perjantai 20. tammikuuta 2017

:(

En oo jaksanu edes tänne kirjoitella. Voimat on ihan loppu. Se meidän ainoa pakkaseen jääny alkio ei selvinny sulatuksesta. Ei auttanut,vaikka luvattiin, että 95 % alkioista selviää sulatuksesta. Ei auttanut, vaikka kyseessä oli hieno nelisoluinen top alkio. Ei auttanut, vaikka maksettiin tästä hoidosta useita tonneja. Ei auttanut, vaikka söin lääkkeitä moninkertaisia annoksia normaliin nähden. Kaikki ihan turhan takia. Nyt sitten odotellaan taukokiertoa alkavaksi, jonka jälkeen kaikki uudestaan.

Miten voi ICSI mennä näin surkeasti, voiko tässä edes syyttää kuin huonoa onnea? Onko tässä enää mitään toivoa? Onko järkeä edes yrittää? Miksi tämä meni näin huonosti, onko mussakin jotain pahasti vialla? Voivatko nämä itku, suru, epätoivo, katkeruus ja pelko tulevasta joskus vielä jäädä taakse?

torstai 12. tammikuuta 2017

KP 14 ja PAS:in odottelua

Ei vielä huomenna päästäkään pakastealkionsiirtoon :( Meille oli varattu jo alustava aika yksit. klinikalta, mutta tiistaina eli KP 12 kävimme julkisen puolen polilla suunnittelemassa ICSI-hoitojen jatkoa siellä ja ultratessa limis oli vain 6,8 mm. Oli kyllä tosi hyvännäköinen (kuulemma) ja polin lääkäri suositti PAS:ia perjantaiksi,mut klinikalla haluttiin antaa vielä limakalvolle aikaa paksuuntua; ehdottivat siirtopäiväksi ens viikon torstaita tai perjantaita :O Nehän olis jo KP 21 ja 22! Ei mun hermot vaan kestä sinne asti... Ja jos alkio selviää siirtoon,niin joudun taas käyttämään lugeja pari viikkoa sen jälkeen ja sitten siitä pari päivää, niin menkat alkaa ja tää kaikki sattuisi tietenkin meidän matkan aikana eli vois jättää hyvästit ajatukselle koko päivän meri- ja snorklausretkistä :'(  Saatiin kuitenkin kompromissi eli tiistaina meen siirtoon.Käyn vielä huomenna Terveystalossa ultrassa, niin voin mennä ti siirtoon. JOS alkio selviää sulatuksesta, mitä en todellakaan usko. Oon laskenut kaikki sen varaan, että alkio ei selviä. Lopetan zumet ja luget/crinonet sitten heti ma, kun soittavat klinikalta ikävät uutiset. Näin ollen heti reissulta palattuani aloitan Bemfolan pistelyn ja punktioon valmistautumisen. Kurja vaan, että luget tai crinonet joutuu aloittamaan jo 3 pv ennen siirtoa. Ahdistaa jo ajatuskin :/

Julkisen puolen hoidot mennään siis ihan samalla kaavalla kuin yksityisellä. Mun pyynnöstä Bemfolan annostusta nostettiin 150 -> 200 (haluan tällä kertaa PALJON munasoluja), mutta muuten täysin sama kaava. Punktiopäivä kuulemma tulee olemaan KP14 kuten viimeksikin. Polin lääkäri oli taas ihan uusi meille. Todella vähäsanainen, tympeä ja ennen kaikkea kovakourainen! Ultraus sattui enemmän kuin vaikkapa aukiolotutkimus, punktion ja hampaan juurihoito yhteensä! Mun vasen munasarja on hankalassa paikassa, mistä sanoinkin hänelle. Ilmeisesti tuo huomautus sitten oikeutti lääkärin rusikoimaan mun sisäelimet ihan kunnolla eikä auttanut, kun sanoin sen sattuvan (ikinä ennen näissä hoidoissa en ole sitä joutunut sanomaan).

Tämäkin lääkäri vahvisti,että nykyisten tietojen valossa lapsettomuus johtuu miehestä. Aika kurjaa, koska se tarkoittaa, että luomuihmeitä ei tuu tapahtuun ja inssejä on aivan turha kokeilla. Selittämätön hedelmättömyys jättäisi ainakin mun mielestä jotain toivoa, että ilman ICSIäkin voisi onnistua.

Loppulauseina voisin vielä tiivistää, että mulle ei tällä hetkellä kuulu mitään hyvää eikä odotuksetkaan oo kovin korkealla.Tai oikeastaan odotuksia ei edes ole. Paitsi että nää hoidot loppuisi pian. Se olis ehkä parasta, mitä voisin realistisesti toivoa. Mutta haluan nyt käyttää tän vuoden siihen, että tehdään niin monta hoitokierrosta kuin mahdollista - eipähän sitten yksinäisenä vanhuksena harmita, kun ei yritetty.

torstai 5. tammikuuta 2017

KP 7. Lääkeongelmia. Taas.

Nyt mennään siis 1. ICSIn 1. PAS-kiertoa. Lääkityksenä Zumenon 3 krt päivässä KP2 alkaen. Huomasin jo ennen toista Zume-päivää, että tämäkään lääke ei mulle sovi... :( Toki uv-aattona join vähän,mutta en mitenkään kovin paljon, mutta silti... Sunnuntain olotila oli aivan sietämätön kuvotus, mahakipu ja huono olo. En oksentanu (monta kertaa oli lähellä), joten olo ei helpottunut kuin vasta illalla. Kunnes sitten taas yötä kohden paheni ja tuosta päivästä lähtien onkin ollu koko ajan enemmän tai vähemmän huono olo ja mahavaivoja.

Klinikan lääkärin mukaan tämä pahoinvointi on suht yleistä Zumenonin aikana, etenkin aluksi. Mua tää harmittaa senkin takia, että klinikalla toivoin kahteen otteeseen lääkkeetöntä pas-kiertoa, mutta siellä sanottiin, että klinikalla kaikille tehdään pas lääkkeelliseen kiertoon. Viimeksi lääkäriä tavatessan tuorealkionsiirron jälkeen esitin toiveen estradolilaastareista, mutta sitäkään ei huomioitu. Tässä kohtaa (tai siis pari päivää sitten eli KP 4/5) olisi ollut mahdollista vielä siirtyä lääkkeettömään kiertoon (joka tosin olisi venynyt silleen, että helmikuun reissulla olisi sitten menkat) tai laastareihin. En jaksanut ruveta säätään... Kärsin nyt sitten huonosta olosta ja toivon, että nämä typerät, ällöttävät lääkkeet kasvattavat limiksen niin hyvin, että siirto voidaan tehdä KP15 eli ensi viikon perjantaina :/

Oon saanut tuolla paikkakuntamme ainoalla yksityisklinikalla ystävällistä palvelua ja työntekijät vaikuttavat mukavilta. Mutta yksilöllistä hoitoa siellä ei todellakaan saa! Sen mitä olen netissä asiaa opiskellut, niin säännöllisen kierron kanssa suositellaan pas:iin lääkkeetöntä kiertoa muutenkin, plus että se oli oma toiveenikin. Mutta ei, tuolla klinikalla ei tällaisia asioita huomioida!!! Lisäksi olen todella, todella katkera siitä, että meillä ei ollut mitään päätösvaltaa sen suhteen, mitä niille kolmelle luokitukseltaan hyville alkioille tehtiin. Nythän ne päätyivät roskikseen,kun ikää niillä oli 5-6 päivää. Olisin halunnut tuoresiirrossa jonkin niistä top alkion kaveriksi, yhden pakastukseen toisen top alkiomme pariksi ja vain kolmannen jatkoviljelyyn. Mutta ei, ei ollut meillä sananvaltaa eikä meille edes vihjattu, että saattaa käydä niin, että yksikään näistä hyvistä alkioista ei selviä maljasta pakkaseen. Oon niin vihainen, kun oon kärsinyt psyykkisesti ja fyysisesti nyt joulukuun alusta ja kärsimys jatkuu näiden lääkkeiden ansiosta edelleen! Ja vain kahden alkion tähden... Joista toinen siis huuhdottu jo aikaa sitten vessasta alas :( Mun koko elämä on nyt uhrattu näille klinikan hoidoille, liikuntaharrastuskin oli 3 vkoa tauolla lääkäreiden määräyksestä ja töissä pitää vaan yrittää jaksaa huonon olon ja synkkien ajatusten kanssa :/ Tuntuu,että terveys ja ihmissuhteet on mennyttä ainakin joksikin aikaa. Yöunista nyt puhumattakaan. Ja elämänilo ja positiivinen asenne, mitäs kummia ne oikein on, ei oo kuulunu mun elämään hetkeen eikä tuu kuulumaankaan! ;) Ja vain kaksi alkiota!!!

En usko, että sitä toista alkiota saadaan edes sulatettua. En usko siihen pätkääkään. Ja jos saadaankin, niin raskauteen en usko senkään vertaa. Mulla on jo ajatukset sekä meidän tulevassa matkassa että sen jälkeen alkavassa julkisen puolen ICSIssä. Uskon, että siellä on tavoitteena hoitaa tehokkaasti ja yksilöllisesti, että saadaan mahdollisimman paljon raskauksia alkamaan, ihmiset pois hoidoista ja uusia tilalle. Yksityisellä puolella tärkeintä tuntuu olevan raha. Tietenkin.

Just eilen keskusteltiin mieheni kanssa, että tää vuosi käydään hoidoissa mahdollisimman tehokkaasti. Vuoden päästä lähden joiksikin kuukausiksi ulkomaille - yksin tai häneen kanssaan- ja unohdan koko lapsentekemisen ja tämän kamaluuden,mitä nämä hoidot ovat mukanaan tuoneet. Alan varmaan syödä e-pillereitä,niin saan taas ihon kuntoon. Mutta toivottavasti tuo suunnitelma jää toteuttamatta.

perjantai 30. joulukuuta 2016

KP 1

Harkitsin, että pitäisikö käydä ihan varmuuden vuoksi tänä aamuna labrassa testaamassa hCG verikokeesta niin kuin lääkäri ohjeisti. Onneksi en mennyt, menkat alkoivat aamupäivällä eli hukkaan ois menny nekin rahat.

Tää viikko on menny ihan tosi epätoivoisessa tunnelmassa. Mutta jotenkin sitä uusi kierto tarkoittaa aina myös uutta mahdollisuutta, eikös vaan?! :D Kahden viikon päästä perjantaina tai sitä seuraavana maanantaina meillä voi olla taas seuraava kyytiläinen matkassa. Jos nyt selviää sulatuksesta. Mutta jos kaikki menee hyvin, niin kuukauden päästä voi vaikka vaivautuakin labraan saakka... Ja kuukausi menee äkkiä. Vaikka vielä eilen tää tilanne tuntui maailmanlopulta, niin onhan meillä vielä toivoa, ja paljon! Vasta ensimmäistä ICSI-hoitoahan tässä elellään eikä edelleenkään ole todettu muuta vikaa kuin miehen siittiöissä. Siinä mielessä siis hyvä tilanne, että sitä voidaan hyvin "hoitaa" PICSin avulla. Vaikeampaa ehkä saattaisi olla,jos vikaa olisi munasoluissa, kuukautiskierrossa, kohdussa tai munasarjoissa.

Onhan tää kyllä silti ajatuksen tasolla niin pimeetä, että tän projektin tervettä osapuolta tässä lääkitään ja ronkitaan koko ajan :O Ja sitten se "viallinen" osapuoli selviää maksajan roolilla... Mutta tämä on naisen kohtalo. Eihän se elämä muutenkaan ole reilua tai oikeudenmukaista - lapsettomuusasioissa ei sanaa "oikeudenmukainen" voi edes käyttää... Ei ole oikein kenellekään kärsiä lapsettomuudesta ja hoidoista. Eikä sillä ole mitään merkitystä meille tai meidän parisuhteelle,kummassa meissä se "vika" olisi. Ei tässä voi kumpaakaan syytellä tai velvoittaa toista maksamaan vain diagnoosin perusteella - mieheni nyt sattuu olemaan paremmassa rahatilanteessa kuin mä. Meillä on sama tavoite ja unelma: oma perhe,johon kuuluu yhteinen biologinen lapsi (tai useampia). Sen eteen me teemme kaikkemme. Yhdessä.

torstai 29. joulukuuta 2016

PP 13. Harmitusta.

Oon nyt ollut niin maassa, että eipä oo hetkeen tullut tällaista koettua... Eihän se nyt mikään shokkiuutinen ollut, että heti ekasta ICSIstä ei tärpännyt. Tiesinhän mä, että todennäköisyys sille oli alle puolet eli 45 %. Mutta silti ne odotukset ja toiveet pääsi liian korkealle... Ajatukset lähti harhailemaan jo ensi kesään, äitiyslomalle jäämiseen ja alkusyksyyn, jolloin mulla olisi haaveissani ollut jo oma pieni, suloinen nyytti sylissäni. Nyt ne kaikki suloiset unelmat onnesta ja omasta perheestä pyyhittiin taas pois. Kuinka monta kertaa ehdin vielä ne unelmat maalailla omassa mielessäni ja kuinka monta kertaa ne multa vielä viedään? Toteutuukohan unelma ikinä, rikonko tässä vain itseni? Olisi niin paljon helpompaa, jos tietäisin vastauksen. Olisi se vastaus sitten mikä tahansa. Nyt ei voi muuta kuin yrittää jaksaa päivä kerrallaan, tuo huominen tullessaan mitä tahansa.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

PP 12. Testailua.

Huomenta. Maailman negatiivisin raskaustesti. Ei edelleenkään edes mitään haamun haamua. Tänään on 16 pv irrotuspiikin pistämisestä,14 pv punktiosta (ovulaatiosta) ja 12 pv alkionsiirrosta. Tein herkällä testillä, jolla vois testata jo 4 pv ennen menkkoja. Eli testin tulos on luotettava. Lopetan luget tähän ja odottelen uutta kiertoa alkavaksi to tai pe. Pessimistinä ajattelen, että nyt voi alkaa taas varautua uusiin pettymyksiin,jei... 😭😁 Optimistina ajattelen, että säästyypähän rahaa, kun verikokeita ei näin selvässä tilanteessa tarvita. Ihan kuin se muutama kymppi tuntuis tässä tuhansien eurojen jälkeen yhtään missään 🙄

Niin ja mainittakoon vielä, että klinikan lääkärin mukaan virallinen testipäivä olisi ylihuomenna. Monet klinikat suosivat ja jopa tämän klinikan hoitaja puhui testaamisesta 14 pv:n kuluttua punktiosta eli kärsimättömyyteni vei voiton. Enkä halua turhaan pitkittää uuden kierron alkamista, kun menkkaoireet ovat olleet läsnä sunnuntaista tai ainakin maanantaista alkaen.

tiistai 27. joulukuuta 2016

PP 11 (eli DPO 13?)

Nää mun aiheet junnaa aina vaan samassa. Vielä kerran luettelen lugejen haittavaikutukset - ihan senkin takia, että jatkossa kysyn lääkäriltä jotain muuta lääkitystä loppukiertoon tai että alkionsiirrot tehdään luonnolliseen kiertoon.

Oireita:
-närästys
-ummetus
-ripuli
-päänsärky
-väsymys
-kuumat aallot
-unettomuus (johtuu kuumista aalloista ja stressistä)
-kiukkuisuus
-masentunut ja ahdistunut mieliala
-kirvely
-turvotus
-lihominen (voi johtua muistakin hormoneista)
-haluttomuus.

Kyseistä luetteloa en jaksa käydä läpi joka kuukausi ja kärsiä näistä oireista kahta viikkoa joka ikinen kuukausi. En pysy työkykyisenä ja avioerokin varmaan tulee.

Viime yönä en nukkunut hetkeäkään. Kerran hieman ennen lehden kolahdusta meinasin nukahtaa, mutta en sentäs, säpsähdin heti hereille,kun rentouduin vähäsen.  Ihan tuskaa. Koko yön ajan oli kuumat aallot riesana. Varmaan sekin merkki lähestyvistä menkoista ja luget vielä buustaa kaikkia ikäviä oloja.

Eilisen olin niin kiukkuinen ja surullinen, että makasin koko päivän sohvalla ja tuijotin telkkaria. En edes katsellut mitään tiettyjä ohjelmia vaan tuijotin vaan eteeni. Leffaliput oli varattuna, oli tarkotus mennä katsomaan Passengers ja syömään johkin kivaan raflaan miehen kanssa. Etukäteen olin suunnitellut meneväni myös jumppaan, tai oikeastaan pariinkin, kun se oli eilen lääkärin luvalla piiiiitkän 2,5 vkon tauon jälkeen sallittua. En mennyt. Leffaan, syömään enkä jumppaan. Aloin miettiä, että lopetan kokonaan salilla ja ryhmäliikunnoissa käymisen.

Punktion jälkeen oon kulkenut työmatkatkin bussilla, kun jokainen askeleen aiheuttama tärähdys on sattunut alavatsaan. Aion varmaan jatkossakin kulkea bussilla, tuntuu, että millään ei oo nyt mitään väliä. Mistään mitä teen, ei oo mitään hyötyä. Mikään asia tuota enää mitään iloa. En halua kuntoilla, tavata kavereita, käydä keikoilla tai leffassa, en juoda alkoholia tai syödä suklaata. Enkä etenkään harrastaa seksiä. Kaikki ne asiat, jotka aiemmin on ollut kivointa elämässä, tuntuu nyt yhdentekeviltä. Haluan vaan maata pimeässä peiton alla, kunnes tää lapsettomuushelvetti päättyy tavalla tai toisella.

Nää hormonit ja hoidot jää onneksi tauolle helmikuuksi, kun lähden reissuun. Ehkä siellä saan selvitettyä päätäni, kun oon toivottavasti taas oma iloinen itseni enkä tällainen itkevä hormonihirviö. Sen jälkeen varmaan jaksaa taas käydä hoidoissa polin kesäsulkuun asti.