetaan sitten ylihuomenna eli sunnuntaina.

Aivan mahtavia uutisia siis!!! 😃 Kannattiko eilen itkeä koko päivä? Ehkä ei, mutta olipa ainakin puhdistava kokemus. En itke usein,mutta kun itken,niin vollotan sitten kunnolla!

Viisi

Klinikalta soitettiin tänään ja kerrottiin, että viisi munasolua oli hedelmöittynyt. Seitsemän kymmenestä munasolusta oli ollut kypsiä. Munarakkuloita oli ollyt yhteensä seitsemän, josta vasemmalla puolella osa oli kokoa 15-18 mm eli vissiin aika pieniä. Mulle tuo lukema tarkoittaa vain viittä. Mies tuntui olevan tuohon ihan tyytyväinen. Klinikan hoitaja ei ottanut kantaa edes äänenpainollaan (toisin kuin eilen, kun hän käytti erittäin positiivisia termejä). Omat odotukseni ovat, että tuskinpa noista viidestä nyt kovin monta tai edes yhtä ainokaista alkaa jakautua normaalisti. Olen itkenyt pettymystä ja miettinyt, että varmaan sitten seuraavan hoitokierroksen teemme alkuvuodesta julkisella puolella ja isommilla hormonimäärillä. Toki nyt käytämme yksityisen klinikan kautta mahdollisesti pakkaseen päätyvät alkiot loppuun, jos nyt niin hienosti käy, että joku alkioista selviää pakastukseen asti ja vieläpä kestäisi sulatuksen. Tammikuun 9. päivä on jo aikaa sitten sovittu suunnittelukäynti julkiselle ICSI-hoidon aloittamista varten.

Huomenna tulee aamulla uusi soitto, kun biologi kertoo, ovatko alkiot jakautuneet ja päästäänkö siirtoon. Se ei itse asiassa enää jännitä, pessimistinä mun odotukset ovat jo jossain alkuvuodessa ja uudessa yrityksessä. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuntuu siltä, että miehen siittiöissä olisi pahasti jotain vialla eikä jakautuminenkaan voisi tapahtua normaalisti ainakaan näin pienellä otannalla.

Olisin tänään periaatteessa ihan työkykyinen, eilisestä punktiosta muistuttaa enää lievä turvotus alavatsalla. Oon kuitenkin sen verran väsynyt tähän lapsettomuuteen ja hoitoihin/hoitotaukoihin, että mieli on maassa ja itku herkässä. Illalla ajattelin katsoa jonkun surullisen leffan, syödä suklaata ja itkeä niin paljon kuin vaan kyyneleitä riittää. Leffana "Tähtiin kirjoitettu virhe" voisi toimia tähän tarkoitukseen. Olen kuunnellut kuluneen vuoden aikana tuhottoman monta kertaa leffan soundtrackilta Lykke Lin biisiä "No one ever loved", joka on niiiiin älyttömän kaunis ja surullinen, että tällä hetkellä pelkästään biisin ajatteleminen vierittää kyyneleet poskilleni. Elämä ei ole aina reilua. Suklaana voisin nauttia Wiener Nougata, jota ei toivottavasti tule ahmittua sillä vauhdilla kuin vaikkapa Fazerin sininen uppoo. Jos huomenna vielä itkettää näin, katson "Marley & Me:n" sekä "Hachikon". Ne ovat hyvänäkin päivänä sellaisia, että itkuni ei lopu tuntikausiin.

Punktio

Yritin jo aiemmin tänään julkaista puhelimella blogitekstin, mutta julkaisu epäonnistui ilmeisesti liittämäni kuvan takia. Höh. No tässäpä tämänpäiväinen vielä ilman kuvaa klinikan tarjoamasta välipalasta :D

Punktio meni hyvin. Saavuin mieheni kanssa klinikalle hyvissä ajoin ja ehdimmekin juoda kahvit & kaakaot ennen kuin hoitaja pyysi minut lepohuoneeseen kanyylin laittoa varten ja ohjasi mieheni hoitamaan oman osuutensa. Tänään olimme klinikan ainoat punktiossa, joten koko lepohuone oli vain meidän käytössämme :) Kanyylin tuli laittamaan lääkäri, koska suoneni olivat jostain syystä ihan kadoksissa. Seuraavaksi sain suonensisäisesti antibiootin (ei ole ilmeisesti normaali käytäntö, mutta aiemman kokemukseni ja vasemman munasarjani sijainnin takia varotoimenpiteenä). Koko ajan hoitaja jutteli kanssani niitä näitä ja kertoi hoidostamme. Sillä välin mieheni tuli lepohuoneeseen tuekseni. Puin lämpöisen aamutakin oman paitani päälle ja jalkoihin sain tohvelit. Ei mitään ällöttävänhajuisia sairaalavaatteita - onneksi, koska olen erittäin sairaalakammoinen.

Join vielä klinikan tarjoamat mehut, ja pissalla käymisen sekä pikkuhousen poisottamisen jälkeen kävelin toimenpidehuoneeseen yhdessä mieheni ja hoitajan kanssa. Siellä olikin biologi (tai mikä hänen koulutuksensa lieneekään), joka toimenpiteen kuluessa aina ilmoitteli, kuinka monta munasolua on saatu talteen. Sain suoneen rentouttavaa lääkettä (nimeä en muista) ja voimakasta kipulääkettä (Rapifen?). Kohdunkaulan puudutusta tms en ainakaan huomannut laitettavan vaan lääkäri ryhtyi heti toimiin uä-ohjauksen ja ohuen piikin (?!) kanssa. Sekä minä että mieheni näimme koko ajan näytöltä, miten munarakkuloita puhkottiin ja sieltä imettiin nestettä. Toimenpiteen ajan hoitaja kyseli vointiani ja piti kättään joko kädelläni tai jalallani ja olisin saanut milloin tahansa lisää kipulääkettä. Sitä jäi kuitenkin jopa yli, koska yllättävää kyllä, punktio ei tuntunu juuri miltään! Pienet nipistykset aina kun munarakkula puhkaistiin, mutta ei muuta. Myös vasen munasarja oli paikoillaan eikä sitä joutunut mitenkään painelemaan paremmalle sijainnille :) Punktio kesti yhteensä 10-15 minuuttia ja kävelin sieltä omin jaloin lepohuoneeseen pörröisen peiton alle pötköttelemään. Lääkkeet haihtuivat mielestäni aika nopeasti eivätkä missään kohtaa sekoittaneet päätäni, rentouttivat kylläkin mukavasti. Hoitaja lämmitti minulle kauratyynyn vatsan päälle laitettavaksi ja varmuuden vuoksi sain vielä Litalginia suoneen. Sain itse valita, mitä lääkettä haluan vai haluanko mitään :D En ehkä olisi tarvinnut mitään, mutta monesta blogista ja keskustelupalstoilta olen lukenut, kuinka punktionaikaisten kipulääkkeiden haihtuessa alkaa järkyt kivut. Hetken lepäiltyäni hoitaja lähti huoneesta ja jäimme mieheni kanssa kahden. Saimme tässä vaiheessa vielä hyvän välipalan: leipiä, keksejä ja karkkeja sekä taas kupilliset kahvia ja kaakaota. Ihan huippu palvelu!

Pikapuoliin biologi tuli tervehtimään meitä vielä uudelleen ja kertomaan, että kaiken kaikkiaan oli saatu 10 munasolua, mitä hän piti hyvänä määränä. Itse olin hieman pettynyt, mutta ilmeisesti ensisilmäyksellä munasolut vaikuttivat hyviltä - kypsyydestä hän ei osannut vielä sanoa. Lisäksi hoitaja sanoi, että kohtuni oli todella kaunis (!) ja limakalvo oli yli 10 mm eli minun osaltani kaikki vaikutti menneen nappiin. Biologi kuitenkin kertoi mieheni näytteestä asioita, joista hieman huolestuimme... Hän esitti asian erittäin hienovaraisesti, mutta ilmeisesti siittiöissä on muitakin puutteita kuin alhainen määrä ja liikkuvuus pesun jälkeen. Dna-fragmantaatio tai jokin muu häiriö voisi selittää asian, mutta varmuutta syystä ei ole. Hän suositteli meille PICSIä eli että hedelmöitys tapahtuu ICSIä käyttäen, mutta siihen poimitaan vain ne kaikista parhaimmat siittiöt. Lisähintaa tulee noin 140 €, joka ei tässä monen tonnin hoitokierroksessa juuri enää tunnu - tai siis mulla ei tunnu mikään summa, koska mieheni on luvannut tämän maksaa, mutta hänkin oli sitä mieltä, että ilman muuta käytetään PICSiä. IVF-menetelmää biologi ei suositellut meille ollenkaan edes osaan munasoluista :/ Päädyimme lisäksi ottamaan lisämaksullisen (noin 500 €) embryoskoopin, jossa alkiot siirretään heti hedelmöityksen jälkeen ihanteellisen lämpötilan omaavaan kaappiin tms, jonka ovia ei availla ja jossa alkioita kuvataan koko ajan, jotta alkioista voidaan siirtää parhaiten jakautuneet. Biologin kanssa juteltuamme hoitaja tuli uudelleen ja kysyi, haluaisimmeko lähteä jo kotiin. Toki, koska vointini oli oikein hyvä, ehkä jopa aavistuksen parempi kuin klinikalle tullessani ;)

Huomenna klo 10 tulee soitto, jolloin tiedämme, onko yksikään munasolu hedelmöittynyt. Hui. Pe olisi aika alkionsiirtoon, mutta jos se näyttää liian aikaiselta, menemme klinikan toisen lääkärin vastaanotolle maanantaina. Haluaisin tälle samalle lääkärille, hän on erittäin mukava ja blogeja lukemalla olen tullut siihen tulokseen, että hänen avullaan varmaan kaikki ovat tulleet raskaaksi :) Sairauslomaa minulle kirjoitettiin eilisestä alkaen loppuviikko ja syykoodiksi sain vatsakivun, jotta saan palkallisen sairausloman eikä työpaikallani tarvitse toivottavasti ihmetellä saikkuani sen kummemmin. Mullahan on vielä koeaikakin :O

Kotiin tulimme bussilla, oloni oli tosiaan sen verran mainio, että taksikyyti olisi tuntunut tuhlaukselta :) Kotona lepäilimme sohvalla ja otin pienet päikkärit. Väsymys onkin ollut ehkä ainoa oire punktiosta. Vertakaan ei ole vuotanut kuin yhdellä vessakäynnillä ihan pikkiriikkinen määrä, pikkuhousunsuojakin on ihan vaan varmuuden varalle, sidettä en todellakaan tarvitse. Olen ohjeiden mukaan juonut myös tänään paljon vettä, joten vessassa on saanut rampata. Jos kivut yltyvät, voin ottaa Panadolia tai Litalginia, muita särkylääkkeitä hoitaja ei suosittele ottamaan, koska voivat vaikeuttaa raskaaksi tulemista. Jos nousee kuumetta vähintään 37,5 C, niin sitten pitää mennä kipinkapin päivystykseen. Sitä varten sainkin lausunnon, jotta osaavat mua sitten tarvittaessa hoitaa. Liikunnasta täytyy pitää loppuviikko taukoa, se onkin tässä koko hommassa ehkä ikävin puoli.

Koko päivä meni siis paremmin kuin uskalsin edes toivoa ja missään kohtaa ei jäänyt sellaista oloa, että toiveitamme tai vointiani ei huomioitu tai että emme saaneet tarpeeksi tietoa tai että meidän olisi pitänyt jotenkin epävarmoina lähteä pois. Aivan mahtavan mukava henkilökunta tuolla klinikalla! Tosin mahtava tulee olemaan se laskukin... ;)

Huomisen keräyksen jännäilyä...

Loppuviikon aikataulu:
Huomenna ke klo 9.20 yksityiselle klinikalle, antibiootti suoneen (vasen munasarjani on hankalassa paikassa).
Klo 9.40 punktio. Viime pe munarakkuloita oli 14 kpl, jotka kaikki olivat kooltaan lupaavia.
Sen jälkeen muutama tunti odottelua siellä mieheni kanssa ja taksilla kotio.
Puolet munasoluista hedelmöitetään IVF-menetelmällä ja puolet ICSIllä.
Torstaina klinikalta puhelu, jolloin selviää, kuinka moni munasolu hedelmöittyi.
Pe klinikalle ja mahdollisesti alkionsiirto (1 kpl)... Tai muuten vaan tilanteen läpikäymistä ja maanantaina siirto. Siirtopäivän iltana alkaa Lugesteronit ja antibioottikuuri kotona. Alkioita riittää vielä pakkaseenkin useita.

Siinä siis lääkärimme suunnitelma, jos kaikki menee hyvin.

Mun oma veikkaus tässä vaiheessa jännittelyjä ja stressiä on:
Huomenna klo 10.30 punktio sen jälkeen, kun kanyylin laitto on vihdoin onnistunut ja kun olen saanut oksennettua antibiootin aiheuttamaa pahaa oloa. Punktio on kivulias, munasoluista suurin osa on jo ehtinyt valua vatsaonteloon ja punktiossa aiheutuu verenvuotoa, joka ei tyrehdy. Jään viereiseen sairaalan yöksi. Seuraavana päivänä tulee puhelu, jossa kerrotaan, että yksikään munasolu ei ole hedelmöittynyt. Se siitä sitten. Loppuviikon ja -vuoden itken kotona.

Olo on tänään ollut sellainen, että en pystynyt töihin... Yleensä mun saikkukynnys on aika korkealla, mutta tänään se sitten ylittyi. En ole saanut kahteen yöhön nukuttua käytännössä lainkaan. Maha on turvonnut, alavatsalla on ajoittain kipuja ja olen ihan äärimmäisen väsynyt. Eilinen Pregnyl sai aikaan myös kuumeisen olon ja vatsaongelmia niin kuin aina ennenkin. Mikä tässä nyt sitten on psyykkistä ja fyysistä oloa - hankala sanoa! :D

Seurantaultra ennen icsiä

Tänään oli kp 6 ja eka seurantaultra. Kävin työpaikan lähellä olevalla yksityisellä lääkäriasemalla, jossa työskentelee pari lapsettomuuslääkäriä. Varmistin etukäteen lapsettomuusklinikalta, että tämä on ok. Olimme käyneet tällä lääkärillä jo aukiolotutkimuksessa ja sen perusteella jäi hyvä fiilis hänestä, joten oikein mielellämme kävimme juuri hänen vastaanotollaan. Vaikka kyllähän tämä ultraus jännitti, kun ei ole ollut mitenkään sellainen olo, että munarakkuloita kasvaisi mitenkään normaalia enempää.

Heti ultrauksen aluksi lääkäri totesi, että täällähän näyttää tosi hyvältä :D Rentouduin varmaan silmissä! Siinä sitten laskeskeli, että yhteensä 15 munarakkulaa, jotka kokonsa puolesta voisivat olla punktiopäivänä hyvällä mallilla. Pari pienempääkin oli näiden lisäksi. Isoimmat rakkulat olivat noin 14-millisiä, mikä on omasta mielestäni aika paljon, kun ottaa huomioon, että olen pistänyt Bemfolaa vasta neljänä iltana. Kohdun limakalvo oli 5,7 mm ja rakenne hyvä eli sekin kiertopäiviin nähden kaikinpuolin lupaava. Kuulemma tällainen lukumäärä on paras mahdollinen: suurempi follikkelimäärä ennustaa usein huonoa munasolujen laatua. Huh, mikä helpotus... Aloitin tänään sitten jarrulääkityksen eli pistän iltaisin Bemfolan lisäksi myös Orgalutrania. Mukavasti palaa (mieheni) rahaa jo pelkästään näihin lääkkeisiin... Mutta ilmeisesti ihan oikea lääkitys mulla, kun noin hyvin on tullut munarakkuloita, mutta kuitenkaan ei ole pelkoa hyperstimulaatiosta :)

Viikonlopuksi tuli kuntoilukielto, koska silloin rakkulat ovat jo sen verran isoja ja alavatsa turvoksissa, että pitää ottaa iisisti. Miten mä pystyn oleen KOKO viikonlopun käymättä jumpassa/spinningissä/salilla?! Ja varmaan punktion ja alkionsiirron jälkeenkin ois hyvä ottaa iisisti jonkin aikaa.

Mutta huomenna selviää jatko. Jännää.

Kp 1

Viime yönä ne taas alkoi. Ei yllättäen (tein negatiivisen raskaustesti tiistaina eli 14 pvän päästä oviksesta), mutta ainahan se on pettymys. Toisaalta uusi kierto tarkoittaa myös uutta mahdollisuutta. Ehkä nyt on meidän vuoro? Huomenna alan piikittää Bemfolaa ICSIä varten. Enempää en varmaan voi tehdä. Paitsi tietenkin toivoa parasta. Loppu on luonnon ja lääkäreiden/laboranttie  n käsissä.

Sunnuntai...

Mun arki: viikonloppua odottaa joka ikinen arkipäivä ja arjesta selviää vain viikonlopusta unelmoimalla.

Viikonloput: perjantai menee väsymyksen kourissa. Lauantaihin pitää mahduttaa kaikki mahdollinen ja siinä välissä pakottaa itsensä vielä lepäämään.Sunnuntaina on tyhjä olo. Kiukuttaa, ärsyttää, masentaa, turhauttaa.

Jotenkin yhdistän sunnuntain perheeseen ja joka paikassa näkyykin vain perheitä, äitiä ja isiä lastensa kanssa. Ahdistaa. Sunnuntaisin tämä oman perheen kaipuu iskee kaikista kovimmin. Miten hauskaa olisi leikkiä ja puuhastella koko päivä omien lasten kanssa?! Voisi vaan olla rennosti ja nauttia päivästä ilman aikatauluja ja kiirettä. Kunpa sunnuntaista tulisi vielä joskus mun lempiviikonpäivä. Nyt se ei sitä ole.

Perjantai!

Miten tämäKIN viikko on tuntunu niiiiin raskaalta ja pitkältä... Tuntuu, että lapsettomuusasioiden passiivinenkin ajattelu vie voimia aivan älyttömästi. Ens viikolla alkaa menkat ja piikittäminen. Siitä vasta raskas viikko tuleekin. Puhumattakaan sitä seuraavasta viikosta, jolle mahtuu lisää piikittämistä, pari follikkeliultraa ja ehkä mahdollisesti munasolujen keräys perjantaina 😨 Tai sitten vasta seuraavan viikon alussa.

Oon tässä miettiny icsiä ja kaikkia "lisämausteita" siihen. Lääkäri suositteli embryoskooppia... Lisähintaa noin 450 e. Eli ihan älyttömästi. Mutta sen avulla sais valkattua parhaat alkiot ja näin ollen saattaisi ehkä mahdollisesti olla suurempi todennäköisyys raskauteen ja pienempi todennäköisyys keskenmenoihin. En ainakaan löytäny suomeksi siitä hirveästi tieteellistä tai kokemusperäistä matskua. Mutta mitäpä me ei miehen kanssa tehtäis sen eteen, että saatais oma vauva eli varmaan päädytään tohon lisärahastusansaan 😂

Mutta tänään on onneksi perjantai ja viikonlopun saa ainakin olla pois töistä ja nukkua vaikka päiväunia, jos ei muuta hyvää 😄

Icsin suunnittelukäynti

Kävimme tänään yksityisellä lapsettomuusklinikalla. Lääkäri vahvisti, että ICSI on meidän kohdallamme paras vaihtoehto ja että se voidaan toteuttaa ensi kiertoon eli joulukuussa. Huh. Ehdotti myös, että jos munasoluja on paljon, osa mikrohedelmöitetään ja osaan käytetään IVF-menetelmää, jotta saamme selville, onko hedelmöittymisvaiheessa syy lapsettomuudellemme.

Kieltämättä olisi kiva tietää, mistä tää homma kiikastaa... Oma veikkaus ois miehen siittiöiden heikohko liikkuvuus ja ajoittainen alhainen määrä yhdistettynä ahtaaseen kohdunkaulankanavaani. Luin juuri viime inssin potilaskertomuksen ja ilmeisesti inseminaatio oli vaikea (?!?) 🤔 Tai siis ko. erikoistuva lääkäri kyllä hieman siinä sähläsi ja käytti ensimmäistä kertaa urallaan jotain apuvälineitä, mut eipä se mun kannalta nyt erityisen vaikea ollu 😉 Syy juurikin rakenteellinen ahtaus tms.

Lääkärin haastattelun, esitietolomakkeiden läpikäynnin ja sisätutkimuksen & ultrauksen jälkeen saimme reseptit kouraan ja hoitaja opasti, milloin ja miten mitäkin lääkettä piikitetään. Munasarjoja stimuloivaa piikkiä (tuttu Bemfola), munasolujen irtoamista estävää piikitystä (Orgalutran), Pregnyliä, Lugestronia alakautta, jotain alkion siirron jälkeistä piikkiä (never heard) ja antibioottia (kuulemma aiemman sairaushistoriani perusteella voin saada helpommin tulehduksen keräyksen yhteydessä). On siinä lääkitystä kerrakseen. Lisäks tietty munasolujenkeräyspäivän lähes-taju-kankaalle -lääkkeet 🤕

Meille sattui kyl mukava lääkäri. Hän vakuutti, että meillä on todella hyvät mahdollisuudet onnistua. Kuulemma mun munasarjat on kuin kaksikymppisellä ja kohtukin oikein hieno 😊 Miehen siittiötilanne on ok, aivan siinä rajoilla tosin. Jäi positiivinen fiilis! Uskaltaisko tässä haaveilla jo raskaudesta?! Vauvasta nyt ei ehkä vielä sentään, mut nyt riittäis sekin, että vihdoinkin saisin raskaustestiin kaksi viivaa 😎

Läheisille kertominen

Tänään kerron tilanteestamme yhdelle läheiselle ystävälleni. Mies aikoi pari päivää sitten kertoa vanhemmilleen, mutta siirsi vielä kertomista hieman eteenpäin. Nyt on kulunut noin vuosi,kun aloimme yrittää raskautta. Miksi kertominen muille on niin ison kynnyksen takana? Kyse ei ole siitä, että tämä olisi meille niin helppo ja normaali juttu, että emme tarvitsisi tukea lähipiiristä. Päinvastoin. Mulle tämä on niin iso asia, että tästä kertominen pelottaa sen takia. Tämä tuntuu niin isolta, että tavallaan mieleni ei ole tätä vieläkään ymmärtänyt. Ikään kuin tämä lapsettomuus muuttuisi todeksi vasta kertoessani siitä.

Kun hieman yli vuosi sitten jätin e-pillerit, kuvittelin, että jo joulupöydässä kertoisin vanhemmilleni, miksi en juo punaviinilasillista. Kun alkoholista kieltäytymiseen ei ollut tarvetta, ajattelin, että viimeistään keväällä pidettävissä häissämme kertoisimme lähisuvulle ja ystäville, että meitä onkin pian kolme. No, tämäkään ei sitten mennyt ihan haaveideni mukaan. Seuraavaksi toivoin, että voisimme antaa äideillemme äitienpäivälahjaksi vaikkapa Mummula-kyltit tai ekat ultraäänikuvat vauvasta. Molempien äidit varmasti toivovat ensimmäistä lapsenlastaan enemmän kuin mitään muuta. Ehei, turhaa toivoa sekin. Varmaan viimeistään kesälomareissun jälkeen raskauteni olisi niillä viikoilla, että loman jälkeen työkaverit huomaisivat väistämättä. Samaan aikaan voisi kertoa sitten vanhemmillekin ilouutiset. Kun näin ei tapahtunut, alkoi mulla loppua usko. Olin käynyt jo syksyllä 2015 ja keväällä perusverikokeissa ja pari kertaa gynellä, kaikki olisi ok. Miehen eka spermanäyte oli heikohko, toinen normaali. Mitään huolestuttavaa ei siis pitänyt olla, joten ei nähdäkseni ei ollut mitään syytä,miksi lapsettomuudesta tai vauvahaaveista pitäisi kertoa. Kesällä kuitenkin ymmärsin, että lasta emme taida omin keinoin saada... Sen jälkeen en ole enää uskaltanut edes toivoa, että saisimme kertoa vanhemmillemme joskus niin iloisia uutisia. Pikemminkin aloin ajatella ja keskustella mieheni kanssa, että olisi varmaan reilua kertoa vanhemmillemme, että me emme luultavasti lapsia saa ja että syy ei ole todellakaan siinä, ettemmekö haluisi lapsia. Tai ainakin kertoisimme siitä, että yritämme vielä ja että meillä on nyt aika vaikeaa tämän asian kanssa. Tällaisten asioiden kertominen on raskasta... Mieluummin kertoisimme niitä hyviä uutisia. Tietenkin.

Miksi sitten ystäville kertominen on niin hankalaa? Yhdelle ystäväpariskunnalle olemme jo kertoneet. He ymmärtävät. He kuitenkin saavat pian elämäänsä sen pienen suuren ilonaiheen, josta me vasta haaveilemme. Siksi en voi tälle ystävälleni enää purkaa kaikkia näitä asioita. Eihän juuri äidiksi tulleelle (tällä hetkellä tulevalle äidille) voi porata lapsettomuuden tuskaa, haluan vaan iloita hänen kanssaan vauvasta ja tulevasta kummipojastani 😍 Muilla ystävilläni on jo lapsia. Suurin osa on saanut heidät parin kuukauden yrittämisen jälkeen, joku jopa ilman yrittämistä. Eivät he VOI ymmärtää tuskaani. Saanko edes kokea tällaista tuskaa? Olen aina ollut sitä mieltä, että en ikinä hanki lapsia. Jos kohtaan elämäni miehen vasta lähes kolmekymppisenä ja yhteiselle taipaleellemmekin mahtuu mm. vakavaa sairautta, niin eiköhän se silti ole vain oma ongelmani, kun muutin mieleni lasten "hankinnasta" (edelleenkään en voi uskoa, että suomen kielessä käytetään termejä 'lasten hankkiminen' tai 'lasten tekeminen') näin myöhään. Aiemmin ajattelin, että länsimaissa lasten hankkiminen on itsekkäin ja pahin teko maapallon ja ekosysteemin kannalta, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä. Tai siis ajattelen edelleenkin niin. Mutta olen alkanut ajatella itsekkäämmin. Miksi vain minä toimisin epäitsekkäästi ja toimisin sen eteen, että kaikkien muiden lapset saisivat puhtaamman tulevaisuuden maapallolla? Tämäkin vaati vuosikausien asennemuutosta. Onhan omien geenien siirtäminen äärimmäisen itsekäs teko, ikään kuin itsensä monistamista ja kuolemattomuuden varmistamista. Vaikka yhden uuden suomalaisen ekologinen jalanjälki on järkyttävä, on se kuitenkin vain pisara tässä ekosysteemissä. Lisäksi olen ajatellut, että eipä mulla taida olla sellaisia geenejä, joiden siirtäminen eteenpäin olisi huippujuttu ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Heh, tämä varmaan kuulostaa aika itserakkaalta ja omahyväiseltä, mutta nykyisen mieheni kanssa olemme tulleet siihen tulokseen, että ei meidän jälkeläisillämme mitkään maailmam huonoimmatkaan edelletykset ole elämään 😃 Kolmas syy sille, miksi lapsihaaveet ovat olleet ajankohtaisia vasta nyt parin vuoden ajan, on se kolme vuotta sitten läpikäymäni vakava sairastuminen. Sairaus aiheutui lääkärin hoitovirheestä ja vei minut teholle asti. Hoitohenkilökunnan mukaan ilman hyvää fyysistä pohjakuntoani ja tahdonvoimaani olisin ehkä kuollut. Olihan siinä mukana tuuria ja hyvää hoitoakin 😃 Olin muutamien tuntien päässä kuolemasta, kun eräs sairaanhoitaja huomasi, että minut pitäisi siirtää tehohoitoon. Tehohoito pelasti henkeni. Toipuminen fyysisesti ja psykkisesti oli äärimmäisen kivuliasta ja vaikeaa, mutta ymmärsin jo sairaalassa, että haluan omia lapsia enkä halua enää päästä niin lähelle kuolemaa kokematta äitiyttä. Kysyin jo sairaalassa eräältä lääkäriltä, miten ko. vakava sairaus ja siitä seuranneet elinikäiset riskit vaikuttavat mm. raskauteen. Kuulemma sairastuisin raskauden aikana tähän samaan komplikaatioon erittäin todennäköisesti. Tämä oli musertavaa! Juuri kun olin tehnyt siihenastisen elämäni suurimman päätöksen, minulle kerrottiinkin, että päätös ei ehkä olekaan minun vaan yhdellä huonosti suoritetulla toimenpiteellä lääkäri teki päätöksen puolestani!!! 😢 Tämä kuitenkin oikaistiin pyynnöstäni minulle kirjallisesti myöhemmin ja tämän sairauden ei pitäisi vaikuttaa mitenkään raskauteen. Helpotus oli niiiiin suuri! Mutta taas sama tilanne: en voikaan itse päättää omasta lisääntymisestäni. Miksi tämä maailman luonnollisin asia on otettu pois minulta? En usko kohtaloon tms huuhaahan, mutta välillä tuntuu, että tämä on maailmankaikkeuden kosto siitä, kun aiemmin en ollut lasten hankinnan kannalla. Ehkä läheiset ihmisetkin ajattelisivat olevan tämän ihan oikein minulle, mikä oikeus mulla nyt olisi muuttaa mieltäni?!

Tässä hieman pohdintaa, miksi lapsettomuudesta kertominen on vaikeaa juuri minulle.

Rahalla saa... Ainakin toivoa.

Kaksi päivää itkemistä, epätoivoa, selvittelyjä, puhelinsoittoja, jossittelua ja lopulta päätöksiä. Julkisen poliklinikan joulutauon takia mulla menisi ainakin kaksi kiertoa hukkaan (että mä raivosin koko eilisen päivän koko typerää joulua!!!). Seuraava kierto alkaa 30.11. illalla tai 1.12. aamulla (jep, mulla menkat alkaa aina tasan 14 vrk ovulaatiosta). Poli on suljettu jouluviikon ja aukeaa jälleen loppiaisen jälkeen. Kuulemma ivf- tai icsi-hoitoa ei ehdi tehdä ennen joulutaukoa... Vaikea uskoa, kun lääkkeillä ovis on ollut kp 12 tai kp 13?! Siitä olisi vielä viikko joulutaukoon eli runsaasti joustonvaraa alkionkasvattelua ja -siirtoa ajatellen. Toinen syy mukamas on se, että miehen kromosomilabrojen tuloksia ei ehditä saada. Niissä kun voi mennä kolmekin kuukautta. Joulukuun lopulla alkavaan kiertoon mennessäkään ne eivät ehdi enkä voisi muutenkaan siihen kiertoon aloittaa munasolujen kypsytyshoitoja, kun julkinen puoli ei hyväksy follikkeliultria missään muualla. Huoh. Vaikeeta. Ymmärrän kyllä, että ne ovat kalliita hoitoja ja siellä halutaan pelata varman päälle.  Mutta silti! Tunnen kyllä oman kiertoni ja sen pituuden ja tiedän senkin, että miehestä ei suurempaa vikaa löydy. Jostain syystä siittiöiden liikkuvuus on vaan aika huono ja välillä määräkin vähäinen.

No mutta onneksi paikkakunnallamme on yksi yksityinen klinikkakin. Sinne siis. Ensi viikolla ensikäynti ja sovimme jatkosta. Icsi onnistuu jo joulukuun kiertoon. On taas jotain toivoa eikä tarvitse 2-3 kuukautta vollottaa ja vaipua synkkiin kuiluihin, joista ylös kipuaminen hormonihoitojen aikaan vastaa varmaan rankkuudeltaan viittä maratonia. Maksaahan tuo yksityiselle siirtyminen, mutta sen jälkeen kun kaikki alkiot on käytetty, voimme siirtyä taas julkiselle puolelle. Siis jos ei raskaus onnistu sitä ennen.

Tästä koko vauvahaveesta on tullut jonkinlainen projekti, jossa tärkeintä on vain positiivisen raskaustestin saaminen. Välillä meinaa jopa unohtua ne perimmäiset syyt näihin hoitoihin. Vauva. Perhe. Ne tuntuvat niin kaukaisilta. Ehkä emme ikinä niitä edes saavuta. Tässä tilanteessa parasta mitä voisimme kuvitella on positiivinen raskaustesti. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on tällä hetkellä yhdentekevää. Tällä iällä ei kannattaisi unohtaa esim. keskenmenoriskiä. Entä jos sikiössä havaitaankin jotain poikkeavaa? Raskausajan diabetes, raskausmyrkytys, synnytyksen jälkeinen masennus... Luultavasti ne kaikki osuvat kohdalleni. Sen verran pahasti mun kroppa kärsi kolme vuotta sitten lääkärin hoitovirheen seurauksena. Mutta ei, en mene asioiden edelle vaan kohtaan vaikeudet asia kerrallaan. Kun nyt vaan saavuttaisin sen ekan etapin.

Eilen tuli ekan kerran mieleen, että pitäiskö luovuttaa tämän haaveen suhteen. Eipähän tulisi joka kuukausi petyttyä vaan voisi taas alkaa elää. Mutta ehkä jaksan vielä hetken. Yksi tai kaksi hoitokierrosta. Kyllä mä sen verran jaksan. Kai.

Toinen inssi päättyi kyyneliin

Lyhyesti: tässäkin inssissä toiveet raskaudesta ovat nollissa. Miehen siittiötilanne ei ole juuri sen parempi kuin neljä viikkoa sitten; viimeksi 1,19 milj. ja nyt 2,4 milj. ja tähänkään porukkaan ei mahtunut kovin paljon A- tai B-tason uimareita 😢

Jatkosta: julkiselle puolelle pääsisimme joulutauon jälkeen icsin suunnittelukäynnille(jota lääkäri suositteli ivf:n sijaan). Vaikka keinohedelmöitykseen ei jonoa olekaan, miehen perusteellinen tutkiminen ja tulosten saaminen kestää 2-3 kk. Tässä välissä olisi siis 3 kiertoa - käytännössä se on ajan ja mielenterveyden hukkaamista. Inssiä ei kannata enää yrittää. Lääkäri sanoi, että lain mukaan he eivät saa tehdä hoitoja, joissa onnistumisen mahdollisuus on alle 8 % (vai olikohan se 10 %) ja meidän kohdalla inssi olisi alle tuon lukeman. Tuntuu pitkältä ajalta. Liian pitkältä. Huomenna selvittelemme hakeutumista icsiin yksityiselle puolelle joko kotikaupungissamme tai muualla. Miksi? Siksi, että kolme kuukautta on lyhyt aika ihmisen elämässä, mutta meidän parisuhteessamme ja vauvahaaveissamme se tuntuu todella pitkältä, melkein kuin alkaisi odottaa syyskuussa kesähelteitä - joita ei välttämättä ikinä tulekaan.

Tämä päivä alkoi jännityksellä ja korkein odotuksin. Ehdin jopa miettiä, milloin se laskettu aika olisi ja uskaltaisimmeko jo jouluna kertoa vanhemmillemme. Inssin jälkeen päivä menikin sitten kuin sumussa,välillä itkien ja toisinaan itkua pidätellen. Tuntui kuin kaikki olisi sortunut, vaikka eihän tämä ollut sen kummempi kokemus kuin ensimmäinen inssikään. Jotenkin sitä ihmismieli vaan kuvittelee parasta ja haaveilee onnellisesta lopusta. Mikä lie optimisti muhunkin muuttanu asumaan, helpompi ois vaan tarpoa elämän risuista polkua pessimistinä 😐

Kaksi päivää inssiin... Jännittää!

Keskiviikkona sitten toinen inssi. Hui. Aika menee nopeasti vaikka välillä päivät tuntuu matelevan - erityisesti piinapäivien aikaan. En tykkää käyttää mitään ylimääräisiä lääkkeitä, mutta psyykkisesti on helpompaa, kun voin tehdä jotain muutakin kuin vaan odottaa. Taidan olla aika tärähtänyt, mutta odotan oikeasti, että kello tulee 21 ja voin pistää Pregnylin :D

Toivottavasti Bemfolat olisivat nyt paksuntaneet kohdun limakalvoa... Viime inssissä se oli hyvä, joten hieman erikoista, että Letrozolit eivät nyt toimineetkaan samalla tavalla. Luomukierrossa limakalvon kanssa ei ollut ongelmia  ainakaan silloin, kun kävin gynellä ovulaation kieppeillä, mutta ovulaation ollessa vasta kp 16 - kp 19 limakalvo on varmasti ollut myös luomukierroissa kp 9 vielä aika ohut.

Välillä mietin, miksi polilla määrätään minulle hormoneja ovulaation induktioon vaikka olen joka kierrossa ovuloinut luomustikin. Eikö minua uskota? Vai epäilläänkö kierrossani kuitenkin olevan jotain häikkää? Vai halutaanko näillä lääkkeillä kypsyttää 2-3 munasolua yhden sijaan? Ehkä parantaa munasolujen laatua? Tai nopeuttaa kiertoa? Pregnylin pistämisen ymmärrän tietenkin, koska siten varmistetaan, että ovulaatio ei tapahdu viikonloppuna.

No, oli syy mikä tahansa, millään muulla kuin lopputuloksella ei ole väliä :) Oon valmis kokeilemaan vaikka kaikki maailman hormonilääkkeet, jos vaan saan joskus sen oman vauvan.

Toinen inssikierto

Tällä viikolla aika on mennyt töissä tai oikeastaan työmatkoissa (kiitos siitä yhdistelmälle VR & talvi). Pitkiä päiviä pääkonttorilla ja normaalit jumppakuviot. Pe oli vielä pikkujoulut, huhhuh. Tulipa juotua sen verran ilmaista alkoholia, että suoraan sanoen ei paljon haittaisi, vaikka ne jäisivät vuoden ajaksi viimeisiksi känneiksi :D Toivottavasti jäisivätkin...

Pe oli kp 9 ja kävin follikkeliultrassa. Olin syönyt taas kp 3-7 Letrozoleja, jotka viimeksi kasvattivat pari follia jo 12 päivässä 20 mm:n kokoisiksi. Nyt oli vain yksi 13 mm:n kokoinen ja muutama halkaisijaltaan 10 mm:n kokoisia. Lisäksi kohdun limakalvo oli vain alle 5 mm, joka on lääkärin mukaan liian ohut. Nyt olen sitten pari päivää piikitellyt Bemfolaa, jonka pitäisi kasvattaa limakalvoa ja nopeuttaa follien kasvua siten, että inssipäivänä keskiviikkona (kp 14) olosuhteet olisivat ihanteelliset.

Tänään kolmas ja viimeinen piikki Bemfolaa, huomenna klo 21-22 Pregnyl. Tuo Bemfolan pistäminen tiettyyn kellonaikaan ja säilyttäminen jääkaapissa ei ole mikään helppo juttu :/ En ollut kuullutkaan koko aineesta ennen perjantain käyntiä ja sitten yhtäkkiä pitikin pistää sitä työpaikan vessassa ennen pikkujouluihin lähtemistä.. Hieman hirvitti. Eilen kyläilyjen lomassa kävin vanhempieni vessassa vaivihkaa piikillä.Salamyhkäistä.

Meillä oli taas eri lääkäri kuin viimeksi, tämä oli jo nyt kolmas lääkäri ja hoitajakin oli jälleen uusi, laskujeni mukaan myös kolmas. Kaikki ovat olleet erittäin mukavia, mutta joskus turhauttaa selittää aina uudelle henkilölle samat asiat... Nyt tämän lääkärin kanssa sovimme jatkosta siten, että kolmas ja viimeinen inssi yritetään tehdä ennen polin joulutaukoa ja hieman eri lääkityksellä (ilmeisesti Menopur tms). Pyynnöstämme pääsimme jo IVF-jonoon. Vaikka hämmästykseksemme mitään jonoa IVF-hoitoihin ei ole! Siis mitäh, julkisella puolella ei ole jonoa, whaaaat? ;D Hyvä juttu meille. Kierrostani ja hoitopaikan joulutauon pituudesta riippuen meille tehdään siis eka koeputkihedelmöitys joko tammi- tai helmikuussa.

Insseihin ja etenkin luomusti raskaaksi tuloon minulla on mennyt jo usko ja toivo, mutta IVF:n suhteen olen toiveikas, välillä jopa lähes varma sen onnistumisesta (vaikka eihän sekään varmaa ole, kaikkea muuta) :D Meillä on töissä ensi viikolla kehityskeskustelut. Mieli tekisi kertoa esimiehelle tilanteestani, mutta en uskalla... Ennen IVF-hoitoja on varmaan lähes pakko kertoa, mutta jos nämä inssit nyt onnistuisi tekemään vain ilmoituksella poliklinikkakäynneistä ilman sen kummempia selittelyjä... Ne eivät ole työaikaa, joten tunnit pitää tehdä sisään etukäteen (saldot saavat olla miinuksella enintään tunnin). Aikamoista stressiä nämä käynnit ja poissaolot töistä kyllä aiheuttavat, kun olen edelleen koeajalla. Pääkonttorikäynteihin en voi tiettynä kuukauden aikana lupautua ja esimiehelle ja työkavereille pitää aina ilmoittaa jokin syy poissaoloihin - tai siis pakko ei ole, mutta esimiehen mukaan olisi hyvä tapa.

Välillä kun meinaa iskeä epätoivo ja katkeruus sen suhteen, että miksi me emme voi onnistua lisääntymään niin kuin muut, niin hetken päästä onneksi ymmärrän ajatella myös hyviä asioita. Minulla on ihana mies, joka jakaa kanssani saman arvomaailman ja meillä on aivan upea parisuhde. Monelta puuttuu tämä. Jos vaan joskus saamme lapsen - tai jopa lapsia -, niin me todella osaamme arvostaa häntä emmekä pidä häntä ikinä itsestäänselvyytenä. Tähän asti meillä on vuosi takana yritystä ja jo nyt tiedän, että tämä vuosi on ollut kaikista tärkein parisuhteemme aikana.

Maanantai :(

Tänään on ottanu päähän kaikki. Ihan KAIKKI. Vasta viides päivä uudessa työssä, mutta nyt on jo ihan selvää, että ei oo mikään unelmaduuni. Tilikin menny miinukselle pitkästä aikaa ja palkkapäivä vasta ens viikolla. Työpaikan koulutuspäivänä ei etukäteispyynnöstäni huolimatta ollu kunnon kasvisruokaa, joten olin nälissäni koko päivän. Juna oli 5 min myöhässä. Kylmää. En edes muistanu, kuinka paljon vihaan talvea ja pimeyttä. Päätä särki ja särkee edelleen. Ja mikä pahinta: joka paikassa on onnea hehkuvia raskaana olevia naisia. Ei ne oo mua ennen näin paljon harmittanu (eihän se oo multa pois), mutta tänään... Voi tsiisus, kun ne saa mut raivon ja itkun partaalle!!!!!! Mutta mähän en itke. Kasaan kaiken sisääni ja puran sen vaikka rankalla liikunnalla. On tässä rankemmistakin asioista selvitty melkein ilman itkuja, ei tää lapsettomuus nyt kai sentään itkun arvoista ole.

Kohti toista inssiä - kp3

Näinhän tässä kävi niin kuin todennäköisyyksien mukaan oli odotettavissakin. Sunnuntaina tein negatiivisen raskaustestin (herkkä testi), maanantaista lähtien olo oli sellainen, että menkat alkaa ihan just ja torstai-iltana ne sitten alkoivatkin. Tein torstaiaamuna vielä ennen menkkoja negatiivisen testin, koska torstai oli dpo14, jolloin olimme sopineet soitosta polille. Perjantaina sitten uusi soitto polille ja varasimme follikkeliultran kp9 eli ensi viikon perjantaille. Tämäkin kierto samoin eväin kuin edellinen eli Letrozolit naamaan kp3-7. Jos munarakkulat reagoivat letroihin yhtä hyvin ja nopeasti kuin viimeksi, inssi olisi jo reilun viikon päästä maanantaina (kp12) tai tiistaina (kp13).

Mitään dramaattista itkukohtausta ei tästäkään epäonnistuneesta yrityskierrosta tullut ja nyt kun odotukset ovat taas seuraavassa inssissä, ei mennyttä kiertoa ehdi jäädä edes surkuttelemaan :D Harmillista vaan, että tulee töistä poissaoloja heti työsuhteen alkuun. Koeaika kestää 4 kk ja sinä aikana ehtii tulla poissaoloja vielä kahdesta inssistä (plus niihin liittyvät follikkeliultrat eli 1-2 ultraa kiertoa kohden) ja mahdollisesti myös ivf-hoidot alkaisivat tammi-helmikuussa ja niihin liittyenhän tulee sitten polikäyntien lisäksi ihan reippaasti saikkuakin. Jos menee työ alta, niin sittenhän menee. Haluan oman lapsen ja perheen. Jos se ei onnistu, niin haluan ainakin tietää tehneeni kaikkeni sen eteen. Nykyinen työni on pienipalkkainen toimistotyö, johon olen ylikoulutettu, joten mikään suuri kolaus työn menettäminen ei mielestäni uralleni ole - vaikka **tuttaahan se sitten keskellä stressaavia hoitoja ja kalliiden lääkekulujen vuoksi pihistellä vielä enemmän kuin nyt ja rankkaa alkaa siinä myllerryksessä sitten etsiä uutta työtä.

Hyvänä asiana pidän kuitenkin tällä hetkellä sitä, että oma kiertoni on lähes kellontarkka eli kropassa kaikki (?) toimii niin kuin pitää eivätkä letrot tai Pregnyl muuttaneet sitä. Inssi tehtiin reilu kaksi viikkoa sitten torstaina puolen päivän aikaan, jolloin toinen munarakkula oli vielä puhkeamatta. Jälkimmäinen ovulaatio tapahtui sitten varmaan torstaina illalla. Menkat alkoivat siis TASAN 14 vrk ovulaation jälkeen. Samoin on tapahtunut kaikissa niissä kierroissa, joissa olen joko tikuttanut ovulaation ja/tai tuntenut sen. Vain yksi kierto keväällä poikkesi tästä aikataulusta(tuolloin kohdussa näkyi ultratessa jokin pieni nesterakkula, mutta raskaustestit näyttivät silti negaa).

Toinen positiivinen juttu on se, että pyynnöstäni mies kävi ylimääräisessä spermatestissä ja sai siitä puhtaat paperit eli normaalin tuloksen :) Tuo inssiin käytetty ejakulaatti oli surkea varmaan lähinnä lyhyen pidättäytymisajan vuoksi. Hieman tässä nyt on harmiteltu spermalabran ohjeistusta sen suhteen, että seksiä kannattaa harrastaa inssiä edeltävänä iltana... Kunpa olisimme jättäneet noudattamatta tuota neuvoa, ties vaikka olisi tärpännyt. Huoh. Eipä tässä auta jäädä sitä surkuttelemaan mennyttä tai katkeroitua vaan täytyy toivoa tulevaisuudelta kaikkea hyvää.

Taidanpa ottaa nyt siiderin tai kaksi, hyvällä onnella tällaisia siiderinautinnot eivät ole enää sallittuja kuin muutamana tulevana viikonloppuna ;)

Dpo11

Luulin, että nämä inssin jälkeiset piinapäivät olisivat ihan tuskaa ja odottelisin kärsimättömän odottavaisin mielin raskaustestin tekemistä tämän viikon torstaina eli dpo14. Mutta ei. Helpostihan nämä ovat sujuneet. Jo inssin yhteydessä lääkärin antama ennuste raskauden alkamisesta tässä inssissä oli reilusti alle 10 %,  joten fiksu ihminen kun olen (?!), jo tämä riitti pitämään turhan positiiviset odotukset visusti poissa. Viime viikolla kävin katsomassa OmaKannasta, löytyisikö sieltä tarkempia tietoja hoidostani. Ja löytyihän sieltä. Muistelimme miehemme kanssa, että kohtuuni olisi päätynyt noin 6 milj. siittiötä. Joka sekin on todella vähän, käsittääkseni 5 miljoonaa on sellainen rajapyykki, jonka alle inssiä ei kannata tehdä. OmaKanta kuitenkin kertoi karun totuuden: mieheni ejakulaatista (heh, tämä sana on jäänyt elämään meidän kahdenkeskiseen läpänheittoon) pesun jälkeen ruiskutukseen selvisi vain 1,19 milj. siittiöitä. Eli aivan sairaan vähän! Tuosta määrästä a-liikkuvia oli 0 % ja b-liikkuvia 16 % eli liikkuvuuskin oli selvästi alentunut. Jossain suosituksissa normaalina rajana pidetään sitä, että a- ja b-siittiöitä olisi yhteensä vähintään 50 % :/  Tein vielä eilen raskaustestin, koska herkimmät testithän näyttäisivät näillä main positiivista. Negatiivinen se oli, tietenkin. Olo on sellainen, että menkat alkavat hetkenä minä hyvänsä. Turvottaa, rintoihin sattuu ja aknea pukkaa. Ja kiukuttaa. Paljon.

 Miten tästä sitten eteenpäin? Olen ajatellut, että näillä siittiötuloksilla insseissä on turha enää kuluttaa kenenkään aikaa. Etenkään minun, koska aloitan huomenna uuden työn ja haluaisin minimoida koeaikanani ylimääräiset poissaolot. Haluaisin päästä mahdollisimman pian IVF-jonoon, joka julkisen puolen hoitopaikassamme on kai hieman alle 2 kk. Ehkä siis jo joulutauon jälkeen pääseen hankkimaan itselleni niitä poissaoloja töistä ihan urakalla... Mutta sillä ei ole siinä kohtaa mitään väliä, ei yhtikäs mitään, JOS lopputulos on terve vauva <3

OmaKanta on tosiaan kätevä. Luulin sen olevan vain paikka, jonne voi mennä tarkistamaan voimassa olevat sähköiset reseptit ja lisäämään hoitotahtonsa. Minun piinapäiviäni tietoa ainakin helpotti. Myös se, että aiemmin lätkäisty diagnoosi (naisen määrittämätön hedelmättömyys) oli ainakin epikriisissä korjattu ja on nyt määrittämätön hedelmättömyys ja/tai miehen hivenen heikentyneestä siemennesteestä johtuva hedelmättömyys. Ei sillä sinänsä väliä ole, mutta olen taipuvainen etsimään itsestäni vikoja ja murehtimaan niitä. Nyt kun mulla on ilmeisesti kaikki ok (ovulaatio tapahtuu kerran kuussa, munarakkulat kasvavat hyvänkokoisiksi, kohdun limakalvo on hyvä, ovulaation jälkeen menkat alkavat tasan 14 vrk kuluttua, tiputteluvuotoa ei esiinny, ei merkkiä endometrioosista tai pco:sta, labra-arvot viitearvojen keskellä, paitsi AMH ikäni huomioiden huomattavasti keskivertoa parempi jne), voin murehtimisen sijaan keskittyä luottamaan tulevaan. Siittiöongelmat ratkeavat koeputkihedelmöityksellä, joten käsittääkseni meillä on paljon toivoa :)

Tekstit lapsettomuushoitojen alkuajalta 08/2016 - 10/2016

Kirjoitin aiemmin erääseen toiseen blogiin toisella nimimerkillä, mutta yksityisyyttä suojellakseni päätin perustaa uuden blogin. Sen vuoksi julkaisen näin kertarysäyksellä edelliseen blogiini kirjoittamani tekstit vanhimmasta tuoreimpaan:

13.8.2016
Toivon tämän olevan blogi siitä, kuinka unelmat toteutuvat, rakkaus voittaa kaiken ja vastoinkäymiset vahvistavat. Samalla pieni pessimisti minussa pelkää blogini kertovan lopulta vain katkeruudesta, kyynelistä ja haaveista, jotka eivät ikinä toteudu. Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen, koska lapsettomuuden jakaminen vain oman rakkaan mieheni kanssa alkaa käydä liian raskaaksi taakaksi. Olemme vasta (todennäköisesti pitkän ja tuskaisen) taipaleen alussa, eilen saimme perustutkimukset päätökseen ja kuukauden päästä menemme ensimmäiselle käynnille hedelmättömyysklinikalle.


Tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään syytä sille, miksi raskaus ei ole alkanut 8 kuukauden yrittämisestä huolimatta, oikeastaan kaikki arvot ovat molempien kohdalla todella hyviä ja eilen tehty munatorvien aukiolotutkimus antoi toivoa. Tiedän, että kahdeksan kuukautta ei ole vielä pitkä aika. Oman sairaushistoriani vuoksi lapsettomuuslääkäri kuitenkin suositti hoitoihin hakeutumista 6 kk:n yrittämisen jälkeen. Hieman nolottaa aloittaa blogi jo kahdeksan kuukauden yrittämisen jälkeen, kun tiedän monien kärsivän tyhjästä sylistä vielä vuosienkin yrittämisen jälkeen eivätkä he silti ole luopumassa toivosta tai katkeroitumassa. Tämä on kuitenkin ollut minulle ja miehelleni raskasta epätietoisuuden aikaa; samalla koemme paljon toivoa tulevaisuuden suhteen ja rakkautta toisiamme kohtaan, mutta joudumme myös jakamaan joka kuukausi suuren pettymyksen tunteen. Ikää minulla on jo 33 vuotta eikä aikaa ole tuhlattavaksi - ainakaan, jos toiveissa on 3 lasta niin kuin minulla (miehelle riittäisi kaksikin, mutta tässä vaiheessa yrittämistä edes yksi lapsi olisi enemmän kuin parasta, mitä voisi tapahtua) 😊

16.8.2016
Perjantaina kävin Terveystalossa munatorvien aukiolotutkimuksessa ja samalla keskustelin lapsettomuuslääkärin kanssa mahdollisista syistä, miksi en ole vielä raskaana. Kysyin, voiko kuntoilu haitata raskaaksi tulemista. Gyne katsoi mua hetken arvioiden varmaan muutaman liikapainokiloni johtuvan sohvaperunan elämäntyylistä ja totesi, että ehei, liikunta on vain hyvästä, kunhan ei maratonille treenaa. Siihen sitten minä lisäkysymyksenä, että jos treenaa salilla/ryhmäliikuntatunneilla 10 krt viikossa ja kävelee työmatkat & kaikki muut mahdolliset matkat (keskimäärin yli 10 000 askelta päivässä), niin onko se liikaa. Vastaus yksiselitteinen: on. Kolme kertaa viikossa olisi raskautumisen kannalta ihannemäärä liikuntaa. Erityisesti ovulaation jälkeen keltahormonin toiminta voi häiriintyä liiallisen liikunnan takia.


Hyvä, etten ruvennut itkemään... Liikunta on mulle elämäntapa ja yksi tärkeimmistä tavoista poistaa stressiä ja pitää mieli ja keho virkeänä. Vaikka olenkin hieman pyöreä/pehmeä/mitä-näitä-termejä-hieman-ylipainoiselle-onkaan, olen silti suht hyvässä kunnossa ja jopa suklaata tai valkoviiniä paremmat kiksit saan vaikkapa intervallispinningistä ja lähellä oksennus- ja pyörtymistilaa käymisestä 😂


Tässä olenkin nyt miettinyt, että mitä tehdä. Jätänkö liikuntakertoja vähemmälle, istunko turhautuneena kotona illat ja menenkö aamulla silmät ristissä suoraan sängystä töihin ja pahimmassa tapauksessa kärsin unettomuudesta ja lihon entisestäni? Puhumattakaan stressitason noususta... 😐 Vai jatkanko tätä tahtia (maanantaita lukuun ottamatta joka aamu kuntoilua, lauantaiaamuisin pari peräkkäistä tuntia ja silloin tällöin aamujumpan lisäksi myös töiden jälkeen jotain kivaa), nukun suht hyvin, jaksan töissä paremmin, nautin ihanista endorfiinioloista ja valmistaudun mahdolliseen raskauteen parantamalla kuntoani ja lihaksistoani? Voiko liikunta todellakin haitata niin paljon raskaaksi tulemista, että liikunnan vähentäminen kolmasosaan kannattaa? Kaikki liikuntani ei ole mitään rääkkiä, joskus riittää puolen tunnin spinu, toisinaan tanssillinen tunti tai vaikkapa (voima)jooga. Pyrin pitämään yhden lepopäivän viikossa.


Isoja juttuja mietittäväksi, kun kyseessä olisi niin kovasti sekä minun että mieheni toivoma lapsi ja toisaalta oma psyykkinen ja fyysinen hyvinvointini. Työni on niin stressaavaa, että liikunnan tai alkoholin lisäksi en ole keksinyt muita palautumiskeinoja. Alkoholia en ole viime aikoina pahemmin harrastanut enkä nytkään ajatellut jumppaamista vaihtaa tissutteluun 😀

17.8.2016
Taas on toivoa ja odotuksia paremmasta, kun tänään on kp13 ja alkaa olla oireita ovulaatiosta 😄 Vielä en ole tässä kierrossa tikutellut, koska perjantain gynekäynnillä ei näkynyt johtofollikkelia. Huomenna (kp14) voisin taas kaivaa tikut esiin. Sitten ainakin viikon ajan seksiä joka ilta, halutti tai ei. Näinä päivinä romantiikka katoaa jonnekin taka-alalle ja rakastelusta tulee jotenkin niin teknistä, aikataulutettua ja suoraan sanottuna se alkaa tuntua yhdeltä kotityöltä pyykinpesun ja lattiakaivon siivouksen lomassa. Mikä ihme siinä on, että pakko tappaa kaiken kivan fiiliksen?! Kyse ei ole siitä, etteikö olisi haluja, rakkautta, nautintoa, läheisyyttä ja intohimoa. Niitä ei vaan satu olemaan samaan aikaan pakon kanssa, melkeinpä kaikkina muina kuukauden päivinä senkin edestä. Ehkä tämä voisi olla toinen ja viimeinen kierto, jossa bongailen ovulaatiota - ainakin ennen kuin lapsettomuushoidot alkavat. Jos ovulaatiotesti näyttää tässäkin kierrossa yhtä yksiselitteisen positiivisen tuloksen suunnilleen samoihin aikoihin kuin viime kierrossa, omasta mielestäni vika lapsettomuuteen ei löydy ovulaation häiriöistä. Olisihan se huippua, jos tulevissa kierroissa ei tarvitse miettiä omia ja miehen menoja ovulaation kannalta (etenkin kun joka toinen päiväkin riittäisi lapsettomuuslääkärin mukaan, mutta tässä asiassa haluan näköjään ylisuorittaa ja kerta päivässä on minimi). Tai jos ei edes ajattelisi koko kiertoa ja laskisi päiviä?! Sehän tuntuu ajatuksena melkein lomalta 😎


Enpä olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että marisisin tällaisesta asiasta, mutta kyllä tämä tuntuu tämänhetkisen stressaavan elämäntilanteen kuormituksessa lähinnä vain yhdeltä lisästressin aiheuttajalta 😒 Viime kierron ovulaation aikana pahoitin mieleni, kun mieheni ihan tosissaan avautui, kuinka hän on niin väsynyt ja kuinka rankkaa tämä on hänelle. Siis päivittäinen seksi. Samaan aikaan mulla oli juuri ollut ovulaatio, oikeaa munasarjaa särki kävellessä, yhdynnässä ja välillä muutenkin. Lisäksi rinnat olivat niin kipeät, etten voinut esimerkiksi juosta. Sen päälle vielä ahdistukseni, kun ajattelin tämän olevan viimeisiä kertoja ennen raskaiden hoitojen alkua. Mies onneksi ymmärsi eikä enää valita. Välillä silti pelottaa, ymmärtääkö mies, mihin olemme ryhtymässä. Hedelmättömyyshoidot eivät varmasti ole helppoja naiselle eivätkä parisuhteelle. Etenkään, jos pelkkä inseminaatio ei tuo toivottua tulosta. Huh, en halua edes ajatella niin pitkälle... Aikataulutusta, poissaoloja töistä ja niiden selittelyä työpaikan menettämisen pelossa, ovulaatiotestejä, labroja(?), follikkeliultria, hormoneja, väsymystä, huonoa oloa, aknea, turvotusta, rahamenoa (onneksi pääsemme julkiselle puolelle) ja epätietoisuutta tulevasta. Jos keinohedelmöitykseen asti joudutaan/päästään, niin ei kyllä mitenkään tunnu mukavalta ajatukselta se munasolujen keräys... Puhumattakaan siitä pettymyksestä, joka tämän kaiken jälkeen kuitenkin tulee menkkoina tai yhden viivan näkemisenä raskaustestissä. Se pettymys tässä tuntuu pahimmalta. Kaiken muun jaksaakin, mutta jaksaako pettymyksiä kuukaudesta ja ehkä jopa vuodesta toiseen?! Kunpa etukäteen voisi tietää, saammeko ikinä omaa vauvaa; silloin tämän kaiken jaksaisi varmasti hymyssä suin tai tajuaisi luovuttaa ajoissa ja keskittyä elämässä muihin asioihin.

22.8.2016
Tänään on kp18 eikä vieläkään ovulaatiota... Tämänaamuisessa testissä testiviiva jäi hieman kontrolliviivaa haaleammaksi ja aiempina päivinä testiviivaa ei ole näkynyt lainkaan. Välillä mietin, ovuloinko vasemmalta puolelta lainkaan, kun oireita ei juuri ole ja kun oikean munasarjan ovuloidessa oireet ovat kymmenen kertaa kivuliaammat kuin kuukautisten alkaessa 😓 Mitään vikaa ei vasemmallakaan puolella ole ultrassa tai aukkarissa havaittu ja pari kuukautta sitten gynellä käydessä vasemmalla puolella oli gynen mukaan sennäköinen keltarauhanen, että ovulaatio oli tapahtunut.


Viikonloppu oli kaikinpuolin kiva ja rentouttava. Ei otettu miehen kans stressiä näistä asioista 😄 Ehkä tässä kierrossa kokeillaan nyt joka toisen päivän taktiikkaa. Ja sitä, että YRITÄN kuntoilla vähän vähemmän... Eli ainakin kaksi lepopäivää viikossa. Huh, mitenköhän onnistuu...


Viikonloppuna tapahtui kuitenkin sellainen kurja asia, että mieheni sukulainen nukkui pois. Tuli vähän kelailtua sitäkin kautta elämän tarkoitusta, omaa ja vanhempiemme ikääntymistä ja sitä, että ei tässä enää mitään kakaroita olla vaan aikuisia ihmisiä, joilla ei mene montakaan kymmentä vuotta, kun olemme sukumme vanhin sukupolvi. Ehkä myös sukuhaaramme molempien osalta päättyy tähän?! 😟


Onkohan tämä nyt sitten sitä biologisen kellon tikitystä, kun ajattelee noin? Joskus kuvittelin oman biologisen kellon olevan joko äärimmäisen hiljainen tai kokonaan rikki, mutta nyt parin-kolmen vuoden aikana asioista on alkanut löytää uusia puolia. Vauvakuumetta mulla ei ole ikinä ollut eikä tule enkä suoraan sanoen voi edes ymmärtää, miltä vauvakuume tuntuu ja miksi se joillekin tulee. Mun mielestä (anteeksi vain kovasti suoruuteni) vauvat eivät ole suloisia, hyväntuoksuisia tai mitenkään hellyyttäviä. En ole pitänyt ikinä vauvaa sylissäni enkä sitä ole kaivannutkaan. Ennen kuin nyt... Nyt haluaisin enemmän kuin mitään muuta saada oman vauvan syliini ja nähdä oman lapseni hymyilevän. Haluaisin katsella vauvassa komean mieheni piirteitä ja haluaisin nähdä sen rakkauden, jonka minä ja mieheni sekä meidän vanhempamme lapseen kohdistaisivat. Haluaisin tarjota lapselle turvallisen kodin ja mukavan lapsuuden, jollaisesta minä ja miehenikin olemme päässeet nauttimaan. On niin paljon toiveita ja unelmia, jotka toteuvat vain oman lapsen kautta. Välillä harmittelen, miksi olen niiden unelmien antanut vallata mieleni, miksi en vaan voinut jatkaa elämääni ilman biologista kelloa... Ihan onnellinen olen nytkin, ilman lasta. Mutta kun jotain olen saanut päähäni ja sen itselleni perustellut, en siitä luovu vaan teen kaikkeni sen saavuttamiseksi. Toivottavasti se riittää.


23.8.2016
Tänään (kp19) ovulaatiotesti oli positiivinen eli testiviiva selvästi kontrolliviivaa tummempi. Huh, helpottavaa! Taas odotukset korkealla, vaikka sisällä on vahva tunne siitä, että kyllä ne menkat alkaa tasan 14 vrk:n kuluttua tästä päivästä 😯 Aikamoista tunteiden vuoristorataa, kun mieli on samaan aikaan toiveikas ja järki huutaa jossain taustalla, että kannattaa varautua jälleen kerran pettymykseen.

28.8.2016
Olen ollut nykyisessä työssäni noin vuoden ajan. Työ on kiinnostavaa ja lähestulkoon koulutustani vastaavaa. Pääsen työssäni oppimaan koko ajan uutta ja soveltamaan yliopisto-opinnoista hankittua tietoa ja aiemmista työpaikoista kerättyä osaamista. Työkaveritkin ovat ihan ok (ehkä yhtä lukuun ottamatta) ja suurin osa asiakkaista suht mukavia. Työpaikka sijaitsee hyvällä paikalla, pääsen sinne kätevästi kävellen ja lounaspaikoissa on, mistä valita. Saan pitää lomani aika pitkälti omien toiveideni mukaisina ajankohtina - (palkattoman) sijaisen hankinta ja perehdyttäminen on toki omalla vastuullani. Palkkaa minulle maksetaan juuri sen verran kuin työhaastettelussa olin toivonut (jälkikäteen tosin huomasin pyyntöni olevan alakanttiin, koska alallani ei ole TES:iä eikä näin ollen makseta esim. lomaltapaluurahoja).


Kuulostaa aika ihanteelliselta, eikö vaan? Näin olen itselleni hokenut tämän vuoden ajan. Kiiretilanteet, ahdistuksen, osaamattomuuden tunteen, tekemättömien töiden kasautumisen, muistiongelmat, keskittymiskyvyn puutteen, unettomuuden ja muut uniongelmat, hitaan palautumisen liikunnan jälkeen, pinnani kiristymisen, itkuherkkyyden, lihomisen, aknen, hiustenlähdön, päänsäryn, huimauksen, ennen kokemattomien yläselän lihaskireyksien, VÄSYMYKSEN ja muiden stressiin viittaavien merkkien olen ajatellut olevan aina väliaikaista ja pian ohi menevää. Olenhan uusi alalla ja minulla on paljon opittavaa. Olenkin oppinut todella paljon ja tavallaan olen erittäin ylpeä siitä, miten hyvin olen ominpäin omaksunut tietoa ja soveltanut sitä käytännössä 😀 Mutta hei,oikeesti.... Vuosi on mennyt ja aiemmin luettelemani merkit vain pahenevat. Voin lisätä luetteloon vielä yhden: hedelmättömyys. Perustutkimuksissa ei löytynyt mitään vikaa minusta tai miehestäni, joten olisiko tuo äärimmäinen stressi syynä, miksi en ole tullut raskaaksi?! 😖 Onkohan nyt vain aika todeta aluksi itselleni, myöhemmin esimiehelle ja työkavereille, että olen erittäin lähellä loppuunpalamista? Olisi varmaan syytä kertoa esimiehelle painavammin, että minulla on liikaa töitä (kerron sen hänelle toki vähintään kerran viikossa, mutta sillä ei näköjään ole vaikutusta) ja että minulla ei ole koko kuluneen vuoden aikana ollut minkäänlaista hallinnan tunnetta työssäni. Lisäksi pitäisi kertoa, että työni sisältää jatkuvia minusta riippumattomia keskeytyksiä, joihin minun tulee reagoida nopeasti, joten en pysty hoitamaan vastuullani olevia tarkkuutta ja paljon aikaa vaativia kirjallisia/laskennallisia töitä. Työnkuvani on aivan liian laaja ja minulta odotetaan paitsi virheettömyyttä omassa työssäni myös työkavereiden mahdollisten virheiden huomaamista ja niihin puuttumista. Kaiken tämän olen pyrkinyt hoitamaan oman jaksamiseni äärirajoilla pitämättä muita taukoja paitsi lakisääteisen 30 minuutin lounastauon, vessakäynnitkin olen minimoinut. Silti saan eräältä työkaverilta lähes päivittäin kuulla siitä, kuinka en tee töitäni ja että minun tulisi tehdä tämä ja tuo asia paremmin, nopeammin, huolellisemmin jne ja että hän alkaa pian itse omien töidensä lomassa tehdä minun töitäni, kun en hoida hommiani. Olen niiiiiiiin kurkkuani myöten täynnä tätä työtilannetta, että en jaksa enää. Alan jo perjantai-iltana kauhulla odottaa maanantaita. Ei kai sen ihan niin kuuluisi mennä?! Eniten tässä silti huolettaa se, että tämä työstressi vie minulta haaveet omasta perheestä. Ei mikään työ ole sen arvoista. Toisaalta tarvitsen vakituisen työpaikan elättääkseni mahdollisen lapseni ja saadakseni asuntolainan omaa kotia varten... Unelma lapsesta oli suurin syy, miksi hain nykyiseen työpaikkaani. Matkustelevalle ja lapsettomalle parisuhteessa elävälle naiselle olisi paremmin toiminut määräaikaiset työt, joiden välissä olisi voinut pakata rinkan ja hypätä lentokoneeseen. Taisin mennä reilu vuosi sitten asioiden edelle, kun sinisilmäisenä hölmönä kuvittelin lasten hankinnan olevan vain päätös ja toteutuvan noin 9 kk sen jälkeen, kun jätän pillerit pois. Kuinka tietämätön olinkaan! Eihän lapsia hankita tai tehdä, kuinka joku ajattelematon ihminen on nuokin termit keksinyt. Lapsia saadaan. Jos saadaan.


Tämän vuodatukseni päätteeksi totean sen, mitä mieheni on kehottanut minua tekemään jo noin 10 kuukauden ajan: aion etsiä uuden ja vähemmän stressaavan työpaikan.

31.8.2016
 Hyvät puolet: en ole viime aikoina stressannut raskaaksi tulemisen vaikeuksista. Huonot puolet: stressaan työasioista niin paljon, että raskaus tässä tilanteessa olisi mahdotonta.


Kerroin pomolle, että alan olla jo todella uupunut enkä saa enää esim. nukuttua. Pomo vastasi vain, että koita jaksaa. Yritin kysellä, saisiko tänne palkattua ihmistä, joka tekisi suht samoja hommia kuin minä. Ei tule tapahtumaan.


Nyt yritän tosissani etsiä uutta työpaikkaa, kun täällä ei ole toivoa paremmasta. Jos kävisi niin kivasti, että saisi uuden vakiduunin, niin hieman mietityttää koeaika ja se, kuinka paljon sen aikana uskallan ottaa poissaoloja hedelmöityshoitojen takia... Julkisella puolella kun niiden ajankohtaan ei voi mitenkään vaikuttaa (eikä tosin oman paikkakuntani ainoan yksityisen lapsettomuusklinikan aikojakaan saa toimistoajan ulkopuolella). Yksi vaihtoehto olisi käydä lapsettomuusgynellä, joka voi hoitaa tavallisella yksityisellä lääkäriasemalla follikkelin stimulointia.


Haha, miten tämä työn ja perheen yhteensovittaminen on näin vaikeeta jo ennen sitä varsinaista perhettä 😂

4.9.2016
Viikonloppu oli rentouttava 😊 Jos tästä työstressistä on väkisin löydettävä hyviä puolia, yksi ja varmaan ainoa on se, että stressi ja epätoivo raskautumisen suhteen jää taka-alalle. Raskaaksi tulemisen vaikeus/mahdottomuus ja tulevat hoidot eivät ole mielessä koko aikaa, kun arkipäivisin vain yrittää selviytyä kohti viikonloppua, jolloin keskityn vain mieluisiin asioihin: syön hyvin, juon muutaman viinilasillisen, harrastan liikuntaa, ulkoilen, tapaan ystäviä ja perhettä, luen naistenlehtiä ja väsymyksen vuoksi viikon aikana lukematta jääneet hesarit, käyn ehkä leffassa tai bändien keikoilla ja tärkeimpänä: lepään. Suunnittelen kaikki viikonloput sen mukaan, että saan nukuttua mahdollisimman paljon ja hyvin ja mieluiten otan pikku päikkäritkin kissat kainalossa - parasta rentoutumista! 😺


Vaikka teen kaikkeni levon suhteen, silti en ehdi palautua työviikon stressistä viikonlopun aikana. Mulla on ollut pahoja selkävaivoja aiemminkin ja nyt pitkän työpäivän jälkeen ne tuntuivat palanneen yhtäkkiä vuoden tauon jälkeen. Olenkin tässä miettinyt, että voiko keho olla niin älykäs, että psyykkisen stressin mennessä yli sietokyvyn kroppa kertoo, että nyt on tehtävä jotain... Vai onko kyse vaan siitä, että pitkät työpäivät ja huono ergonomia (kiireessä istuma-asentoon yms ei ehdi/huomaa puuttua ja lisäksi työpaikallani näihin asioihin ei ole panostettu lainkaan) rasittavat selkää? Lisäksi huonot yöunet varmasti sekoittavat aineenvaihduntaa ja hidastavat palautumista, jolloin selkääkin jää jumeja ja virheasentoja. No, oli miten oli, selkäkipu on tänään ollut tosi paha. Uskalsin ottaa Dolania särkylääkkeeksi,koska menkat ovat tuntemuksieni mukaan alkamassa ihan pian. Nyt raskauden yrittämisvaiheessa olen välttänyt lähes kaikkia mahdollisia lääkkeitä: vain aamutyroksiinin ja iltavitamiinit olen ottanut tunnollisesti. Kevään siitepölyallergiankin selvitin ekaa kertaa 20 vuoteen ilman lääkkeitä, wow!  😇


Oon kyllä niiiiiin täynnä menkkoja, niiden alkamisen odottelua/pelkäämistä, toivonkipinän haalenemista joka kuukausi ja myös pms-oireita. Olen ollut tosi itkuherkkä ja samanaikaisesti vihainen just ennen kuukautisten alkamista ja kahtena ekana päivänä. Silloin on pakko nauttia suklaata, vaikka muuten herkuttelenkin vain viikonloppuisin (silloinkin kohtuullisesti). Ilman suklaan tuomaa lohtua olisin varmaan seonnut eikä miehenikään mua sellasena jaksaisi. Suklaan voimaa ei voi aliarvioida, se pitää mut järjissäni ainakin niinä parina päivänä kuukaudessa, jolloin ympäriltä katoaa värit ja katselen maailmaa kyynelten läpi.

11.9.2016
 Tänään kp5. Nämä uuden kierron päivät ovulaation hetkille asti ovat turhauttavia. Ei voi muuta kuin odotella ja toivoa, että kroppa toimii. Onhan nekin päivät turhauttavia, kun ovulaation jälkeen odottelee menkkoja ja samalla toivoo, että jospa nyt tällä kertaa vihdoinkin olisi tärpännyt, mutta jotenkin se jännitys tekee niistä päivistä siedettävämpiä 🙄


Ensi viikolla on eka käynti julkisen puolen lapsettomuuspolilla. Eipä siellä varmaan muuta kuin levittelen taas jalkani yhdelle uudelle lääkärille ja kuulen samat jutut siitä, kuinka kaikki näyttäisi olevan paperilla ja mun kropassa ok. Parhaassa tapauksessa saisin mukaan edes jonkun reseptin, että voisin vaikka jo tässä kierrossa kokeilla, olisiko kyse keltarauhasen toiminnan häiriöstä liian stressin takia... Mutta veikkaanpa, että tää alkukartoitus on vaan sellanen, että siellä mietitään,millä hoidoilla kannattaa lähteä liikkeelle ja laitetaan sitten monen kuukauden mittaiseen jonoon.


Töissä tilanne vaan pahenee. Saatan irtisanoutua hyvinkin pian. Sain vuosi sitten vakiduunin, jota hain vain unelma lapsista ja omakotitalosta mielessäni. Jos ei niitä lapsiakaan saada, niin en halua omakotitaloa. Jos en halua omakotitaloa tai muutakaan omistusasuntoa, en tarvitse asuntolainaa. Jos en tarvitse asuntolainaa, niin miksi ihmeessä pilaan elämäni, terveyteni ja ihmissuhteeni vakituisessa työssä, kun määräaikaisilla töillä ja satunnaisilla työttömyyskorvauspätkillä tulisin toimeen kuitenkin?


Hyvässä lykyssä tässä voisi käydä niin, että tulisin raskaaksi melko pian nykyisen työn lopettamisen jälkeen, kun stressitaso laskee. Mutta en uskalla edes ajatella niin pitkälle, kun ei tätä elämää näköjään voi suunnitella etukäteen. Jos niin kävisi, niin rahallisesti tekisi tiukkaa ja huoli taloudellisesti turvatusta tulevaisuudesta voisi kasvaa. Toisaalta ainakin tällä hetkellä ajattelen sinisilmäisesti, että ei niitä lapsia rahalla kasvateta vaan rakkaudella 😍 Rakkautta meiltä tai lähisuvulta ei puuttuisi ikinä.

15.9.2016
Tänään kävimme mieheni kanssa ensimmäisen kerran julkisella puolella lapsettomuuspolilla. Lääkärinaika oli ajallaan, kesti 20 min ja sisälsi aiempien tutkimustemme läpikäyntiä (labrat, aukiolotutkimus, siemennesteanalyysit) sekä sisätutkimuksen. Lääkäri oli mukava ja asiallinen, mutta mikä parhainta hän oli kanssamme täysin samaa mieltä jatkosta. Inseminaatio toteutetaan jo seuraavassa kierrossa 😀 Sain Letrozol-reseptin ja ohjeen aloittaa sen kierron 3.-7. päivänä. Myös verikokeissa pitää käydä alkukierrossa, ennen letrojen aloitusta tietenkin. Follikkeliultraan varaan ajan heti ekana kiertopäivänä. Mies käy myös verikokeissa, koska sukupuolitautitestit pitää olla tehtynä ennen sperman pesua.


Lääkärin mukaan meillä on kaikki kunnossa. Hän oikein hämmästyi munasarjakapasiteettiani (amh-arvo oli niin hyvä) ja myös muita taustatietojani kehui. Miehelläkin kaikki arvot olivat hyvät. Juuri sen takia aloitammekin suoraan inseminaatiolla emmekä follikkelistimulaatiolla, koska en luultavasti hyötyisi hormonilääkityksestä. Kuukautiskiertoni on niin säännöllinen, ovuloin eikä minulla ole tiputteluvuotoa.


Lääkärin tapaamisen jälkeen juttelimme vielä hoitajan kanssa. Hänkin oli todella mukava. Olen edelleen hämmästynyt siitä, kuinka nopeasti julkisella puolella pääsemme hoitoon ja kuinka ystävällistä palvelua saimme. Meillä on kuitenkin yritystä takana vasta alle 10 kk. Meille se tuntuu pitkältä ajalta ja on sisältänyt 9 pettymystä. Tiedän kuitenkin, että monet ovat yrittäneet paljon pidempäänkin ennen hoitoihin pääsyä. Olen niin kiitollinen, että olemme päässeet hoitoihin ja meidän toiveemme ja tilanteemme huomioitiin hyvin 😀 Töissäkään kukaan ei kysellyt, mikä lääkäriaika minulla on. Sain jopa käydä työajalla polilla. Katsotaan, miten jatkossa pomo ja työkaverit suhtautuvat tilanteeseen, jossa käyn kerran tai kaksi kuussa ultrassa ja kerran kuussa inseminaatiossa... Tästä tulee siis ainakin kaksi poissaoloa kuussa. Inseminaation jälkeen haluaisin mieluiten levätä kotona enkä painaa hiki hatussa töitä, pitääkin ehkä tehdä entistä enemmän tunteja sisään.


Nyt taas vaihteeksi positiivisin mielin kohti tulevaa 😊

21.9.2016
Unettomuus on vaan pahentunu, on ollut pakko syödä unilääkkeitä, ettei pää sekoa 😖 En millään haluisi nyt ottaa lääkkeitä, vaikka näitä lääkkeitä voisi periaatteessa syödä raskaudenkin aikana. En kuitenkaan haluaisi syödä mitään turhia lääkkeitä ovulaation jälkeen, koska ainahan on mahdollisuus raskauteen. Mutta toisaalta myös unettomuus ja ylirasitus ovat vähintään yhtä haitallisia mahdollisen raskauden aikana. Näin sanoi ainakin työterveyslääkäri, kun melkein itku silmässä kerroin, kuinka en mielestäni voi syödä mitään unilääkkeitä.


Uusi työpaikka on hakusessa ja suoraan sanoen ihmettelen, mikäli kumpikaan tämän viikon työhaastatteluista ei tuota tulosta. Perjantaina pitäisi selvitä, jännää 🙄 Kyllä tämä mahdollinen työpaikan vaihtaminen vaan tuo mieleen kaikenlaisia mietteitä. Ensinnäkin on hieman huono omatunto, jos/kun lähden nykyisestä työpaikasta ja sinne joudutaan etsimään nopealla aikataululla uusi. Toiseksi mietin mahdollista uutta työnantajaani ja mahdollista raskautta. Ei kovin reilua työnantajaa kohtaan, jos uusi tekijä jää heti pian pois. Etenkään, kun hakijoita olisi ollut esim. tähän toiseen paikkaan yli 200. Kolmanneksi tuntuu aika isolta riskiltä vaihtaa työpaikkaa. Mitä jos uusi työ ei vastaakaan odotuksiani? Mitä jos työilmapiiri on huono? Entä jos työsuhteeni päättyy jo koeajalla? Toinen hakemistani työpaikoista olisi määräaikainen, mutta jatko olisi erittäin todennäköinen. Molemmissa työpaikoissa olisi pienempi palkka kuin nykyisessä, mutta toisaalta niissä olisin tes:in piirissä eli saisin lomarahan, palkallisen sairausloman myös 9 sairauspäivän jälkeen ja myös palkallisen äitiysloman - jos sellaiselle nyt ikinä tulee tarvetta. Myös kahvitauot kuuluisivat pakettiin. Tuntuu isolta päätökseltä vaihtaa työpaikkaa, mutta tiedän palavani loppuun, jos jatkan nykyisessä työssä. Tiedän lisäksi, että raskaus ja sen sujuminen ilman keskenmenoa tällä stressitasolla on mahdotonta. Tulee silti niin itsekäs olo. Pitäisi varmaan vielä listata plussat ja miinukset, niin perjantaina olisin päätöksestäni täysin varma työhönottopuhelun osuessa kohdalleni. Voi tietenkin olla, että mitään puhelua ei edes tule. Se olisikin toisaalta helppoa, niin ei tarvisi tehdä päätöksiä.


Nyt yritän tämän viikon levätä ja relata - kaikesta jännästä huolimatta. Kävin tänään pitkästä aikaa pilateksessa ja hierojalla, molemmat teki niiiin hyvää 😊 Hierojan käsittelyssä pohdiskelin, että pitäisi kyllä käydä useammin, että voisin rentoutua oikeasti enkä vaan mukarentoutua sohvalla multitaskatessa kännykän, läppärin, telkkarin, suklaalevyn ja naistenlehden parissa. Kyllä, mun "rentoutumiseen" etenkin viikonloppuisin kuuluu nämä kaikki 😂 Tai sitten liikunta. Pitäsköhän opetella meditoimaan?! Äh, miten lepääminen voikin olla välillä niin hankalaa.

29.9.2016
Ilmoitin tänään töissä, että otan loparit. Ajattelin vielä viikko sitten saadessani tiedon uudesta työpaikasta, että käyn vielä nauttimassa etelän auringosta ja lämmöstä kahden työn välivaiheessa ennen uuden alkua. Mutta ei, realiteetit iski vastaan: kp1-3 välisenä aikana mun pitää käydä verikokeissa ja kp9 ultrassa ja ovulaatioajankohtana tietenkin inseminaatiossa. Eli toisin sanoen ei mitään mahdollisuutta päästä edes viikon matkalle. Tai no riippuu, miten nuo kp:t sattuvat joko viikonloppuun tai arkipäiville, mutta jos kierto on yhtä päivän tarkka kuin kaksi edellistä kiertoa (33 päivää, ovulaatio kp19), niin en pääse reissuun. Ottaa niiiiiin päähän. Miksei raskaus voi alkaa luonnollisesti? Miksi kaiken täytyy aina olla mun elämässä näin vaikeeta? Olen oikeasti kohdannut järkyttävän määrän vastoinkäymisiä, eikö alkaisi jo riittää? Olen niin väsynyt ja turhautunut ja jopa raivoissani jo ennen hoitoja. Aiemmin tuntemani kiitollisuus alkaa väistyä ja tilalle tulee katkeruutta. Nyt pitäisi vaan ajatella ja tehdä mukavia asioita. No mitähän ne mahtais olla? Tietenkin ulkomaanmatka jonnekin sopivan kauas ja kauniiseen ympäristöön täältä synkästä Suomen syksystä. Tekis mieli kieltäytyä noista hoidoista jo ennen kuin ne on edes alkanu. Ei ne kumminkaan mitään auta, rikkoo vaan hyvän avioliiton ja katkeroittaa ja vie varmaan työpaikankin.

19.10.2016 Viikko ulkomailla. Yksin. Mikä ihana rentoutumisloma! Aivan parasta stressinpurkua 😎


Ajoitin loman siten, että ehdin käydä kp3 labrassa verikokeissa (kilppariarvot, estradoli, FSH ja LH. Kp4 lähdin reissuun. Kp3-7 söin Letrozolia, josta ei onneksi tullut mitään sivuvaikutuksia. Kp7 alkoi alavatsassa lievä jomotus ja turvotus. Kp11 palasin Suomeen ja kp12 eli tänään oli follikkeliultra klinikalla. Kaikki labrat oli ihan normaaleja. Yllätyin letrojen vaikutuksista: ultrassa kaksi 20mm kokoista munarakkulaa vasemmalla puolella ja lääkäri sanoi, että inssi on tehtävä ehdottomasti jo huomenna eli kp13!!! ☺ Sain reseptin Pregnyliin. Lääkäri ohjasi minut ja mieheni (joka on kaikilla käynneillä mukanani, koska tämä on meidän yhteinen juttu) hoitajan huoneeseen. Hoitaja opasti Pregnylin pistämisessä todella hyvin! Saimme myös ajan inssiin huomiselle klo 11. Hoitaja pyysi meitä käymään vielä spermalabrassa, jossa varattiin miehelle aika aamuksi. Saimme spermalabrasta ohjeeksi, että seksiä kannattaisi harrastaa jo tänään, koska miehen spermanäyte oli viime kerralla normaali. Tämä kehotus oli kiva yllätys 😍

Kotiin sitten apteekin kautta. Petipuuhien jälkeen pistin Pregnylin. Helppo homma! Eniten jännitti lasipullojen kaulojen katkaisu ja se, jos aine leviää ympäriinsä. Se sujui mallikkaasti. Piikin vaihtaminen isosta pienempään oli vaikein vaihe; neula tipahti lattialle ja keräsi parit kissankarvat 🙄 Itse pistäminen mahamakkaraan oli vain pieni nipistys.


Huominen jännittää jo kovasti. Vähän huolettaa se, että kohdun limakalvo oli vain hieman yli 6mm. Ollaan kuitenkin vasta kp12 ja normaalisti olen ovuloinut kp18 ja kp19. Limakalvon rakenne on kuitenkin normaali, joten eipä tässä kai hätää ole... Tää on nyt niin jännää, että en melkein pysty olemaan! Miten ihmeessä pysyn housuissani 14vrk inssin jälkeen??? Samaan aikaan pitää jännittää, toivoa parasta ja valmistautua pahimpaan eli menkkojen alkamiseen. Voisiko asiaa olla vaan ajattelematta? Äh, oon niin kärsimätön tällaisissa asioissa.


Edelleen oon kyllä tyytyväinen julkisen puolen toimintaa. Tosi nopeasti kaikki sujunut: raskaushaaveita on ollut vasta alle vuosi, e-pillerit lopetin 11 kk sitten. Heinäkuun loppupuolella yksityiseltä gyneltä lähete julkiselle puolelle ja jo alle 3kk kuluttua siitä on eka inssi. Laskua tähän mennessä tullut pari kymppiä lääkkeistä (Letrozol ja Pregnyl) sekä yksi pkl-maksu (noin 40e) ja varmaan ultrasta & inssista tulee parit pkl-maksut lisää. Yksityisellä puolella olisi jo tähän mennessä mennyt joitakin satoja euroja labroista, lääkärikäynneistä ja huomisesta sperman käsittelystä ja inssistä tulisi myös reippaasti lisälaskua.

20.10.2016
Jännittää. Ihan törkeästi. En saanu edes nukuttua. Myös kissat huomasivat mun levottomuuden ja ne piti mua hereillä myös. Ei jännitä itse toimenpide vaan se, saisinko kahden viikon päästä ihka ensimmäisen plussan raskaustestissä... Mies kävi just tekemässä oman osuutensa. Mun vuoro on pikkusen vajaan kahden tunnin päästä. Oon tehny elämässäni paljon villejäkin juttuja ja joutunu tiukkoihin paikkoihin, mut tää tuntuu melkeinpä kaikista jännittävimmältä 😅

20.10.2016
Klo 10.40 ilmoittaudun vastaanottotilan automaatilla.

Klo 10.55 mies tulee seurakseni/tuekseni.

Klo 11 kutsu sihteerin huoneeseen. Allekirjoitan hoitosuostumuksen ja näytän henkkarini. Takaisin sohvalle odottamaan.

Klo 11.10 kutsu saman lääkärin huoneeseen kuin eilen, lääkäri sama. Saman tien isku vasten kasvoja: miehen aamulla antama sperma heikkolaatuista. Liikkuvuus: a) 0 % ja a) + b) 16 %. Määrä 1,19 miljoonaa (korjattu luku 6 miljoonasta 1,19 miljoonaan OmaKannan tiedon mukaan). Epätoivo, kuulimmeko oikein? Änkytystä, mistä tämä johtuu?! Miksi spermalabrasta eilen sanottiin, että pidättäytymisaikaa ei tarvita, koska miehen spermanäytteet olivat aiemmin normaaleja? Ristiriitaisten tutkimustulosten takia, olisiko lyhyellä pidättäytymisajalla siittiöiden dna parempi? Mitä, onnistumismahdollisuus reilusti alle 10 % näillä siittiöillä? Jos ei laatu parane, niin enää yksi inssi ja sitten keinohedelmöitysjonoon... Huh. Kuulostaa pahalta. Aiemmin puhetta, että 3 inssiä, mutta tällä laadulla turha kuulemma tuhlata aikaa.

Klo 11.20 makaan jo tutkimustuolissa (vai -pöydällä), lääkäri tarkistanut toisen munarakkulan puhjenneen ja toisen olevan puhkeamaisillaan, paikalleen laitetty levitin tuntuu ikävältä ja ohjain asetettu kuulemma ahtaan kohdunkaulankanavani läpi. Mies istuu pääni vieressä ja pitää kättään olkapäälläni. Molempia harmittaa ja ihmetyttää. Mies tarkistaa vielä lääkärin pyynnöstä, että näytepurkissa lukee oikea nimi. Vesi, jossa pestyt siittiöt ovat, sujahtaa kohtuuni. Jään hetkeksi makoilemaan paikalleni. Lääkäri antaa ohjeeksi jatkaa yrittämistä myös luomuna. Kahden viikon päästä torstaina raskaustesti -jos eivät kuukautiset ole jo alkaneet- ja soitto polille. Ensi kiertoon sama lääkitys (letrot, joita jäikin tästä kierrosta yli) ja mies lupaa vähentään alkoholinkäyttöään (pari kosteaa iltaa kavereiden kanssako oli heikon tuloksen syynä?). Mitään keltarauhasvalmistetta en kysymyksestäni huolimatta saa, koska minulla ei ole ikinä ollut tiputteluvuotoa ennen menkkoja.

Puoli kahteentoista mennessä ulos huoneesta. Vielä puoli tuntia sitten meidät vallannut iloinen ja toiveikas olo on vaihtunut pettymykseen. Ehkä vähän itkettää, mutta sovimme, että tästä selvitään. Puhumalla, huumorilla ja pitämällä yllä toivoa.

22.10.2016
En ole kyllä ihan varma, kuinka nuo days past ovulation -päivät lasketaan tässä kierrossani. Ke pistin Pregnylin, to inssissä klo 11 toinen munarakkula oli puhjennut ja toinen puhkeamatta. Olisiko torstain inssipäivä siis ovulaatiopäivä? Ja pe dpo1. Tänään olisi siis dpo2.


Oireita Pregnylistä on tullut. Huoh. Letrozolista ei tullut käytännössä mitään, vaikka olisi ollut ihan odotettavissa mm. yöhikoilua ja etovaa oloa. Sen sijaan kahdeksan tunnin päästä Pregnyl-pistoksesta mulla alkoi ripuli... Eilinen oli kaikista pahin päivä, alkoi olla jo aika voimaton olo. Tänään se on toivottavasti jo taaksejäänyttä. Pregnylin jälkeen mulla on ollu myös vähän kuumeinen ja flunssainen olo, mut se voi johtua myös ovulaatiosta ylipäätään. Lisäksi mulla on inssin jälkeen ollu aika voimakastakin alavatsakipua, tuntuu, että kohtu kramppailee ja etenkin vasemman munasarjan liepeillä tuntuu myös kipua. Myös kuitenkin oikea munasarja kipuilee, vaikka siellä ei follikkelia näkynytkään. Jätin eilen jumpatkin väliin ripulin ja tuon kivun takia... Auts. Voiskohan tuo kipu olla ahtaan kohdunkaulan ronklaamisen jäljiltä? Oviksen aikaan mulla on kipua ja kramppeja ovuloivan munasarjan kohdalla, mutta ei juuri muualla.


Nää inssin jälkeiset pari päivää on ollu aika haastavia muutenkin... Mies on allapäin tuloksistaan. Muakin **tuttaa, harmittaa, itkettää ja pelottaa. Kaikenlaisia negatiivisia tuntemuksia käyny mielessä. Mutta päällimmäisenä on ajatus siitä, että kyllä me vielä onnistutaan saamaan oma vauva 😍 Enkä haluais lasta kenenkään muun kuin juuri tuon miehen kanssa. Mies on siitäkin muistutellut, että voisinhan onnistua raskaaksi tulemaan ihan vaan hyppäämällä jonkun toisen miehen kanssa sänkyyn. Tuntuu pahalta kuulla tuollaista... Yhdessä me tässä olemme eikä ole mitenkään mahdotonta, että mustakin vielä löytyisi jotain vikaa. Rakastan miestäni valtavasti ja mieluummin elän hänen kanssaan kaksin kuin huonossa parisuhteessa lasten kanssa.


Jotain positiivistakin: eilen ystäväni pyysi mua n.6 vkon päästä syntyvän lapsensa kummiksi 😃 Ystäväni ja hänen miehensä ovat myös kulkeneet pitkän tien tuohon pisteeseen ja he ovatkin ainoita ihmisiä, jotka tietävät minun ja mieheni tilanteesta. Ihanaa, he ovat esimerkkeinä ja tukihenkilöinäkin meille sekä antavat toivoa synkkinä hetkinä :)