Mun arki: viikonloppua odottaa joka ikinen arkipäivä ja arjesta selviää vain viikonlopusta unelmoimalla.
Viikonloput: perjantai menee väsymyksen kourissa. Lauantaihin pitää mahduttaa kaikki mahdollinen ja siinä välissä pakottaa itsensä vielä lepäämään.Sunnuntaina on tyhjä olo. Kiukuttaa, ärsyttää, masentaa, turhauttaa.
Jotenkin yhdistän sunnuntain perheeseen ja joka paikassa näkyykin vain perheitä, äitiä ja isiä lastensa kanssa. Ahdistaa. Sunnuntaisin tämä oman perheen kaipuu iskee kaikista kovimmin. Miten hauskaa olisi leikkiä ja puuhastella koko päivä omien lasten kanssa?! Voisi vaan olla rennosti ja nauttia päivästä ilman aikatauluja ja kiirettä. Kunpa sunnuntaista tulisi vielä joskus mun lempiviikonpäivä. Nyt se ei sitä ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti