Ei vieläkään menkkoja. Huomenna sitten. Edelleen odotan uuden kierron alkua melkein yhtä toiveikkaana kuin ekaa inssikiertoa tai ekaa icsi-kiertoa viime vuonna :) Saan tutulta Prednisolon 5 mg -kortisonia, jota ajattelin ottaa ovulaatiopäivänä 3-4 kpl ja loppukierron 1 kpl/vrk.
Kävin tänään raskausmahaisen kaverini ja hänen 1-vuotiaan lapsensa kanssa lounaalla. Oli mulle psyykkisesti raskasta, mutta onneksi tää kaveri on erittäin kiitollinen omasta tilanteestaan ja on tietoinen, että jotkut yrittävät useamman vuoden ennen kuin onnistuvat (sitä tuskin osaa edes kuvitella, että kaikki eivät onnistu monenkaan vuoden yrittämisen ja hoitojen seurauksena). Tälle kaverille en oo kertonu mitään meidän tilanteesta, mut oli silti kiva kuulla, että osaa arvostaa sitä, mitä hänellä on.
Perjantaina näen erästä kaveria, jolle oon kertonu meidän lapsettomuudesta. Heillä on puolivuotias lapsi. Aikanaan sain paljonkin tukea tältä kaverilta, koska heidän vauva ei saanut ihan tuosta noin vain alkuaan ja tuntui, että ymmärsimme toisiamme. Mutta nyt tuntuu, että tää kaveri ja hänen miehensä vain säälivät meitä. Vähän myös miettivät, että onneksi he saivat lapsen eivätkä joudu olemaan meidän housuissamme. Nyt oikeastaan harmittaa, että oon kertonu tälle kaverille... En haluis tavata enää heitä ja seurata ulkopuolisena sitä vauvaonnea ja hehkutusta täydellisestä elämästä. Haluisin ottaa etäisyyttä ainakin vuoden tai pari kaikkiin tällaisiin tuttuihini, mikä tietenkin kuulostaa ihan kamalalta ja itsekeskeiseltä, mutta en vain nyt pysty käsitteleen järkevästi muiden vauvaonnea, etenkin kun taustalla ei ole mitään suurempia haasteita tai vastoinkäymisiäkään.
Tänään olinkin 11 h töissä ja ennen töitä kävin työpaikan kuntosalilla. Hyvin pysyi ajatukset muualla (niitä lounastreffejä lukuun ottamatta, jolloin ruoan lisäksi nieleskelin myös itkuani).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti