perjantai 4. elokuuta 2017

Menkoista

Tässä tiistaina alkaneessa kierrossa on ollu kyllä poikkeukselliset kuukautiset. Tämä teksti on varmaan TMI-osastoa, mutta kirjoitanpa kuitenkin.

Vuoto alkoi ovulaatiosta laskettuna vasta dpo17 (tosin aikaisin aamusta ja ovisplussan tein dpo0 illalla). Yleensä vuoto alkaa dpo14. Menkkakivut oli ihan normaalit, tosin yhden panadolin otin, koska vuoto ja kipui alkoi just ennen työpäivää enkä halunnut ottaa riskiä, että työpäivä kärsisi kramppailuista. Vuoto oli alusta alkaen melko kirkkaanpunaista - yleensä mulla on aika tummaa, suht lähellä jopa tummanruskeaa. Punainen väri on pysynyt joka päivä kp1-4 eikä missään vaiheessa ole tullut limakalvoa tai edes mitään limakalvon rippeitä... Yleensä niitä tulee etenkin alussa todella paljon. Lisäks tää niukkuus on outoa.

No miksi ylipäätään käytän aikaani tällaisen asian miettimiseen? Ehkäpä siksi, että pelkään limakalvossa olleen jotain häikkää. Ehkä siellä oli viime kierrossa vain joku parin millin limakalvo eikä raskaus siksi alkanu? Viime kierrossa käytin Letrozolia kp3-7 ja Prednisolonia dpo1 alkaen. Olisko ne voinu vaikuttaa kohdun limakalvoon noin radikaalisti? Vai onko mun kroppa nyt edelleen ihan rikki puolen vuoden ajan lähes putkeen tehdyistä koeputkihoidoista? Vaikea sanoa.

Toivottavasti tähän uuteen kiertoon kasvaisi hieno limakalvo niin kuin yleensä. PAS:iin luultavasti mennään, koska silloin toimenpidevuorossa on se lähes ainoa kiva ja empaattinen lääkäri (NK). Viikon päästä meen yksityiselle gynelle kp11 tsekkauttaan, että johtofolli on lähteny kasvuun yms. Mun mielestä toi on aika aikaisin, kun ovis on ilman Letrozolia ym lääkkeitä kuitenkin vasta kp18,mutta kai ne siel hedelmöityspolilla haluaa suunnitella ajoissa aikataulunsa lähes kaksi viikkoa eteenpäin... Tosin eihän sitä siirtopäivää vielä kp11 voi tietää. Hyvä, jos silloin vielä näkyy johtofolliakaan. Onneks kuitenkin ne suostui ultraukseen yksityisellä, niin ei mee töissä säätämiseks poissaolojen kans, nyt ehdin ruokiksella viereiselle lääkäriasemalle eikä kukaan ihmettele mitään :) 

Eiliseen postaukseen tarkennus (mobiilisovelluksella en löydä muokkauskohtaa): mä en siis syö L-arginiinia vaan ubikinonia. Mies käyttää molempia. Meni vähän puurot ja vellit sekaisin :O Mulla jostain syystä hukkuu ja menee sekaisin sanat, joissa on vieraskielisiä kirjaimia, kuten B tai G 😂 En tiedä, miksi... Mut välillä vähän vaikeuttaa elämistä, etenkin ulkomaanreissuilla oon surkea muistamaan katujen, ravintoloiden ja jopa hotellien nimiä. Pitäis varmaan vaan vääntää kaikesta Uuno-versiot tyyliin 'upikinoni' tai 'arkiniini' 😁

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti